tiistai 21. heinäkuuta 2009

Ruusupensaassa satoa korjaamassa



Lupasin teille, hyvät Lukijat, lisää ruokajuttuja, ja nyt täytyy kirjoittaa ainakin yksi ennen kuin ruusujen kukinta menee ohi. Pihassani - joka EI siis ole mikään hieno puutarha - kasvaa jokunen pensas valamonruusuja. Olen jo muutamana kesänä tehnyt niiden terälehdistä ruusuhyytelöä, ja viime kesänä tein Vivi-Ann Sjögrenin ohjeella ruusuhilloa. Tänä kesänä olen sitten tehnyt sitä jo kolme annosta, mutta nyt taitaa sesonki olla ohi. Vaikka yhdestä annoksesta tulee vain 3 - 4 vauvanruokapurkillista hilloa, täytyy terälehtiä kerätä aika paljon. Jos siis pihassasi on vain yksi pensas, mene etsimään muualta lisää, mutta ei tietenkään teiden varsilta. Harmi sinänsä, sillä sieltähän satoisia kurtturuusuja löytäisi vaikka kuinka paljon... Tämä hillo on mielestäni oiva tuliainen hyvän ruoan ja erikoisuuksien ystäville. Ruusukimppu purkissa!

Ruusuhillo

1 litra kevyesti sullottuja ruusun terälehtiä, huom. tuoksuvaa lajiketta!
1 rkl sitruunankuorisuikaleita (keltaista osaa)
3 dl vettä
5 dl hillosokeria
sitruunamehua maun mukaan

Nypi pois terälehtien tyvessä oleva valkoinen piikki. Keitä lehtiä ja sitruunankuorta vedessä 5 - 10 minuuttia. Tässä vaiheessa keitos saattaa näyttää surkean hailakalta, mutta sokerin lisääminen muuttaa värin suorastaan jalokivimaiseksi. Kaada siis sekaan hillosokeri ja keitä vielä 5 - 10 minuuttia. Mausta vastapuristetulla sitruunamehulla. Anna hillon jäähtyä jonkin verran ja sekoita muutaman kerran, jotta terälehdet asettuvat tasaisesti hilloon. Purkita pieniin purkkeihin. Tarjoa vastapaahdetulla leivällä, rapeilla letuilla, jäätelön tai miedon vuohenjuuston kera. Mikäli haluat maustaa hillon, lisää keittämisen alkuvaiheessa jotakin seuraavista: kanelitanko, vaniljatanko, tähtianis, rusennettu kardemummankota, pala lakritsijuurta tai tuoretta inkivääriä suikaleina.

Omat kommentit: Kerään terälehtiä suoraan pensaasta, kun näen, että jokin kukka on täysin auennut tai jo osittain varissut. Maasta kerään virheettömiä lehtiä puhtaalta nurmikolta. Tuulisen poutapäivän ilta on paras aika keräämiseen; sade pilaa lehdet nopeasti. En ole varma, onko valkoisten osien nyppiminen välttämätöntä, mutta olen kuitenkin tehnyt sen. Taustalla voi kuunnella jazzia, ja perataanhan muutkin hilloainekset. Samalla voi hätistellä pikkuötökät pois lehdistä. Hillon makuun ja koostumukseen vaikuttavat ruusulajike, terälehtien määrä, sitruunan määrä ja keittoaika. Itse en ole kokeillut muita makuaineita kuin sitruunaa, mutta sitä ainakin kannattaa lisätä, sillä muuten hillosta tulee liian äitelää. 1 rkl sitruunankuoren suikaleita on aika vaikeasti mitattava määrä, joten olen vedellyt pestyn sitruunan pinnasta kuorimaveitsellä muutamia reiluja suikaleita keitoksen joukkoon. Tämä toimii sikäli hyvin, että suikaleet on helppo onkia pois hillosta purkitusvaiheessa, ne kun eivät kuitenkaan pehmene syömäkelpoisiksi. Kuumennan purkkeja 115-asteisessa uunissa jonkin aikaa ja keitän kannet kattilassa vesitilkassa. Veden voi sitten kaataaa pois tai onkia kannet keittiöpihdeillä hetkeksi kuivahtamaan ennen purkkien sulkemista. Hillo on hyvin makeaa, mutta vahvasti ruusun makuista, joten itse ainakin käytän sitä aika vähän kerrallaan. Tämänkesäinen keksintöni on syödä hilloa riisipuuron päällä!

