Olen parina päivänä ehtinyt istua tietokoneen ääressä ja olen taas löytänyt kaikkea hauskaa ja hyödyllistä. Hyödyllistä on löytynyt opetushallituksen edu.fi-sivujen kautta; siellä on parikin tieto- ja viestintätekniikkaan liittyvää opintopakettia, joita olen silmäillyt. Suurin osa asioista on tuttua, mutta kertaus ei ole pahaksi ja aina tulee opittua jotain uuttakin. Linkkien ja linkin linkkien takaa on sitten löytynyt hauskaakin. Jos kiinnostuitte Kotkasta, jota taannoin kehuin, niin tässä linkki Mari Hirsikallion blogiin, jossa on runsaasti valokuvia:
http://kuvakotka.blogspot.com/
Toiste lisää!
Virpi
J.K. Pieni täsmennys vielä: Ortodoksinen kirkko on siis Kotkan vanhin käytössä oleva rakennus, mutta linnoitusraunioista monet ovat hiukan - tosin vain hiukan - vanhempia. Vuoden 1743 rauhanteossa Kotka jäi Venäjän puolelle. Kotkan edustalla Ruotsinsalmessa käytiin 1789 ja 1790 kaksi meritaistelua, joista ensimmäisen voitti Venäjä, toisen Ruotsi. Tämän vuoksi Venäjä alkoi linnoittaa rannikkoa suojaamaan Pietarin aluetta, ja niinpä Kotkaankin rakennettiin useita puolustusrakennelmia 1700-luvun lopussa ja 1800-luvun alussa. Kun koko Suomi 1809 siirtyi Venäjän valtaan, menettivät linnakkeet sotilaallisen merkityksensä, mutta ovat edelleen kiinnostavia nähtävyyksiä.
maanantai 28. heinäkuuta 2008
lauantai 19. heinäkuuta 2008
Etsivä löytää
lisää lipstikkareseptejä. (Hoksasitteko muuten, että otsikko on raamattusitaatti?) Monica Ahlbergin kirjassa "Kesän makuja yrteistä" (WSOY 2005) on sivulla 30 seuraava ohje:
Lipstikalla höystetty porkkanakeitto
50 g voita
4 rkl lipstikkaa hienonnettuna
2 salottisipulia
2 perunaa
½ kg porkkanoita
8 dl kanalientä
1 dl kuohukermaa
suolaa ja vastajauhettua mustapippuria
koristeluun muutama lipstikanlehti
Sulata voi lipstikan kanssa kasarissa. Kuori ja hienonna salottisipulit. Kuori ja viipaloi perunat ja porkkanat. Kumoa kasvikset kasariin ja anna hautua kannen alla noin 10 minuuttia. Sekoita silloin tällöin pohjaanpalamisen estämiseksi. Kaada joukkoon kanaliemi ja hauduta keittoa noin 15-20 minuuttia tai kunnes porkkanat ja perunat ovat miltei pehmeitä. Soseuta keitto sauvasekoittimella. Kuumenna uudelleen ja mausta kermalla, suolalla ja pippurilla. Kruunaa keitto lopuksi muutamalla lipstikanlehdellä.
Kotka
Hienojen kaupunkien sarja jatkuu tänään Kotkalla, jonne teimme pikavisiitin. Sekin on kaupunki, jonne on aina mukava mennä uudelleen. Toki se on muuttunut paljon 80-luvusta, jolloin asuimme siellä - silloin se oli vielä jotenkin nuhruinen pikkukaupunki, jonka keskustassa oli muutama kauppa. Sen jälkeen sinne on rakennettu upeat puistoalueet mm. Sapokkaan, kauppakeskus ja turistikohteita, uusimpana merikeskus Vellamo. Kuitenkin kaupungin omaperäinen merellinen ja teollinen henki on tallella. Tämän päivän Hesarissa esitellään Kotkaa, ottakaa sivu talteen ja vierailkaa kaupungissa kaikessa rauhassa Meripäivien jälkeen. Tietysti jos haluatte nähdä yhden kesäfestivaalin ja osallistua ohjelmaan, niin mikäs siinä, mutta kaupungin näkee paremmin, kun ruuhka on ohi.
