sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Mitä tekee oppilaskunnan ohjaava opettaja?

Hei, lukijat!

Yllätän teidät jälleen työhöni liittyvällä aiheella. Tulin maininneeksi Twitterissä lukion ohjaavan opettajan tehtävistä, ja yleisö pyysi lisätietoja. Oikeastaan yksi ihminen pyysi, mutta sehän riittääkin!

Olen hoitanut mainittua tehtävää nyt muutaman vuoden. Siihen on koulutuksia tarjolla, mutta olen voinut osallistua vain yhteen, joten olen iloinen, jos saan esim. tämän tekstin kommentteihin hyviä ajatuksia ja kertomuksia siitä, miten asioita tehdään muualla. Eri kouluissa on varmasti monia erilaisia ja hyviä tapoja järjestää oppilaskunnan toimintaa.

Olen tiivistänyt opiskelijoille tehtävänkuvani sellaiseksi, että autan, missä vain pystyn, mutta en tee päätöksiä heidän puolestaan. Yhteistyön sujumisen edellytyksenä tietysti on, että minun pitää olla aika hyvin selvillä, mitä oppilaskunnan hallitus puuhaa. Siksi olen yrittänyt olla mukana kokouksissa mahdollisimman usein. En tiedä, koetaanko joissakin oppilaskunnissa opettajan läsnäolo ongelmaksi, mutta meillä se ei ainakaan ole ollut. Tähän voi opettaja itsekin vaikuttaa: kannattaa olla rento, mutta asiallinen. Opiskelijoiden kaveri ope ei ole, mutta jäykistellä ei tarvitse.

Oppilaskuntatoiminnan ominaispiirre on toimijoiden vaihtuminen vuosittain. Vuosikerroissa on eroa. Joskus työskennellään tosi nohevasti, joskus vähemmän reippaasti. Ohjaava opettaja joutuu aloittamaan aina alusta siinä mielessä, että tiettyjen perusasioiden perään pitää alussa ainakin katsoa, koska uusilla puheenjohtajilla, sihteereillä, rahastonhoitajilla jne. ei välttämättä ole kokemusta kokousten vetämisestä, pöytäkirjojen tekemisestä, tilien hoitamisesta ja muista yhdistystoiminnan perusasioista. Tässä vaaditaan kärsivällisyyttä tehdä ja sanoa samat asiat taas uudestaan. On myös hyvä kiinnittää huomiota siihen, että kaikki vastuut on selvästi sovittu, aikataulut suunniteltu ja tiedotus hoidettu. Opettajalta vaaditaan pelisilmää nähdä, milloin asioihin kannattaa puuttua ja milloin voi odottaa, että ne lutviutuvat itsestään vähitellen.

Oppilaskunnan ohjaajalla on usein välittäjän rooli, koska hänen pitää ymmärtää toisaalta opiskelijoita ja heidän motiivejaan ja toisaalta opettajien ja rehtorin näkökulmaa. Hallitukselle saattaa olla tarpeen muistuttaa, että oppitunneilla on ehkä asioita, joiden vuoksi täytyy jättää kokous väliin. Toisaalta joutuu joskus puolustamaan opiskelijoiden poissaoloja, koska hyvin ja aktiivisesti toimiva oppilaskunta merkitsee väistämättä, että hallituksen tai sen työryhmien kokouksia on varsin usein. Opiskelijat kyllä pää
sääntöisesti ymmärtävät, että poissaolot oppitunneilta eivät ole hyvä juttu. Mitenkähän tämä on järjestetty muissa kouluissa? Kiinnostaisi tietää, onko esimerkiksi joissakin kouluissa linjattu, että kokouksia ei saa pitää oppituntien päällä. 

Välittäjän rooliin saattaa joutua myös silloin, kun oppilaskunnan hallituksen sisällä syntyy joko henkilö- tai asiaristiriitoja - ja useinhan nuo kietoutuvat ikävästi yhteen. Ohjaavan opettajan taitoihin kuuluu osata olla diplomaattinen mutta rehellinen sekä opiskelijoiden että koulun aikuisten suuntaan.

