Parempia opettajia?

Uusimman Opettaja-lehden pääkirjoituksen on kirjoittanut päätoimittaja Hannu Laaksola. Sen pääaihe on työpaikkakiusaaminen, ja kakkosaihe, josta kirjoitetaan lyhyesti, on otsikoitu "Opettaja on paras käyttöliittymä". Tässä linkki: http://www.opettaja.fi/pls/portal/docs/PAGE/OPETTAJALEHTI_EPAPER_PG/2012_12/168583.htm

Jos ette jaksa kurkata linkin taakse, niin kerron, että Laaksola aloittaa toteamalla, että valtion leikkuri tulee aiheuttamaan pienten lukioiden lakkauttamisia, koska valtionosuuksia leikataan alle 200 opiskelijan lukioilta. Hän jatkaa, että pikkulukiot houkuttelevat opiskelijoita mm. ilmaisilla kirjoilla ja tietokoneilla, mutta pitää tällaisia houkuttimia turhina ja esittää, että todellinen houkutin olisi opettajiin investoiminen. "Mitä parempia opettajia lukio tarjoaa oppilailleen, sen tasokkaampaa on myös opetus."

"Paremmat opettajat" sai ajatukseni liikkeelle. Mistähän niitä parempia opettajia saisi? Mikä tekee opettajasta paremman (kuin joku toinen opettaja)? Millä mitataan, kuka on parempi opettaja? En lähde arvailemaan, mitä Laaksola tarkoittaa, vaan annan seuraavassa ajatusteni kulkea ihan omia polkujaan.

Suomessa on yleissivistävän koulutuksen puolella varsin hyvä tilanne sen suhteen, että suurin osa opettajista on päteviä eli asianmukaisen koulutuksen saaneita. Ammatillisella puolella tilanne on heikompi, mutta ei siitä sen enempää. Aiheesta on olemassa tilastojakin, mutta en jaksa niitä nyt tähän hätään kaivaa esiin. Mutta siis päteviä opettajia on. Luultavasti eri yliopistojen välillä ei ole ratkaisevia eroja opettajankoulutuksessa, joten voinemme olettaa, että varsin tasalaatuisesti hyvin koulutettuja opettajia on kaikkialla Suomessa. Jos joku kunta haluaisi palkata parempia opettajia, niin kuinkahan se onnistuisi?

Mutta eiköhän jokainen koulutuksen järjestäjä halua palkata mahdollisimman hyviä opettajia? Huhu kyllä kertoo, että jossain päin pidetään säästösyistä töissä epäpäteviä ihmisiä, kun heille ei tarvitse maksaa niin paljon palkkaa, mutta tämä lienee vain ilkeää panettelua... No niin. Kunta on siis palkkaamassa opettajia ja valintaprosessi on käynnissä, ja yllätys yllätys, virkaan valitaan se, jolla on hyvät paperit ja joka vaikuttaa haastattelussa sopivimmalta. Siis tietysti valitaan paras!

Mistä eroja sitten eri koulujen välille tulee, miten joku koulu voisi kerätä parempia opettajia kuin joku toinen? Ehkä sillä tavalla, että toisilla paikkakunnilla virkoihin on enemmän hakijoita kuin toisilla. Mutta onko aina niin, että ne harvalukuiset hakijat ovatkin heikompia kuin monilukuinen joukko? Enpä usko. Jos olisi niin, niin silloin ruuhka-Suomessa olisi parempia opettajia kuin harva-Suomessa. Tämä ei kuitenkaan näy koulujen tuloksissa, vaan koko Suomessa oppimistulokset ovat varsin tasalaatuisia. Taaskaan en jaksa etsiä tilastoa, mutta uskokaa pois, näin on.