Vivi-Annin keittokirjassa on muitakin ruusuohjeita, joten piipahtakaapa kirjastoon tai kirjakauppaan. Olen kerännyt netistä ja kirjoista myös muita ruusuhillo-ohjeita sekä ruususiirapin ja ruusujuoman ohjeet, mutta en rupea kaikkia tähän kirjoittamaan, etsikää itse tai ottakaa yhteyttä, jos haluatte niitä itsellenne. Jälkiruokahyytelön voin kuitenkin vielä naputella. Se on käsin kirjoitettuna kansiossani, joten alkuperä on tuntematon.

Ruusuhyytelö

Mittaa kattilaan 5 dl vettä ja yksi täyteen painettu litran mitta punaisia ruusun terälehtiä. Keitä 10 minuuttia, sekoittele ja jätä kannen alle hautumaan 10 minuutiksi. Siivilöi lehdet pois ja puserra joukkoon ½ sitruunan mehu. Kuumenna liemi kiehuvaksi ja lisää joukkoon hyytelösokeria pakkauksen ohjeen mukaan. Sekoita niin kauan, että liemi on sileää ja kuulasta. Kerää vaahto pois pinnalta ja kaada liemi pieniin, kerralla käytettäviin tölkkeihin hyytymään. Paina haarukan avulla muutama tuore ruusunlehti hyytelön joukkoon koristeeksi tai peitä sen pinta terälehdillä. Hyytelö näyttää kauniilta sileässä lasitölkissä. Tarjoa jälkiruokavanukkaan lisänä tai paahtoleivällä.

Omat huomiot: Tässä ohjeessa ei puhuta terälehtien nyppimisestä mitään, mutta ihan hyvää tulee. Kuvittelen, että tästä saisi kauniin kerrosjälkiruoan jonkin maitopohjaisen hyytelön tai vanukkaan kanssa. Jos jättää ruusunlehdet pois tai käyttää kokonaista ruusua koristeena, voi hyvin arvuutella vierailla, mistä eksoottinen jälkiruoka on tehty! Huomaa, että tämä hyytelö ei säily jääkaapissakaan paria päivää kauempaa.

Jokunen kesä sitten söin Tertin kartanossa Mikkelin lähellä ruususorbettia, joka oli tehty heidän omasta nimikkoruusustaan. Se oli valkoista ja ymmärtääkseni kanelilla maustettua, mutta resepti oli tietenkin salainen. Ehkä ensi kesänä kerkiän kehittelemään oman sorbettireseptin! Tertissä kannattaa muuten hyvän ruoan ja puutarhan ystävien piipahtaa, sillä kartanon ruoka on kuuluisaa muutenkin kuin jälkiruoastaan. http://www.tertinkartano.fi/ Lähellä on myös toinen käymisen arvoinen paikka, Kenkäveronniemi, josta myös saa hyvää ruokaa ja puutarhailoa. http://www.kenkavero.fi/index.php?pg=1 Ehkä toinen paikka, kun tulette meille kylään ja toinen kotiinpäin mennessä?