Koska ohjaava opettaja on todennäköisesti pestissään ainakin muutamia vuosia, tulee hänen hoidettavakseen luontevasti joitakin yhdyshenkilön tehtäviä. Meidän koulussa esimerkiksi oppilaskunnan edustajat vievät tervehdyksiä veteraanien juhliin, mutta veteraanien edustaja ottaa yksinkertaisuuden vuoksi yhteyttä opettajaan. Ohjusopella saattaa olla tärkeä rooli myös toisten koulujen tai muiden yhteistyötahojen suuntaan, mutta tässä varmasti on paljon koulukohtaista vaihtelua. Joka tapauksessa yhteistyö erityisesti koulusta ulospäin on suositeltavaa.

Edunvalvonta on yksi osa oppilaskuntien toimintaa. Ohjaavan opettajan on hyvä pysytellä selvillä Lukiolaisten liiton toiminnasta ja kannanotoista. Liitto on aktiivinen oppilaskuntien suuntaan, järjestää vierailuja ja koulutuksia ja lähettää postia. Sillä on myös opettajille suunnattua materiaalia, joka on saatavilla liiton kotisivujen kautta. http://www.lukio.fi/ Vaikka opettajainhuoneessa saattaa joskus tuntua, että Lukiolaisten liitto ottaa turhan ärhäkästi kantaa tai on aina etsimässä epäkohtia koulun toiminnasta, niin mielestäni opiskelijoita kannattaa rohkaista osallistumaan sen koulutuksiin ja toimintaan. Kouluaikana saadusta järjestökokemuksesta voi olla myöhemmin hyvinkin hyötyä. Oppilaskuntaa, mikä käytännössä tarkoittaa usein sen hallitusta, pitää kuulla koulun asioissa ja ottaa se mukaan päätöksent ekoon. Jos näin ei tapahdu, voi ohjaava opettaja muistutella esimerkiksi siitä, että hallituksen edustajat voi ottaa mukaan opettajainkokouksiin niiltä osin, kun käsitellään koulun yleiseen toimintaan liittyviä asioita.

Ohjaavan opettajan kuuluu saada työstään korvaus. Tätä ei pidä ymmärtää väärin. Ne, jotka tuntevat minut, tietävät, että en suinkaan hinnoittele yhteiseksi hyväksi tekemääni työtä minuutin enkä tunnin enkä varmaan edes päivän päälle. Kokemus (oma ja sivusta nähty) kuitenkin kertoo, että jokin korvaus työstä pitää saada, vaikka tuntipalkka jäisikin pieneksi. Edes jonkinlainen rahallinen korvaus on tunnustus tehdystä työstä ja käytetystä ajasta. Jos sen päälle tulee muuta kiitosta, niin sitten voi ajatella tehneensä työnsä hyvin!

Toki vanha sanonta "työ tekijäänsä kiittää" pätee myös tässä. Ohjaavalla opettajalla on tilaisuus tutustua opiskelijoihin paremmin kuin oppitunnilla. Sekä ope että opiskelijat ovat hiukan erilaisessa roolissa, ja opiskelijoilla on mahdollisuus tuoda esille vahvuuksia, jotka eivät ehkä muuten koulussa pääse esiin. Oppilaskunnan ohjaaminen voi olla todella hauskaa puuhaa! Oppilaskunnalla voi olla tärkeä merkitys koulun yhteishengen luojana ja koulun kehittäjänä, ja parhaimmillaan opettaja saa olla siinä opiskelijoiden mukana. Erilaiset juhlat ja tempaukset ovat oppilaskuntien ominta toimintaa, ja täytyy sanoa, että nuoret ovat aika hyviä niiden järjestämisessä. Apua kaivataan lähinnä silloin, kun kyseessä on jokin muodollinen tilaisuus, jonka tulee edetä jonkinlaisen kaavan mukaan.

Pakko kyllä on myöntää, että välillä joutuu repimään hiuksiaankin (niin kuin se mitään auttaisi...). Vuosien varrelta muistuvat mieleen esim. seuraavat tilanteet, joissa tarvittiin ohjaavaa kättä ja ahkeraa puhelimen käyttöä: Syntyi ankara riita siitä, kun jotkut olivat saaneet vääränkokoiset abihupparit. Iltabileet olivat suunnilleen muutaman tunnin päästä alkamassa, mutta järjestyksenvalvojat olivat hommaamatta. Hallituksen jäseniä erosi, koska hallitus ei tehnyt myönteistä päätöstä eräästä heidän esityksestään, ja eronneet jättivät tekemättä lupaamansa työt. Tietokoneen piuha oli kateissa. Iso lasku oli pitkään maksamatta. Niin, ja pitääkin kysellä Facebookin kautta joko koulun omaisuutta olevan kadonneen jatkojohdon tilalle on ostettu uusi.