Tosiasiahan on, että kaikkiin kouluihin valikoituu monenlaisia opettajia, koska me ihmiset olemme erilaisia. Tosiasia on myös se, että oppimiseen vaikuttaa moni asia, ei pelkästään se, millainen opettaja on. Tutkimusten mukaan (arvaatte jo: en jaksa etsiä linkkiä) perheen sosiaalinen asema ja erityisesti äidin koulutustaso on suurin yksittäinen oppilaan koulumenestystä selittävä tekijä. Tämä siis tilastollisesti tarkasteltuna. Yksittäisen opiskelijan kohdalla voi olla toisinkin. Siis ratkaisevinta ei tilastollisesti ole se, onko oppilaalla parempi opettaja - vaikka tietenkin yksittäisen opiskelijan, luokan tai koulun kannalta se toki on merkityksellistä.

Mistä niitä parempia opettajia sitten saadaan? Tietty pitää panostaa opettajankoulutukseen ja rekrytointiin, mutta ennen kaikkea siihen, mitä tapahtuu, kun opettaja on työssään. Toivon, että päätoimittaja Laaksola tarkoitti tätä, kun hän kirjoitti opettajiin investoimisesta. Nimittäin siihen, onko opettaja hyvä tai vielä parempi, vaikuttaa kovin moni seikka. Henkilökohtaisten ominaisuuksien ja saadun koulutuksen lisäksi olennaista on koko koulun kulttuuri ja toimintatapa. Vaikka ope on usein ainoa aikuinen luokassa, hänellä on runsaasti isompia tai pienempiä työtovereita, nimittäin oppilaita. Lisäksi hänellä on työtovereita opehuoneessa ja esihenkilö rehtorin kansliassa. On vielä myös koulu -tai sivistysvirasto ja enemmän tai vähemmän ymmärtäväiset luottamushenkilöt koulutuslautakunnassa. Ja vanhemmat ja yritysmaailma ja jokainen kansalainen, joka on opetuksen asiantuntija, koska on itse käynyt koulua... Okei, rupesin vähän liioittelemaan, mutta tarkoitan sitä, että yhteisö, jossa opettaja toimii, vaikuttaa todella paljon siihen, millainen opettaja hän on. Edellä mainittujen asioiden lisäksi Internet ja sosiaalinen media tarjoavat loistavan verkoston, jossa opettaja voi - jos niin haluaa - rakentaa itselleen oman oppimis-ja tukiverkoston (PLN, Personal Learning Network).

Edellinen pohdinta nousee omasta kokemuksestani. Minulle nimittäin valkeni eilen epämiellyttävä totuus, että olen ollut osan elämästäni alisuoriutuja. Ettekö usko? Se on totta ja se johtuu siitä, että en ole kaikissa elämänvaiheissa päässyt osaksi innostavaa yhteisöä, joka olisi sparrannut ja saanut minut ja muut jäsenensä ottamaan itsestään kaikki irti. En käy tässä avautumaan elämänhistoriastani, mutta alisuoriutuminen alkoi jo koulussa, kun omaa osaamistaan piti piilottaa tai ainakin vähätellä, jotta sulautuisi paremmin porukkaan. Olin kyllä omalla tavallani erilainen nuori ja ihan reippaasti lukutoukka, mutta silti joku sosiaalinen paine oli olemassa, että joukosta ei saanut erottua liikaa. Tämän voi hyvin yleistää opettajan työhön ja toki muuhunkin työelämään ja opiskeluun: innostavassa seurassa, jossa kannustetaan toisia menemään eteenpäin, oppimaan uutta ja olemaan parempi opettaja, kuka tahansa voi olla parempi opettaja.

Tosiasiaoiden tunnustaminen on viisauden alku, joten tästä lähtien alisuoriutuminen olkoon minun kohdallani vain kaukainen muisto! Ja selvyyden vuoksi sanottakoon, että nykyisessä työpaikassani en kärsi alisuoriutumisesta. Terveisiä vaan kivaan työpaikkaani ja kaikkiin kouluihin, joihin toivon eteenpäin menemisen meininkiä ja keskinäistä tsemppausta.

Ja vielä hyvää marianpäivää kaikille Marioille ja muillekin!
toivoo tunnustuskirjailijanne
Virpi

Opin saunan tytär

Tervehdys, Lukijat!

Olen viime aikoina kirjoitellut toiseen blogiin, joka liittyy suoraan työhöni. Niin kuin olen täälläkin jo kertonut, koulumme, siis Savonlinnan lyseon lukio, sai opetushallitukselta rahaa tablettitietokoneiden hankintaan, jotta voidaan kokeilla opetusta ja oppimista mobiililaitteilla. Blogin osoite on http://mobileshanke.blogspot.com

Tiivistelmänä kerron tässä, että hankerahalla ostettiin vajaat 40 iPadia, joista muutama on opettajilla ja loput opiskelijoiden käytössä. Pohdimme valintaa eri valmistajien tuotteiden
välillä, ja Applen hyväksi ratkaisun kallistivat kehittyneimmät ohjelmistot ja kätevä tapa ladata ja synkronoida kaikkia laitteita kerralla.

Marraskuussa rehtori Ismo Falck aloitti maantieteen kurssin, joka käytännössä toteutettiin kokonaan iPadeilla. Paperia ja kynää tarvittiin vain loppukokeessa. Itse olen aloittanut nyt tammikuussa kaksi "täppärikurssia". Nimitys on sikäli osuva, että kurssin alussa menee aika paljon aikaa tekniikan eli lähinnä ohjelmien käytön opetteluun. Nyt olemme kuitenkin siinä vaiheessa, että perusasiat alkavat sujua. Mutta ei tästä käytännön puolesta nyt enempää, koska voitte halutessanne lukea mainittua hankeblogia.

Opin sauna -otsikon alla haluan pohtia oppimisen ja opettamisen peruskysymyksiä, kuten mitä oppiminen on ja miten se parhaiten tapahtuu. Kun aloitimme kurssit iPadeilla, osa opiskelijoista esitti aiheellisen miksi-kysymyksen, johon vastailen nyt tässä hiukan perusteellisemmin kuin oppitunnilla.

Ihan äskettäin kuljeskelin pitkin netin haarautuvia metsäpolkuja ja törmäsin artikkeliin, jossa kerrottiin, että tällä hetkellä 90%:ssa työpaikoista tarvitaan tietotekniikan käyttötaitoa. Luku tuntui ensin suurelta, mutta asiaa tarkemmin mietittyäni totesin, että eipä ole helppoa keksiä ammattia, jossa ei TVT:tä tarvittaisi. Nykyisinhän monissa paikoissa erilaiset varaukset, kalenterit ja tilaukset ovat yksinomaan sähköisessä muodossa. Monia laitteita hallitaan tietokoneelta käsin, ja jos ei muuta, niin sähköpostia lähes jokainen käyttää työssään. Artikkelissa arvioitiin myös, että tulevaisuudessa TVT:n eli tieto- ja viestintäteknologian käytön osuus työajasta tulee kasvamaan. Valitettavasti en osannut enää samalle polulle enkä pysty laittamaan tähän artikkelin linkkiä, mutta luottanette, että en keksinyt tätä juttua omasta päästäni. Mielestäni tässä on jo riittävästi perustelua sille, että koulussa käytetään ja opetellaan käyttämään tietotekniikkaa!