Virpi, jonka motto taitaa olla: jos johonkin rupeaa, kuten ruusuihin, kannattaa tehdä se perusteellisesti ;)

J.K. meinasin unohtaa mainita, että jos ruusunlehtiä ei ole tarpeeksi hilloon tai hyytelöön, ne voi kuivattaa ja käyttää talvella teen mausteena. Ja vielä viimeiseksi Jamie Oliverin Ruusuliemi:

Keitä yhtä paljon vettä ja sokeria 10 minuutin ajan. Jäähdytä hiukan ja lisää kunnon kourallinen ruusun terälehtiä. Tarjoa esim. mansikkasoseeseen sekoitettuna mansikoiden ja hunajakerman kera.

maanantai 20. heinäkuuta 2009

Matka-aatoksia

Tervehdys. Tulinpahan tehneeksi sen havainnon, että kannattaisi matkustella heti alkukesästä. Sain nimittäin tänä kesänä stressiunet eli painajaisenpoikaset katkeamaan vasta heinäkuun puolivälissä. No, se siitä. Matkustelu ei ollut tällä kertaa suurisuuntaista, sillä kävin paikoissa, joissa olen ennenkin käynyt, mutta ainahan jokainen matka on uusi elämys. Tukholmassa satoi, Helsingin Kaapelitehtaalla oli jopa alle miljoona kummallisesti pukeutunutta otusta ja Schleswig-Holsteinissa oli hienot säät.

Teimme siis pikaristeilyn Tukholmaan, joka on tietenkin hieno kaupunki, mutta en nyt rupea sen nähtävyyksiä rupea kehumaan, katsokaa itse matkailusivuilta. Parhaat tuliaiset ostin keskiaikamuseon kaupasta, vaikka museo onkin remontissa ja sen näyttelystä oli vain pieni osa nähtävissä Sergeltorgetilla. Hyvä syy siis mennä uudestaan, kunhan remontti on valmis.

Kaapelitehtaan kummajaiset olivat tietenkin mangan ja animen eli japanilaisen sarjakuvan ja animaatioiden harrastajia. Useimmat mukana olleet harrastavat myös cosplayta eli pukeutuvat jonkin sarjakuvahamon näköiseksi. Monet puvut vaativat vaatteiden lisäksi monenlaista rekvisiittaa, kuten aseita tai päähineitä. Niitä sitten ostetaan netin kautta tai tehdään itse. Meidänkin perheessä on näitä asuja värkätty... Kirjoitan aiheesta lisää, kunhan luen siitä tehdyn tutkimuksen, joka odottaa yöpöydälläni noin 20 muun kirjan joukossa.

Jos googlaatte kuvahaun sanalla cosplay, niin kuviahan riittää, mutta kannattaa muistaa, että ne tulevat kaikkialta maailmasta; suomalaisessa tapahtumassa oli (onneksi) aika vähän paljasta pintaa. Koko ilmiö on aika mielenkiintoinen ja oli sivistävää nähdä kyseinen suurtapahtuma. Cossaajien joukossa kuljeskelivat jotenkin orvon näköisinä scifi- ja fantasiakirjallisuuden harrastajat, sillä Animecon- ja Finncon-taphtumat järjestettiin yhtä aikaa. Oikeasti Finncon on emotapahtuma, jota on järjestetty jo 15 kertaa. http://2009.finncon.org/ Lyhyen osallistumiseni tapahtumaan kruunasi kolmen scifi-kirjailijan haastattelun seuraaminen. Tosin olin itse lukenut vain Alastair Reynoldsin kirjoja; George R. R. Martiniin ja Adam Robertsiin pitää vielä tutustua. Kiitos muuten mahtavasta iltapäivästä, Tuuli ja Juha!