Kaikkea ei Hesari tietysti mainitse, joten kannattaa katsoa vaikka http://www.kotka.fi/ -osoitteesta lisää. Haukkavuoren näkötornista voi katsella kaupunkia ja merta, mutta kantasataman suuntaan näkee mukavasti Palotorninvuoreltakin, joka on kallioineen lapsille hauska juoksentelupaikka. Suosittelen myös autoajelua ristiin rastiin Kotkansaarella, sillä moni mukava näkymä jää muuten kokematta, vaikka Kotkansaari sinänsä on helppo ottaa haltuun kävellenkin. Kannattaa käydä myös Luotsi-Kuusisessa kääntymässä. Keskustan kaksi kirkkoa ovat käymisen arvoisia nekin. Luterilainen kirkko on alkuperäiseen, mahtavaan uusgoottilaiseen asuun entisöity ja siellä on upeat urut. Seurakunnan sivuilla on 360 asteen panoraamakuva kirkosta, mutta se antaa vain kalpean aavistuksen todellisuudesta. http://www.kotkanseurakunnat.fi/kotka/index.php.
Ortodoksinen kirkko on valmistunut vuonna 1801 ja on kaupungin vanhin rakennus. Sen erikoisuus ovat perinteisestä tyylistä poikkeavat, länsimaisia maalauksia muistuttavat ikonit. Tämä johtuu rakentamisajankohdasta: Pietari Suuri ihaili kaikkea länsimaalaista, ja niinpä ikonejakin tehtiin jonkin aikaa läntiseen malliin. Törmäsin samaan ilmiöön Pietarissa Aleksanteri Nevskin luostarin kirkossa, joka on valmistunut vuonna 1790. Meritunnelmaan pääsee lähtemällä tuurimoottorilla saariin. Jos aikaa on, voi käydä Haapasaaressa asti, mutta nopean kosketuksen saa pistäytymällä Varissaaressa Fort Elisabethin linnoituksessa, jossa on jopa kesäravintola.
Moikka taas!
Virpi
Lipstikalla höystetty porkkanakeitto
50 g voita
4 rkl lipstikkaa hienonnettuna
2 salottisipulia
2 perunaa
½ kg porkkanoita
8 dl kanalientä
1 dl kuohukermaa
suolaa ja vastajauhettua mustapippuria
koristeluun muutama lipstikanlehti
Sulata voi lipstikan kanssa kasarissa. Kuori ja hienonna salottisipulit. Kuori ja viipaloi perunat ja porkkanat. Kumoa kasvikset kasariin ja anna hautua kannen alla noin 10 minuuttia. Sekoita silloin tällöin pohjaanpalamisen estämiseksi. Kaada joukkoon kanaliemi ja hauduta keittoa noin 15-20 minuuttia tai kunnes porkkanat ja perunat ovat miltei pehmeitä. Soseuta keitto sauvasekoittimella. Kuumenna uudelleen ja mausta kermalla, suolalla ja pippurilla. Kruunaa keitto lopuksi muutamalla lipstikanlehdellä.
Kotka
Hienojen kaupunkien sarja jatkuu tänään Kotkalla, jonne teimme pikavisiitin. Sekin on kaupunki, jonne on aina mukava mennä uudelleen. Toki se on muuttunut paljon 80-luvusta, jolloin asuimme siellä - silloin se oli vielä jotenkin nuhruinen pikkukaupunki, jonka keskustassa oli muutama kauppa. Sen jälkeen sinne on rakennettu upeat puistoalueet mm. Sapokkaan, kauppakeskus ja turistikohteita, uusimpana merikeskus Vellamo. Kuitenkin kaupungin omaperäinen merellinen ja teollinen henki on tallella. Tämän päivän Hesarissa esitellään Kotkaa, ottakaa sivu talteen ja vierailkaa kaupungissa kaikessa rauhassa Meripäivien jälkeen. Tietysti jos haluatte nähdä yhden kesäfestivaalin ja osallistua ohjelmaan, niin mikäs siinä, mutta kaupungin näkee paremmin, kun ruuhka on ohi.
Kaikkea ei Hesari tietysti mainitse, joten kannattaa katsoa vaikka http://www.kotka.fi/ -osoitteesta lisää. Haukkavuoren näkötornista voi katsella kaupunkia ja merta, mutta kantasataman suuntaan näkee mukavasti Palotorninvuoreltakin, joka on kallioineen lapsille hauska juoksentelupaikka. Suosittelen myös autoajelua ristiin rastiin Kotkansaarella, sillä moni mukava näkymä jää muuten kokematta, vaikka Kotkansaari sinänsä on helppo ottaa haltuun kävellenkin. Kannattaa käydä myös Luotsi-Kuusisessa kääntymässä. Keskustan kaksi kirkkoa ovat käymisen arvoisia nekin. Luterilainen kirkko on alkuperäiseen, mahtavaan uusgoottilaiseen asuun entisöity ja siellä on upeat urut. Seurakunnan sivuilla on 360 asteen panoraamakuva kirkosta, mutta se antaa vain kalpean aavistuksen todellisuudesta. http://www.kotkanseurakunnat.fi/kotka/index.php.
Ortodoksinen kirkko on valmistunut vuonna 1801 ja on kaupungin vanhin rakennus. Sen erikoisuus ovat perinteisestä tyylistä poikkeavat, länsimaisia maalauksia muistuttavat ikonit. Tämä johtuu rakentamisajankohdasta: Pietari Suuri ihaili kaikkea länsimaalaista, ja niinpä ikonejakin tehtiin jonkin aikaa läntiseen malliin. Törmäsin samaan ilmiöön Pietarissa Aleksanteri Nevskin luostarin kirkossa, joka on valmistunut vuonna 1790. Meritunnelmaan pääsee lähtemällä tuurimoottorilla saariin. Jos aikaa on, voi käydä Haapasaaressa asti, mutta nopean kosketuksen saa pistäytymällä Varissaaressa Fort Elisabethin linnoituksessa, jossa on jopa kesäravintola.
Moikka taas!
Virpi
sunnuntai 13. heinäkuuta 2008
Heleää heinäkuuta!
Tänään tahdon, hyvä lukijani, kertoilla muutamasta lukemastani kirjasta. Jostain syystä keskikesän lukupakettiini on valikoitunut tosikertomuksia ja eräät vielä aiheeltaan raskaita. On tosin jokunen viihteellisempikin kirja mennyt siinä sivussa, mutta niitä ei kannata mainita (ja pari vieraskielistä on meneillään, mutta ei niistäkään enempää).
Ensin luin Uzodinma Iwealan "Ei kenenkään lapset". Se on minä-muotoinen kertomus nigerialaisen pojan joutumisesta lapsisotilaaksi, tappamisesta ja kärsimyksestä ja selviytymisestä uuden elämän alkuun. Kirja on yhdysvaltalaisen tekijänsä ensimmäinen ja on saanut kimmokkeen kirjailijan haastattelemilta sisällissodan veteraaneilta. Aihe on kauhea, sisältö on kauhea, mutta kirja kannattaa lukea, koska se on totta.
Toinen kauhea, mutta selviytymisen sisältävä tarina on Mark Johnsonin omaelämäkerrallinen "Väärillä raiteilla". Se alkaa väkivaltaisesta kodista ja kuvaa elämää yhä pahemmassa huumeiden käyttökierteessä, joka vie Markin kuoleman partaalle. Tämäkin tositarina tempaa mukaansa ja jää kaihertamaan mieleen.
