maanantai 4. toukokuuta 2009

Turku-viikko alussa

Moi, Lukijat. Kuten huomaatte, kirkolliskokouksen täysistuntoviikko on alussa. Aika moni kirkolliskokousedustaja on ollut minua nopeampi ja on jo blogannut päivän aiheista, muuta ehkä kaikki eivät lue kaikkea, joten kertoilenpa minäkin osaltani tunnelmia.

Viime viikko oli tosi hektinen, kun maanantaina oli Helsingissä käsikirjavaliokunnan kokous ja sitten oli vain kolme työpäivää käytössä ja niistäkin yksi oli koulullamme teemapäivä, jonka ohjelmassa olin mukana. Ennen perjantaita piti saada aika monta asiaa hoidettua, jotta ei tarvitsisi Turussa miettiä työasioita, kun täällä on tiukka ohjelma muutenkin. No, jotain pientä jäi vielä sunnuntai-iltaankin, kuten erään hankehakemuksen kirjoittamisen viimeistely... Nyt kuitenkin näihin asioihin.

Meidän hiippakunnalla oli ilo toteuttaa avajaisjumalanpalvelus Maarian kirkossa tänä aamuna. Kaikki meni nappiin, myös esirukous, joka oli minun vastuullani. Sain kehuja ainakin ruotsin ääntämisestä, tosin suomenkielisiltä edustajatovereilta, ruotsinkielisiltä en uskalla kysyä, vaikka he istuvat takanani isossa salissa. Hälsningar! Oikeasti on kuitenkin kehuttava uuden piispamme Seppo Häkkisen saarnaa, joka oli sekä selkeä että syvällinen. Hän mm. totesi, ettei kirkon tulevaisuus ole lopulta meidän käsissämme, vaan Kristuksen, mutta meidän tulee toimia ikään kuin kaikki riippuisi meistä.

Saarnan lisäksi kuulimme kaksi merkittävää muuta puhetta, nimittäin arkkipiispan avajaisistunnossa pitämän puheen ja kulttuuriministeri Stefan Wallinin puheen. En käy niitä referoimaan, kun kello on yli 11 ja tiedotuskeskus on jo uutisoinut niistä. Katsokaa seuraavista linkeistä!


Arkkipiispan avauspuhe, jonka aiheena oli suvaitsevaisuus: http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/EC68045EAE129CB8C22575AC003C6A8A?OpenDocument&lang=FI
Keskustelu kirkkoherran vaalitavasta: http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/150CC47AC51F4011C22575AC0053C99E?OpenDocument&lang=FI
Kulttuuriministeri Stefan Wallinin puhe: http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/B39AEAD36393FDBEC22575AC003F6D0F?OpenDocument&lang=FI
Kirkolliskokousedustajien blogien osoitteita:
http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/F33D236ECDDB2D82C22574240023528F?OpenDocument&lang=FI
Uutinen kirkolliskokousedustajien Facebook-ryhmästä:
http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/9514162931423D62C22575A70022B7B1?OpenDocument&lang=FI

Hyvää yötä!
tilapäinen turkulaisenne
Virpi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti