Kumma juttu

Nimittäin se, että silloin, kun ei ole aikaa kirjoittaa, aiheita pyörii mielessä tanhunaan, mutta sitten, kun yhtäkkiä on aikaa, niin ei olekaan inspiraatiota. No, jos tässä elämässä jää inspistä odottelemaan, niin ei saa kovin paljon asioita aikaan.

Esimerkiksi ruoasta en ole kirjoittanut pitkään aikaan, vaikka olen kokannut harva se... no en nyt sentään päivä, mutta aika usein kuitenkin. Sisareni vierailivat taannoin luonamme ja toivat mukanaan seljankan ohjeen, johon olivat saaneet innoitusta Viron-matkoilta. Suomessahan seljanka tehdään yleensä kalasta, mutta tämä on lihasoppaversio. Sisaret olivat yksimielisiä naudanlihasta ja tomaattipyreestä ja siitä, että keittoon ei tule selleriä. Muuten erimielisyys vallitsi ainakin porkkanan ja herkkusienten käytöstä ja vissiin parista muustakin ainesosasta. Keitto saatiin kuitenkin keitettyä ja hyvää se oli. Tällä viikolla tein oman version aiheesta tutulla "otetaan mitä on" -periaatteella, joten saattaa olla, että tämä jonkin verran eroaa alkuperäisestä. Vaan hyvää tuli.

Lihaseljanka

Osta naudan keittolihaa tai sen puutteessa jotain paistia. Määrä voi olla jotain 500 - 700 g. Kuutioi liha. Jos se on jo valmiina paloina, leikkele niitä tarpeen mukaan pienemmiksi. Itse en ainakaan pidä suurista möykyistä keitossa, koska niiden paloittelu lusikalla on hankalaa ja kokonaisina mutustaminen vaikeaa. Lihan voi laittaa kattilaan kylmään veteen, kiehauttaa ja kuoria sitten vaahdon pinnalta. Minä ruskistin lihapaloja jonkin verran voissa ja huljautin myös pannun huuhdeliemen pataan. Jälkimmäisllä menetelmällä tulee maukkaampaa eikä voi tee pahaa sopalle, ainakaan, jos liha on vähärasvaista. Lisää kattilaan pari reilua ruokalusikallista tomaattipyrettä ja vettä jonkin verran. Määrää on vaikea sanoa, mutta vettä on helpompi myöhemmin lisätä kuin ottaa pois, joten voit kitsastella tässä vaiheessa. Lisää laakerinlehti tai pari ja maun mukaan mustapippureita. Minun makuni vaatii niitä suht paljon. Jos ei ole kokonaisia pippureita, käytä rouhetta. Lihoja kannattaa keittää sitä kauemmin, mitä jänteisempiä ja kalvoisempia palat ovat. Paisti menee vähemmälläkin keittämisellä.

Valmistele sillä aikaa vihannekset. Minulla oli pala selleriä ja ehkä kolme porkkanaa ja yksi nauris ja lasipurkillinen herkkusieniä ja kolme tai neljä hyvänkokoista perunaa. Olikohan vielä jotain? Sipulia yleensä laitan joka paikkaan, mutta sitä nyt ei sitten taas ollutkaan, eikä ollut purjoakaan. Valkosipulia oli. Pilko kasvikset ja heitä ne pataan ja lisää vettä tarpeen mukaan. Keittele jonkin aikaa ja rupea maistelemaan. Tämä on kriittinen vaihe. Keittoon pitää saada täyteläisyyden ja kirpeyden tasapaino, joten saattaa olla, että lisää tomaattia tarvitaan ja ehkä lihaliemikuution puolikas ja teelusikallinen suolaa. Kirpeyttä tulee maustekurkkukuutioista tai tässä tapauksessa kotitekoisesta kurkkupikkelssistä. Keitä, kunnes soppa vaikuttaa kypsältä.

Tarjoa leivän kera, ja jos hoksasit ostaa smetanaa tai muuta semmoista, niin laita sitä nokkare keittolautaselle. Persijaakin voisi laittaa. Ja nyt just muistan, että Sisarten soppaan tuli oliiveja, sitruunatäytteisiä sellaisia, mutta "ei oteta, mitä ei ole" -keittiön soppaan ei tullut.

Hyvää ruokahalua!