Schleswig-Holstein on Saksan pohjoisin osavaltio, heti Tanskasta etelään. Jos etsitte lomakohdetta, jossa on sekä maaseutua, kaupunkeja että merenrantaa, niin tässäpä teille sellainen! Itämeren ja Pohjanmeren välinen kaistale on maisemaltaan lempeä, peltojen välissä on metsäkaistaleita ja pian tulee vastaan jokin viehättävä kylä tai isompi kaupunki. Myös merien läheisyys, merenkulku ja kalastus antavat seudulle oman leimansa. Neljä isoa kaupunkia, Flensburg, Schleswig, Lyypekki ja Kiel tarjoavat turistille riittävästi ostosmahdollisuuksia ja museoita, ja sitten voikin mennä pieniin kaupunkeihin ihailemaan, miten siistiä ja nättiä kaikkialla on ja miten ruusut kukkivat pihoilla ja puutarhoissa. Historian havinaa voi kuunnella esimerkiksi linnoissa tai yöpymällä 1500-luvulla rakennetussa majatalossa tai käymällä ihmettelemässä dolmeneita ja viikinkikuninkaiden hautakumpuja. Jos taas kaipaa suurkaupungin ihmeitä, on hansakaupunki Hampuri ihan lähellä etelässä. Suomenkielisessä Wikipediassa on alueesta vain lyhyt selvitys, mutta kun vaihtaa kielen saksaksi, löytyy perusteellisempaa tietoa. http://de.wikipedia.org/wiki/Schleswig-Holstein Kiitos sukulaisille vieraanvaraisuudesta!

Aihetta olisi enempäänkin, mutta yö yllättää ja uni kutsuu. Palataan astialle, kuten eräs ystävä takavuosina sanontaa väänteli.

Virpi

torstai 2. heinäkuuta 2009

Taidan olla lomalla

En nyt nimittäin saa juttua irti taaskaan muusta kuin ruoasta. Tai musiikista voisi kai kirjoittaa, mutta jotenkin tuntuu hassulta aloittaa, että "kävin konsertissa, oli muuten hieno", kun ei niitä taltioimattomia konsertteja voi kuitenkaan jakaa, vaikka kuinka hehkuttaisi. Sen verran voin toki mainostaa, että jos pääsette jossain kuulemaan basso Petri Lindroosia, niin se kannattaa. Ehkä ensi kesänäkin Kerimäellä.

Mutta ruoasta siis. Taannoin joku valitteli lehdessä uusien perunoiden olematonta makua ja kallista hintaa - kun multaakin piti vielä ostaa perunoiden mukana! Eikä edes makueroa ollut ruotsalaisten ja kotimaisten perunoiden välillä! Jos kyseinen henkilö lukee tätä, niin nyt tulee pari vihjettä.

Olen järven rannalla kasvanut perunanviljelijän tytär ja kokemuksesta tiedän, että kahta ei pidä ostaa päivää vanhempina: kalaa ja uusia perunoita (OK, mansikat kolmantena). Lapsuudesta muistan, miten hyviltä ensimmäiset perunat maistuivat, kun isä kävi ne ”varastamassa”, eli ei nostanut varsia pois, vaan mullan sisältä tunnustelemalla etsi ensimmäiset syöntikokoiset mukulat. Sitten ne pantiin suoraan TUOREINA kattilaan. Äidillä on tapana heittää joukkoon muutama kevätsipulin varsi, ja niin minäkin tietysti teen. Lajikkeella ja maaperällä sekä lannoituksella on toki myös vaikutusta perunan makuun, mutta siitä teidän täytyy kysellä tarkemmin isältäni. Niin, ja kannattaa tietysti valikoida tasakokoisia perunoita, jotta ne kypsyvät yhtä aikaa, ja muistaa laittaa hiukan suolaa keitinveteen.

Uudet perunat kannattaa siis ostaa suoraan tuottajalta ja tottakai multineen. Viime vuosina yleistynyt tapa ostaa ja myydä pestyä perunaa on ihan karmea. Alastomat, suojattomat perunat köllöttävät kaupan neonvaloissa muovipussissa viikkotolkulla ja uudetkin perunat päivätolkulla. Ei siinä auta jaottelu erivärisiin pusseihin ja laatuihin, surkeaa mikä surkeaa. Pesemisen huono puoli on myös se, että kun oikean perunan ystävä menee ostamaan multaperunaa, hän saa huonompaa laatua, sillä viljelijä, jolta pestyt perunat tilataan, joutuu tietysti laittamaan ykköslaadun muovipussiin ja kakkoslaadun laariin.