Elämäkerrallinen teos on myös Veikko Huovisen "Pojan kuolema". Siinä iäkäs kirjailija kertoo poikansa elämästä ja itsemurhasta hyvin yksinkertaisesti ja henkilökohtaisesti. Kärsimys on eri tavalla läsnä, etäisemmin, kuin edellisissä kahdessa kirjassa, mutta lopputulos on lohduton: eristäytyneen pojan, siis jo keski-ikäisen miehen, kuolema ja vanhempien suru.
Lohdullisempi tarina sen sijaan on Umayya Abu-Hannan lapsuuskuvaus "Nurinkurin". Kirja kiinnosti, koska olin nähnyt Umayyan opiskeluaikoina 80-luvulla silloin tällöin, koska hän ilmeisesti asui jossain lähellä meitä. Hänen tukkansa on todella mieleenpainuva, minusta ihana, vaikka hän on joutunut sen takia silmätikuksi jo lapsena... Kärsimys on kyllä läsnä tässäkin kirjassa, sillä kirjoittajan perhe asui ja asuu edelleen palestiinalaisina Israelissa. Kristittyinä perhe on vielä vähemmistön vähemmistöä. Mielenkiintoinen ja elämää täynnä oleva kirja. Voi vain kuvitella, millaista oli tulla täysin toisenlaisesta kulttuurista vantaalaisen lähiön harmauteen.
Tällaista tänään. Lukaisin vielä Päivikki Annalan toimittaman Papinlapset, mutta se ei paini samassa sarjassa edellisten kirjojen kanssa, vaikka onkin ihan mielenkiintoinen.
Virpi
J.K. Nuorempi tytär antoi tänään minulle tunnustuksen, jota pidän korkeassa arvossa: "On hyvä, että on sellainen äiti, joka valmistaa paahtovanukasta."
Ensin luin Uzodinma Iwealan "Ei kenenkään lapset". Se on minä-muotoinen kertomus nigerialaisen pojan joutumisesta lapsisotilaaksi, tappamisesta ja kärsimyksestä ja selviytymisestä uuden elämän alkuun. Kirja on yhdysvaltalaisen tekijänsä ensimmäinen ja on saanut kimmokkeen kirjailijan haastattelemilta sisällissodan veteraaneilta. Aihe on kauhea, sisältö on kauhea, mutta kirja kannattaa lukea, koska se on totta.
Toinen kauhea, mutta selviytymisen sisältävä tarina on Mark Johnsonin omaelämäkerrallinen "Väärillä raiteilla". Se alkaa väkivaltaisesta kodista ja kuvaa elämää yhä pahemmassa huumeiden käyttökierteessä, joka vie Markin kuoleman partaalle. Tämäkin tositarina tempaa mukaansa ja jää kaihertamaan mieleen.
Elämäkerrallinen teos on myös Veikko Huovisen "Pojan kuolema". Siinä iäkäs kirjailija kertoo poikansa elämästä ja itsemurhasta hyvin yksinkertaisesti ja henkilökohtaisesti. Kärsimys on eri tavalla läsnä, etäisemmin, kuin edellisissä kahdessa kirjassa, mutta lopputulos on lohduton: eristäytyneen pojan, siis jo keski-ikäisen miehen, kuolema ja vanhempien suru.
Lohdullisempi tarina sen sijaan on Umayya Abu-Hannan lapsuuskuvaus "Nurinkurin". Kirja kiinnosti, koska olin nähnyt Umayyan opiskeluaikoina 80-luvulla silloin tällöin, koska hän ilmeisesti asui jossain lähellä meitä. Hänen tukkansa on todella mieleenpainuva, minusta ihana, vaikka hän on joutunut sen takia silmätikuksi jo lapsena... Kärsimys on kyllä läsnä tässäkin kirjassa, sillä kirjoittajan perhe asui ja asuu edelleen palestiinalaisina Israelissa. Kristittyinä perhe on vielä vähemmistön vähemmistöä. Mielenkiintoinen ja elämää täynnä oleva kirja. Voi vain kuvitella, millaista oli tulla täysin toisenlaisesta kulttuurista vantaalaisen lähiön harmauteen.
Tällaista tänään. Lukaisin vielä Päivikki Annalan toimittaman Papinlapset, mutta se ei paini samassa sarjassa edellisten kirjojen kanssa, vaikka onkin ihan mielenkiintoinen.
Virpi
J.K. Nuorempi tytär antoi tänään minulle tunnustuksen, jota pidän korkeassa arvossa: "On hyvä, että on sellainen äiti, joka valmistaa paahtovanukasta."
maanantai 7. heinäkuuta 2008
Hyvää sateista / aurinkoista päivää, valitkaa oikea vaihtoehto.
Tuommoistahan se sää on ollut. En ole ehtinyt kirjoitella, kun on ollut niin kiire olla mökillä ja siivota, mutta miksi, kuuluu yksityisasioihin. Paitsi että siivoaminen on tietysti aina tarpeen. Kiitos joka tapauksessa avusta, ystävät (eriyisesti Anna-Maija S.) ja sukulaiset, kun tauti iski kesken kiivaimman siivustornadon.
Pistän tähän vielä yhden lipstikkareseptin, jos ette ole ehtinyt jo aivan kuluttaa puskianne loppuun entisten kanssa. Ostin nimittäin kirpparilta pari keittokirjaa eurolla kappale, ja toisessa on tämä ohje. Mitä muuten tulee aivan ensimmäisten reseptien alkuperään, niin se on painunut unhoon, koska olen kopioinut ohjeet käsin luultavasti jostakin lehdestä.
Tomaatti-lipstikkakeitto
8 dl vettä
500-600 g tomaatteja
3-4 perunaa
2 sipulia
2-3 valkosipulin kynttä
2-3 rkl hienonnettuja lipstikan varsia
1 rkl sokeria
5 mustapippuria hienonnettuna
1-1½ tl suolaa
Tarjoiluun:
1-2 rkl hienonnettuja lipstikan lehtiä
½ dl hienonnettua persiljaa
(smetanaa)
Leikkaa tomaatit, kuoritut perunat ja sipulit lohkoiksi ja laita ne kattilaan kiehumaan. Lisää hienonnetut valkosipulin kynnet, lipstikka, sokeri, huhmaressa hienonnetut pippurit ja suola. Anna keiton kiehua 30-40 min. Soseuta se sauvasekoittimella tai puserra siivilän läpi. Kuumenna keitto kiehuvaksi, tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita. Jos keitto on liian paksua, lisää vettä. Tarjoa keiton kanssa erillisestä astiasta lipstikka-persiljasilppua ja halutaessa smetanaa.
(Kaarina Roininen, Maan Mainiot Maut. Kotimaiset Kasvikset ry. SA. s. 110.)
Amsterdam
Sen verran kannattaa kertoilla kesän kulumisista, että kävimme miehen kanssa taas yhdessä hienossa kaupungissa - tai tällä kertaa pikemminkin maassa, sillä pidimme tukikohtaa Amsterdamissa, mutta ehdimme parin päivän aikana käydä muutamassa muussakin Hollannin kaupungissa. (Rotterdamissa, Leidenissä ja Zandvoortissa.) Maahan on meille ennestään tuttu, joten ei ollut pakottavaa tarvetta kiertää turistikohteita. On rentouttavaa lomailla ilman must-ohjelmaa ja poimia niitä asioita, jotka jo tietää mieluisiksi. Esimerkiksi hollantilainen kahvilaelämä on ihan oma lukunsa: on mukava istuskella ja seurata elämänmenoa, kun kaikkialla on paljon ihmisiä, toisin kuin Suomessa... Pitkän päälle ihmispaljous stressaa, mutta käy lomalla vaihtelusta. Palvelu ja yleensäkin kanssakäyminen on rentoa, ja vaikka lähes kaikkialla osataan englantia, paikallisen kielen ymmärtäminen avaa asiat ihan eri tavalla. Itse pidän eniten vanhoista, perinteisistä, ehkä vähän nuhjuisistakin paikoista, joissa on monenikäistä väkeä ja elämisen makua. Modernit, kiillotetut kahvilat voisivat olla mistä päin maailmaa tahansa, miksi mennä niihin?
Must-ohjelmaa on tietysti se, että pitää ostaa muutama paikallinen naistenlehti ja ruokakaupasta tiettyjä ruokatarvikkeita, joita ei saa Suomesta. Sellaisia ovat mm. siirappivohvelit (stroopwafels) ja poffertjes-jauhe. "Poffertjes" ovat pieniä, vähän kaksieuroista suurempia kuohkeita lettusia, jotka syödään heti kuumina lisäkkeiden kera. Tyypillisimmät höysteet ovat tomusokeri, voi ja likööriloraus! Ainakin aikaisemmin kyseisiä herkkuja sai ostaa suoraan katukeittiöistä, ja oli hauska seurata paistomestarin taitavaa kädenliikettä, jolla taikina annosteltiin suureen rautapannuun, jossa oli letuille kolot. Yhtä taitavasti ja nopeasti ne käännettiin, kerättiin pahvialustalle, maustettiin ja ojennettiin tarjolle. Onneksi omistan pienen poffertjes-plaatin, jolla voin paistaa herkkua kotona, mutta itse tehdystä taikinasta ei tule ihan alkuperäisen makuista, siksi valmisjauhetta pitää raahata matkalaukussa.
Jaaha. Pääsin näköjään taas ruoka-aiheeseen! Vaikka Hollantia ei kenties pidetä minään kulinarismin huippumaana, on siellä kuitenkin paljon kiinnostavaa ja herkullista tarjolla. Perinteinen, yksinkertainen hollantilaisruokakin on omalla tavallaan hyvää, ja lisänsä tuovat monet etniset keittiöt, jotka nykyisin maustavat ja muuttavat ruokatottumuksia. Yksi must-kokemus on käydä torilla ihmettelemässä vihannesten, hedelmien, kukkien ja tietysti juustojen runsautta ja monipuolisuutta! Ette satu tarvitsemaan matkaopasta seuraavalle Hollannin-matkallenne?
Toivottavasti teidänkin kesänne sujuu mukavasti!
Virpi
Pistän tähän vielä yhden lipstikkareseptin, jos ette ole ehtinyt jo aivan kuluttaa puskianne loppuun entisten kanssa. Ostin nimittäin kirpparilta pari keittokirjaa eurolla kappale, ja toisessa on tämä ohje. Mitä muuten tulee aivan ensimmäisten reseptien alkuperään, niin se on painunut unhoon, koska olen kopioinut ohjeet käsin luultavasti jostakin lehdestä.
Tomaatti-lipstikkakeitto
8 dl vettä
500-600 g tomaatteja
3-4 perunaa
2 sipulia
2-3 valkosipulin kynttä
2-3 rkl hienonnettuja lipstikan varsia
1 rkl sokeria
5 mustapippuria hienonnettuna
1-1½ tl suolaa
Tarjoiluun:
1-2 rkl hienonnettuja lipstikan lehtiä
½ dl hienonnettua persiljaa
(smetanaa)
Leikkaa tomaatit, kuoritut perunat ja sipulit lohkoiksi ja laita ne kattilaan kiehumaan. Lisää hienonnetut valkosipulin kynnet, lipstikka, sokeri, huhmaressa hienonnetut pippurit ja suola. Anna keiton kiehua 30-40 min. Soseuta se sauvasekoittimella tai puserra siivilän läpi. Kuumenna keitto kiehuvaksi, tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita. Jos keitto on liian paksua, lisää vettä. Tarjoa keiton kanssa erillisestä astiasta lipstikka-persiljasilppua ja halutaessa smetanaa.
(Kaarina Roininen, Maan Mainiot Maut. Kotimaiset Kasvikset ry. SA. s. 110.)
Amsterdam
Sen verran kannattaa kertoilla kesän kulumisista, että kävimme miehen kanssa taas yhdessä hienossa kaupungissa - tai tällä kertaa pikemminkin maassa, sillä pidimme tukikohtaa Amsterdamissa, mutta ehdimme parin päivän aikana käydä muutamassa muussakin Hollannin kaupungissa. (Rotterdamissa, Leidenissä ja Zandvoortissa.) Maahan on meille ennestään tuttu, joten ei ollut pakottavaa tarvetta kiertää turistikohteita. On rentouttavaa lomailla ilman must-ohjelmaa ja poimia niitä asioita, jotka jo tietää mieluisiksi. Esimerkiksi hollantilainen kahvilaelämä on ihan oma lukunsa: on mukava istuskella ja seurata elämänmenoa, kun kaikkialla on paljon ihmisiä, toisin kuin Suomessa... Pitkän päälle ihmispaljous stressaa, mutta käy lomalla vaihtelusta. Palvelu ja yleensäkin kanssakäyminen on rentoa, ja vaikka lähes kaikkialla osataan englantia, paikallisen kielen ymmärtäminen avaa asiat ihan eri tavalla. Itse pidän eniten vanhoista, perinteisistä, ehkä vähän nuhjuisistakin paikoista, joissa on monenikäistä väkeä ja elämisen makua. Modernit, kiillotetut kahvilat voisivat olla mistä päin maailmaa tahansa, miksi mennä niihin?
Must-ohjelmaa on tietysti se, että pitää ostaa muutama paikallinen naistenlehti ja ruokakaupasta tiettyjä ruokatarvikkeita, joita ei saa Suomesta. Sellaisia ovat mm. siirappivohvelit (stroopwafels) ja poffertjes-jauhe. "Poffertjes" ovat pieniä, vähän kaksieuroista suurempia kuohkeita lettusia, jotka syödään heti kuumina lisäkkeiden kera. Tyypillisimmät höysteet ovat tomusokeri, voi ja likööriloraus! Ainakin aikaisemmin kyseisiä herkkuja sai ostaa suoraan katukeittiöistä, ja oli hauska seurata paistomestarin taitavaa kädenliikettä, jolla taikina annosteltiin suureen rautapannuun, jossa oli letuille kolot. Yhtä taitavasti ja nopeasti ne käännettiin, kerättiin pahvialustalle, maustettiin ja ojennettiin tarjolle. Onneksi omistan pienen poffertjes-plaatin, jolla voin paistaa herkkua kotona, mutta itse tehdystä taikinasta ei tule ihan alkuperäisen makuista, siksi valmisjauhetta pitää raahata matkalaukussa.
Jaaha. Pääsin näköjään taas ruoka-aiheeseen! Vaikka Hollantia ei kenties pidetä minään kulinarismin huippumaana, on siellä kuitenkin paljon kiinnostavaa ja herkullista tarjolla. Perinteinen, yksinkertainen hollantilaisruokakin on omalla tavallaan hyvää, ja lisänsä tuovat monet etniset keittiöt, jotka nykyisin maustavat ja muuttavat ruokatottumuksia. Yksi must-kokemus on käydä torilla ihmettelemässä vihannesten, hedelmien, kukkien ja tietysti juustojen runsautta ja monipuolisuutta! Ette satu tarvitsemaan matkaopasta seuraavalle Hollannin-matkallenne?
Toivottavasti teidänkin kesänne sujuu mukavasti!
Virpi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