Ekovinkki

Tällä kertaa sopinee muistuttaa (myös itseään) siitä, että ruoan pois heittäminen on kallista ja ympäristön kannalta tuhoisaa, kuten tiedotusvälineissä on kerrottu viime aikoina. Muistutan (myös itseäni) siitä, että ruokaan liittyvät ratkaisut tehdään yleensä kaupassa, joten kannattaa mennä ostoksille maha täynnä ja huolellisesti mietityn ostoslapun kanssa. Ostoslappuja minulla on muuten nipullinen keittiön laatikossa, ja ne on leikattu jälkikasvun koulusta tuomista monisteista ja kouluvihkoihin jääneistä tyhjistä sivuista ja joskus myös laskujen kirjekuorista, jos sattuu akuutti paperipula.

Opin saunan poika

Ne, jotka ovat seuranneet viime aikojen keskustelua koulun ja erityisesti pedagogiikan kehittämisestä, ovat huomanneet, että yhä enemmän puhutaan siitä, että opiskelijoille ei pitäisi tuputtaa nippelitietoa, vaan pitäisi opettaa ajattelun ja tiedonhankinnan taitoja. Tämä puhe on järkevää tiettyyn rajaan asti, mutta vähitellen ovat niskakarvani ruvenneet nousemaan pystyyn. Eihän ajattelun taitoja voi opettaa, ellei samalla opeta sisältöjä, siis niitä faktoja! Esimerkiksi kategorioitten rakentamista ja asioiden ryhmittelemistä ei voi oppia eikä tehdä, ellei ole ensin opittuna niitä luokiteltavia asioita.

Muistan itse alkuajat teologisessa tiedekunnassa, kun aika tuskallisesti oli päntättävä perustiedot teologisista oppiaineista. Myöhemmin opiskelu helpottui ja muuttui mielenkiintoisemmaksi, kun saattoi rakentaa uutta tietoa entisen päälle.

Ilokseni törmäsin tänään tolkulliseen esitykseen, jossa Vesa Linja-Aho referoi Daniel T. Willinghamin kirjaa Why don't Students like School? Monta ajatustani oli siinä puettu parempaan muotoon kuin olisin itse osannut niitä sanoa. Kiitos. Suosittelen erityisesti opettajille. http://www.slideshare.net/linjaaho/miksi-opiskelu-ei-ole-kivaa

Koe-ja tehtävävuoren alta piipittäen
pedagoginen kommentaattorinne
Virpi

Ynnäilyä osa kaksi

Edellisessä tekstissä mainitsin muutamia kirkkohallituksen esityksiä, joita käsiteltiin kuluneella kirkolliskokouksen istuntoviikolla. Niiden lisäksi käsittelyyn tuli useita mietintöjä eri valiokunnista. Nämä koskivat mm. kirkkoherranvaalin uudistamista, diakonaattiin liittyviä säädöksiä sekä Kirkko 2010 -tulevaisuusselontekoa. Näistä ja muista asioista saa täsmätietoa sivulta  http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/sp?Open&cid=ContentAF4C0 , joten kertoilen tässä vain hiukan joitakin näkökulmia.

Kirkkoherran valinnasta olimme jo keskustelleet aikaisemminkin, kun sitä koskeva aloite oli lähetekeskustelussa. Valiokunnan mietinnön mukaan on mahdollista valita kirkkoherra joko välittömällä vaalilla, kuten nykyisin, tai pyytää tuomiokapitulilta lupaa välilliseen vaaliin, jossa siis kirkkovaltuusto (tai seurakuntayhtymään kuuluvassa seurakunnassa seurakuntaneuvosto) suorittaa valinnan. Alkuperäinen kirkkohallituksen esitys asetti välillisen vaalin ensisijaiseksi, mutta valiokunta oli vaihtanut järjestyksen. Minusta tuntuu luontevalta, että nykyinen tilanne säilytetääm lähtötilanteena, mutta välillisen vaalin kannattajat epäilivät, että kynnys vaalitavan vaihtamiseen nousee liian suureksi. No, tämä jää nähtäväksi, kunhan laki tulee voimaan. Viimeisimmät kirkkolain muutokset, joista kirkolliskokous on päättänyt, jumittavat muuten jossain eivätkä ole menneet eduskunnan hyväksyttäviksi, vaikka siellä on lakeja, joiden pitäisi tulla voimaan ensi vuoden alusta. Eduskuntahan ei voi muuttaa kirkolliskokouksen hyväksymiä lakeja, vaan ainostaan hyväksyä tai hylätä ne.