Vastaväitteenä saattaa kuulla, että lapset ja nuoret ovat jo muutenkin liikaa tietokoneen äärellä ja tulevat sen käytöstä levottomiksi ja lyhytjännitteisiksi. Heistä myös puhutaan diginatiiveina, joilla tietokoneen käyttö hallussa jo pikkulapsesta käsin. Levottomuuden ja lyhytjännitteisyyden lisääntyminen on luultavasti ilmiö, jonka kaikki vähänkin kauemmin opettajana olleet ovat havainneet. Se pitää ilman muuta ottaa huomioon varsinkin nuorimpien oppilaiden kanssa ja sisällyttää koulupäivään erilaisia asioita sopivassa suhteessa. Syyttävän sormen suuntaan tässä kuitenkin kohti koteja; se TVT:n käyttö, joka koulussa tapahtuu, ei riitä tekemään kenestäkään ymmyrkäissilmäistä zombia tai herkeämättä vilistävää sähköpupua.

Diginatiivi-käsitteen taakse voi tietysti yrittää piiloutua, mutta opettajien keskusteluissa ja myös tutkimuksessa on tehty kaksi tärkeää havaintoa: Ensinnäkin oppilaat osaavat näppärästi tehdä moniakin asioita tietokoneella, mutta koska he käyttävät TVT:tä vapaa-ajallaan lähinnä viihteeseen, hyötykäytön taidot saattavat olla yllättävän puutteellisia. Toinen havainto on, että erot oppilaiden välillä ovat suuret. Kansallinen tutkimus Lasten ja nuorten sosiaalisen median käytöstä vahvistaa nämä arjen havainnot. Anna Aarnion ja Jari Multisillan Helsingin yliopistossa tekemä tutkimus on luettavissa osoitteessa http://www.cicero.fi/sivut2/documents/Aarnio&Multisilta_Nuoret_ja_sosiaalinen%20media2011.pdf

TVT:n käytölle koulussa on myös olemassa oppimisteoreettisia perusteluja. Uusimmissa oppimiskäsityksissä korostuu sosiaalinen tiedon rakentaminen eli se, että opiskelija työstää opittavaa asiaa itse ja yhdessä muiden kanssa. Tietotekniikka ja erityisesti mukana kulkevat laitteet, kuten puhelimet ja tablettitietokoneet, mahdollistavat yhdessä työskentelyn riippumatta siitä, ollaanko fyysisesti samassa tilassa. Tästä aiheesta on olemassa runsaasti keskustelua netissä, esimerkiksi opettajien blogeissa, mutta epäilen, että käytännön toteutuksen tasolle ei olla vielä kovin hyvin päästy. Olen koonnut muutamien mielenkiintoisten blogien syötteitä tälle sivulle: http://www.netvibes.com/virpiloi#Opetus_ja_oppiminen


Lukioiden toimintaan vaikuttaa myös se, että opetushallitus haluaa kääntää lukio-opetusta modernimpaan suuntaan ja ohjaa mm. hankerahoituspäätöksillä ja tutkimuksilla lukioita käyttämään enemmän TVT:tä opetuksessa. Seuraavista linkeistä ensimmäinen on laaja tulevaisuusbarometri, toinen käsittelee tulevaisuuden oppimisympäristöjä ja kolmas on TVT:n käytön tilannekatsaus viime keväältä. Neljäs on Jyväskylän yliopiston julkaisema raportti hankkeesta Opetusteknologia koulun arjessa. Viimeinen on kansallinen TVT:n opetuskäytön suunnitelma, jonka on laatinut valtioneuvoston asettama arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunta. iPadissa muuten PDF-tiedostot saa kätevästi omaan "kirjahyllyyn", jolloin ei tarvitse ihmetellä, mistä joku tietty raportti tai muu hyödyllinen materiaali mahtaakaan löytyä.
http://www.oph.fi/download/137072_Lukion_tulevaisuus_2030.pdf
http://www.oph.fi/julkaisut/2010/merkkeja_tulevaisuuden_oppimisymparistoista
http://www.oph.fi/download/132877_Tieto-_ja_viestintatekniikka_opetuskaytossa.pdf
http://ktl.jyu.fi/img/portal/21724/Verkkoversio_102.pdf
http://www.arjentietoyhteiskunta.fi/files/313/TVT_opetuskayton_suunnitelma_011210_(2).pdf