Jos siis jostain saatte tuoretta perunaa, niin siitä kannattaa nauttia suorastaan sinällään. Jos joudutte tyytymään siihen, mitä kaupassa sattuu olemaan, voitte tehdä vaikkapa sitruunaperunoita seuraavan ohjeen mukaan. Resepti on BBC Good Food –lehdestä 9/08, jonka nappasin talvella kirpparilta mukaani, ja olen ruoan siis kokeillut ja kelvolliseksi havainnut.

Sitruunaperunat

450 g uusia perunoita
ripaus suolaa
yhden sitruunan raastettu kuori
1 rkl oliiviöljyä
merisuolahiutaleita

Keitä perunoita miedosti suolatussa vedessä viisi minuuttia. Kaada vesi pois, lohko perunoita, jos tuntuu tarpeelliselta ja laita uunivuokaan. Sekoittele perunoiden joukkoon sitruunankuori ja öljy. Öljyn määrä on makuasia, mutta itse pysyisin kohtuudessa eli laittaisin öljyä vain sen verran, että se kostuttaa perunat, mutta ei jää astian pohjalle. Ripottele suolahiutaleita pinnalle. Paista 200 asteessa 20 minuuttia tai kunnes perunat ruskistuvat hiukan ja ovat kypsiä. Tarjoa heti vaikkapa kalaruoan lisukkeena. Pippurin ystävä (kuten minä) saattaa haluta pyöräyttää pinnalle hiukan mustapippuria.

Toinen ruokalaji, johon uusia perunoita voi tunkea, on kanarialaiset suolaperunat, joita varmaan lähes jokainen suomalainen on etelänmatkalla maistellut. Tässä myöskin kokeiltu ohje, ja lisukkeeksi tulee tietysti kuuluisa mojo. Ohjeet ovat peräisin pienestä Könemannin kustantamasta espanjalaisen ruoan keittokirjasta (Anne Wilson: Herkkuja Espanjasta).

Patatas arrugadas - Kurttuiset perunat ja mojokastike

18 pientä uutta perunaa
1 rkl oliiviöljyä
2 tl suolaa

Kastike:
2 valkosipulinkynttä
1 tl kuminaa
1 tl paprikajauhetta
1 dl oliiviöljyä
2 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl kuumaa vettä

Laita pestyt perunat uunivuokaan, valuta öljyä päälle ja ravista vuokaa niin, että öljy leviää. Ripota suola tasaisesti perunoille. Paista uunissa 200 asteessa 20-25 minuuttia, kunnes perunat ovat kullanruskeita ja hiukan kurttuisia. Ravista vuokaa pari kertaa kypsennyksen aikana.

Laita kastiketta varten valkosipuli, kuminat ja paprika monitoimikoneeseen. Sekoita yksi minuutti. Lisää öljy hitaasti ohuena nauhana koneen käydessä, kunnes kaikki on lisätty ja kastike saonnut. Lisää viinietikka ja kuuma vesi ja sekoita edelleen minuutti. Tarjoa perunat kuumina kastikkeen kera.

Kastikkeen toinen muunnelma saadaan, kun paprika korvataan korianterilla. Perunat maistuvat myös valkosipulimajoneesin kanssa, varsinkin, jos lautasella on myös kalaa.

Minulla on vielä mielessä lisää ruokajuttuja, mutta palataan niihin toiste, pitää lähteä podengon kanssa lenkille. Sillä on muuten aika hyvä kuulo. Kun kirjoitan jotakin keittiössä, se kuulee sen olohuoneeseen ja ryntää katsomaan, kirjoitanko ostoslappua - silloin on ehkä koirallekin kävelyretki tiedossa. Sama efekti toistuu, jos vedän auki keittiön alimman laatikon, jossa ostoskassia säilytetään. Nyt se täytyy herättää, sillä koneen naputus ei tiedä koiraparalle mitään kivaa - yllätänpä sen kerrankin!

Leppoisaa ja lepoisaa kesää teillekin!
tuurikokkinne
Virpi