Nyt tehdyt lakimuutokset korjaavat joitakin epäkohtia kirkkoherran valinnassa, mutta jättävät niitä myös jäljelle. Uusia hankaluuksiakin kahden vaalitavan malli aihuttaa. Tässä yhteenvetoa:

- Välitön vaali on tähän saakka kestänyt tavattoman kauan, varsinkin, jos prosessista on tullut valituksia. Nyt valitusoikeus on vasta vaalin jälkeen, siis myös tuomiokapitulin suorittamasta ehdokasasettelusta. Prosessi lyhenee, mutta saattaa aiheuttaa sen, että vaali menee jälkikäteen uusiksi. Nämä tilanteet tosin lienevät harvinaisia. Sivumennen sanoen prosessia voisi varmasti vielä viilata tuomiokapituleissa esim. pitämällä mahdollisimman nopeassa aikataulussa ne kokoukset, joissa vaalisijoille asettamisia yms. asioita päätetään.
- Ylimääräinen vaalisija välittömässä vaalissa on saattanut tähän asti aiheuttaa sen, että eniten ääniä vaalissa saanut ehdokas on jääänyt valitsematta, kun kymmenen prosentin äänikynnys ei ole täyttynyt. Uudistuksessa poistettiin kokonaan ylimääräiset vaalisijat, joten vain kolme hakijaa voi olla vaalissa mukana. Tämä saattaa ole epäkohta, jos virkaa hakee useita suunnilleen yhtä päteviä hakijoita, joten nyt jo ennakoidaan, että tulevaisuudessa saatetaan vaalisijojen määrää lisätä.
- Välitön ja välillinen vaali ovat väistämättä jonkin verran erilaisia. Välittömässä vaalissa säilyi hakukielto eli kirkkoherran virkaa hakenut ei voi samaan aikaan hakea toista virkaa. Välillisessä vaalissa tällaista kieltoa ei ole. Vaalisijoille asettamisen sijasta välillisessä vaalissa tuomiokapituli antaa lausunnon hakijoista eikä valinnassa mukana olevien määrää ole rajoitettu kolmeen.

Niin kuin huomaatte, seurakunnallisiin virkoihin liittyy enemmän kiemuroita kuin muihin. Tämä johtuu papinviran kahtalaisesta luonteesta hengellisenä virkana ja erityisesti kirkkoherran tehtävistä hallinnossa ja seurakunnan johdossa. Kirkkoherran esimies on piispa eikä esimerkiksi kirkkovaltuusto, ja vaikka jatkossa osa kirkkoherroista valittaneen välillisellä vaalilla, ei valitseva toimielin siis käytä päätösvaltaa kirkkoherraan nähden. Toisaalta kirkkovaltuusto johtaa seurakunnan toimintaa. Voisi luulla, ettei tällainen systeemi toimisi olleenkaan, mutta useimmissa seurakunnissa se näyttää kuitenkin toimivan. Toki ongelmiakin on,  mutta niistä ei nyt tässä sen enempää. Toivottavasti nyt päätetty lakimuutos parantaa tilannetta niissä, erityisesti suurissa seurakunnissa, joissa äänestysprosentti on ollut alhainen ja välittömät vaalit on koettu hankalaksi ja myös kalliiksi systeemiksi niillä saavutettavaan hyötyyn nähden.

Kirkolliskokousviikon ynnäilyä

Tervehdys, Lukijat. Kirjoitin teille jo maanantaina, mutta joku häiriöpeikko nielaisi pitkän tekstini, mistä suutuin niin, että menin nukkumaan, ja vasta nyt kykenen jatkamaan. Siis en kyllä nukkunut koko tätä väliaikaa...

Tämä kirkolliskokousviikko on nelivuotiskauden viimeinen, joten tunnelmat ovat hiukan haikeat. Täällä on saanut tutustua moniin mielenkiintoisiin ihmisiin ja joistakin on tullut suorastaan ystäviä. On ollut välillä raskasta ja väsyttävää, mutta monesti myös hauskaa ja innostavaa. Moni edustajakollega on kiittänyt erityisesti valiokuntatyöskentelyä mielekkääksi, ja itsekin voin sanoa samaa.