Viimeisenä, mutta varmasti painavana perusteluna toimii kansainvälinen kilpailu. En jaksa enää kaivella (flunssa päällä, nääs) tähän linkkejä, mutta Suomi ei suinkaan ole enää välttämättä tietotekniikan käytön edelläkävijämaa sen enempää koulutuksessa kuin monilla muillakaan alueilla yhteiskunnassa. Kun seuraa kansainvälisiä lehtiartikkeleita ja blogeja, näkee, että muuallakin mennään vauhdilla eteenpäin opetusalalla. Suomella on monia vahvuuksia, kuten korkeasti koulutetut ja motivoituneet opettajat, mutta sen varjolla ei pidä jättäytyä jälkeen opetusteknologian käytössä.

Olen tässä kovasti puolustanut TVT:n opetuskäyttöä, mutta tietysti pitää muistaa pitää jalat maassa ja miettiä, missä kohdassa teknologia oikeasti tuo lisäarvoa oppimiseen ja missä ei. Aina sitä ei kuitenkaan tiedä ennen kuin kokeilee!

Opin saunan poika

Ne, jotka ovat seuranneet viime aikojen keskustelua koulun ja erityisesti pedagogiikan kehittämisestä, ovat huomanneet, että yhä enemmän puhutaan siitä, että opiskelijoille ei pitäisi tuputtaa nippelitietoa, vaan pitäisi opettaa ajattelun ja tiedonhankinnan taitoja. Tämä puhe on järkevää tiettyyn rajaan asti, mutta vähitellen ovat niskakarvani ruvenneet nousemaan pystyyn. Eihän ajattelun taitoja voi opettaa, ellei samalla opeta sisältöjä, siis niitä faktoja! Esimerkiksi kategorioitten rakentamista ja asioiden ryhmittelemistä ei voi oppia eikä tehdä, ellei ole ensin opittuna niitä luokiteltavia asioita.

Muistan itse alkuajat teologisessa tiedekunnassa, kun aika tuskallisesti oli päntättävä perustiedot teologisista oppiaineista. Myöhemmin opiskelu helpottui ja muuttui mielenkiintoisemmaksi, kun saattoi rakentaa uutta tietoa entisen päälle.

Ilokseni törmäsin tänään tolkulliseen esitykseen, jossa Vesa Linja-Aho referoi Daniel T. Willinghamin kirjaa Why don't Students like School? Monta ajatustani oli siinä puettu parempaan muotoon kuin olisin itse osannut niitä sanoa. Kiitos. Suosittelen erityisesti opettajille. http://www.slideshare.net/linjaaho/miksi-opiskelu-ei-ole-kivaa

Koe-ja tehtävävuoren alta piipittäen
pedagoginen kommentaattorinne
Virpi

Opin sauna autuas aina

Moi, Lukijat.

Tänä talvena on tuota säätä piisannut. Ihan siltä varalta, että Lukija Ulkomailta osuu palstoille, kerron, että lämpömittari oli pakkasen puolella joulukuulta helmi-maaliskuun vaihteeseen. Ennätyskovia pakkasia ei ollut, kolmessakympissä korkeintaan meidän seudulla, mutta se rupesi jo väsyttämään, kun mittari juuttui viikkokausiksi yli kahteenkymmeneen asteeseen. Ja lunta on ollut varmasti kaikkien mielestä tarpeeksi; ennätyksiä on rikottu silläkin saralla. Jossain päin maailmaa täytyy olla kuivaa, kun kaikki vesi pakkautuu Eurooppaan! Eihän meillä Suomessa varsinaista hätää ole ollut lumen ja kylmän takia, kun talot ovat lämpimiä ja lumi siirtyy traktoreilla, mutta sääliksi käy vaikka katalonialaisia, kun siellä tuli metri lunta kerralla. Tosin Suomessakin on tänä talvena muutama ihminen kuollut lumeen joko katolta tippumalla tai putovan lumen alle jäämällä. Nyt sitten on parin viikon aikana nähty todellinen sulamisihme, kun korkeat hanget ovat huvenneet ihan olemattomiin.

Asiakseni otin kuitenkin tällä kertaa pohdiskella koulutuksen autuaallisuutta. Olen tullut siihen tulokseen, että ihmiskunnan suurin keksintö ei ole pyörä tai tuli, vaan koululaitos. Olen joskus oppilaitten kanssa leikkinyt seuraavaa ajatusleikkiä: mitä tapahtuisi, jos eräänä yönä kaikki koulut yhtäkkiä häviäisivät? Ensimmäinen ajatus on tietysti "jippii", mutta kun ruvetaan pohtimaan tarkemmin, valkenee nopeasti, että koko yhteiskuntamme ja sivilisaatiomme perustuu koulutukseen. Ilman koulua asiat alkaisivat taantua muutamassa vuodessa! Siksi pidän koulutusta avaimena myös kehitysmaiden ongelmien ratkaisemiseen, mutta tietysti köyhimmissä maissa pitäisi edetä monella rintamalla yhtä aikaa: koulutuksen lisäksi olisi huolehdittava mm. ravinnosta, terveydenhuollosta, demokratiasta ja ihmisoikeuksista. Olen varma, että suomalaisen hyvinvoinnin perustana on pitkä ja sinnikäs lukutaito- ja muukin opetus. Kirkkoa moititaan monista asioista, mutta ehkä tässä olisi kiitoksen paikka!

Omalla kohdalla kyseessä on tietysti tätä nykyä lähinnä täydennyskoulutus, johon olenkin innokas osallistumaan. Aina koulutukset eivät osu tasoltaan kohdalleen, vaan on tarjolla joko liian tuttuja asioita tai sitten kahlataan liian kovalla vauhdilla uusia näkökulmia. Aina kuitenkin koulutuksesta jotain saa irti - jos nimittäin asenne on kohdallaan. Jos menee valmiiksi vastahakoisena, niin silloinhan ei niin sanotusti ole vastaanottaja kotona, vaikka koulutuksessa olisi miten hyvää asiaa tahansa. Toki myönnän, että huonojakin koulutuksia saattaa olla olemassa.

Pidän oppimista ihmisen perustarpeena. Toinen ajatusleikki: miten kauan ihminen säilyisi täysjärkisenä tyhjässä valkoisessa huoneessa? Ihmisen sanotaan tarvitsevan virikkeitä, mutta oppimisestahan siinä on pohjimmiltaan kysymys. Me opimme koko ajan sekä tietoisesti opiskelemalla että huomaamattamme: kun luemme lehteä, kun ulkoilemme, laitamme ruokaa, surffailemme Internetissä, harrastamme. Kaikki, mitä opimme, ei suinkaan ole hyödyllistä tai tarpeellista välittömästi tai ei ehkä koskaan, mutta hukkaan se ei mene.

Aivotutkijoiden mukaan nimittäin käytämme aivokapasiteetistamme vain osan, ehkä murto-osan, joten aivot eivät voi "täyttyä". Päinvastoin ajattelutoiminnan harjoittaminen ja oppiminen synnyttävät yhä uusia yhteyksiä hermosolujen välille, joten voisi ehkä sanoa, että käyttämällä aivojen tehokkuus kasvaa! Jopa nukkuessaan ihminen oppii, sillä unen aikana aivot ilmeisesti prosessoivat ja painavat mieleen päivän asioita. Kannattaa siis nukkua! Unen puute on muuten nykyaikana nuorten ihmisten pahimpia terveysriskejä, eikä oppi tartu uupuneeseen.

Nyt tämä keski-ikäinen täti noudattaa omaa neuvoaan ja lähtee nukkumaan ja toivottaa kaikille hyvää yötä!