Yllättävän moni nykyisistä edustajista ei enää asetu ehdolle, kuka mistäkin syystä. Joillakin ne liittyvät ikään ja terveyteen tai työesteisiin, jotkut ovat jo tehneet mielestään riittävän pitkän rupeaman, ja saattaapa jollakulla olla mielessä kyllästymistäkin. Puhuttuani asiasta monien kanssa tulee sellainen vaikutelma, että nuoremmasta päästä olevat edustajat ovat jatkohaluisempia, mikä on tietysti hyvä ja luonnollista. Toivottavasti uusien ehdokkaiden joukkoon saadaan enemmänkin nuoria ihmisiä. Ikä tuo kokemusta ja saattaa siis tuoda viisauttakin, mutta olisi hyvä, että nuorempienkin ääni kuuluisi. Olisi myös hyvä, että ehdokkaiden joukossa olisi naisia runsaasti, koska ainakin tällä kaudella meitä oli edustajissa selvästi vähemmän kuin miehiä. Jos Sinä, Lukija, olet ihminen, joka voisi antaa viisautensa ja aikansa työhön kirkon hyväksi ja sinulla on kokouskärsivällisyyttä, niin asetu ehdokkaaksi! Vaalilistojen pitää olla valmiina joulukuun puolivälissä ja vaalit ovat helmikuussa. http://evl.fi/evlfi.nsf/Documents/5245804B150DA049C22574240028FCE3?openDocument&lang=FI

Tällä viikolla meillä oli käsiteltävänä vain joitakin uusia asioita, sillä entiset pitää saada päätökseen ennen kauden vaihdosta. Kirkkohallitukselta tuli tietenkin ensi vuoden talousarvio ja lähivuosien toiminta- ja taloussuunnitelma ja lisäksi muutama asia, jotka saatiin nopeasti käsiteltyä. Sellaisia olivat parin viittomakielisen käännöksen hyväksyminen ja yksi ohjesääntömuutos sekä lainmuutos, jolla helpotettiin Suomessa asuvien ulkomaalaisten liittymistä Suomen luterilaisen kirkon jäseniksi. Näitä voisi selostaa pitkäänkin, mutta kirjoitan vain pari sanaa viimeksi mainitusta. Jos jotakuta Lukijaa jokin muu asia kiinnostaa, voi esittää toivomuksen, niin kerron sitten lisää.

Mainittu lakimuutos ei ehkä vuosittain koske suurta ihmismäärää, mutta se on periaatteellisesti tärkeä. Tähän asti ulkomaalainen on voinut liittyä kirkon jäseneksi vain, jos hänellä on Suomessa kotikunta. Maahanmuuttaja on tietenkin voinut osallistua jumalanpalveluksiin ja kaikille avoimiin kirkon työmuotoihin, mutta ei viralliseen päätöksentekoon eikä ehtoollisellekaan ellei ole sattunut olemaan sellaisen kirkon jäsen, jonka kanssa meillä on olemassa ehtoollisyhteys. Maahanmuuttaja, joka on asunut esim. vastaanottokeskuksessa ja on halunnut tulla kristityksi, ei ole voinut liittyä kirkkoon eikä häntä ole voitu kastaa. Tosiasiassa kasteita on jonkun verran toimitettu, mutta kasteen yksi merkitys, seurakuntaan liittäminen, on jäänyt silloin puuttumaan. On siis vallinnut outo tilanne, että hallinnolliset seikat ovat estäneet yhden kirkon ydinasioista, uusien jäsenien kutsumisen ja vastaanottamisen. Nyt lakimuutos korjaa tämän epäkohdan ja toteaa, että ulkomaalainen voidaan ottaa kirkon jäseneksi, kun hän on osallistunut seurakunnan toimintaan kolmen kuukauden ajan ja hänellä on ymmärrys uskon sisällöstä. Äänioikeus ja vaalikelpoisuus tulevat kuitenkin mahdollisiksi vasta, kun henkilöllä on virallinen kotipaikka ja hänet voidaan merkitä vaaliluetteloihin.

Säästän sekä teitä, Lukijat, että itseäni ja pidän tauon. Palaan linjoille! Toivottavasti Blogger toimii nyt.