Tällaista tänään!
Oikein mukavaa syksyä kaikille!
Ohjaaja-Virpi

Kuva ei erityisemmin liity aiheeseen, kokeilenpahan vain, saanko vihdoin kuvien liittämisen onnistumaan käyttämälläni iPad-sovelluksella.

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Kuulumiset Roomasta

Buongiorno!

Kuten moni tietääkin, osallistuin kesäkuussa Suomen Rooman-instituutissa Villa Lantessa pidetylle uskonnonopettajien kurssille. Kahden viikon matkasta olisi todella paljon kerrottavaa, mutta tiivistän tähän parhaita paloja. Parasta olisi tietysti ollut kirjoittaa suoraan paikan päältä, mutta en vain malttanut!

Pala numero 1: Villa Lante

Villa Lante on Suomen valtion omistama renessanssihuvila, joka sijaitsee upella paikalla Gianicolo-kukkulalla. Siinä toimii instituutti, jonka alana on tieteellinen tutkimus, erityisesti antiikin-tutkimus. Siellä järjestetään myös kursseja, ja joka vuosi on yksi opettajillekin. Instituutin kotisivulla on tietoa sen toiminnasta ja huvilasta, joka on siis rakennettu 1500-luvun alkupuolella. Laitan tähän pari kuvaa rakennuksesta ja sen kattoterassilta aukeavasta huikeasta näköalasta Rooman keskustan yli. http://www.irfrome.org/sf/




Pala 2: Kurssin ohjelma

Saattaa kuulostaa kummalta, mutta oli aivan ihanaa viettää osa kesälomasta opiskelemalla Roomassa. Kaupungista ja sen nähtävyyksistä ja historiasta sai ihan eri tavalla asioita irti, kun asiantuntevat oppaat, siis kurssin opettajat, kertoivat paitsi siitä, mitä näimme, myös siitä, mitä ei enää ole näkyvissä. Opettajakurssien sisältö muokkautuu aina jonkin verran sen mukaan, keitä on käytettävissä ohjaajiksi ja minkä oppiaineen opettajista on kyse. Saimme mielenkiintoista tietoa mm. antiikin uskonnoista ja kristinuskon vaiheista Roomassa aina renessanssiajalle asti. Kaikkea kurssin antia ei tietenkään voi suoraan käyttää opetuksessa, mutta opettajan täytyy tietenkin tietää ja ymmärtää paljon yli sen, mitä oppitunnilla voidaan käsitellä. Mitä enemmän, sen parempi! Kiitos Katariina Mustakalliolle, Simo Örmälle, Riia Bergille ja Teemu Immoselle luennoista ja opastuksista. Kiitos myös muille Lantessa tavatuille tutkijoille, joiden tutkimuksista oli tosi mielenkiintoista kuulla tarinoita!

Yksi ohjelman kohokohdista oli paavin audienssi. Se tarkoittaa vastaanottoa, jolle kymmenettuhannet (luullakseni) ihmiset kokoontuvat Pietarinkirkon aukiolle kuuntelemaan paavin tervehdystä ja jos mahdollista, myös näkemään hänet. Yli miljardi katolilaista voi nyt kadehtia meitä, kun saimme hyvät paikat ylimmältä tasanteelta kirkon läheltä ja riittävän sitkeästi odoteltuamme näimme paavin noin viiden metrin etäisyydeltä. Sitkeyttä kyllä vaadittiinkin, kun aukiolla oli lämmintä varmasti 40 astetta ja aikaa meni viitisen tuntia. Mutta audienssi oli tilaisuus, joka kannatti kokea, jos ei muuten, niin sen takia, että ymmärtää paremmin katolilaista sielunmaisemaa. Paavilla oli miellyttävä ääni ja lempeä olemus eikä hänellä ollut paahtavasta helteestä huolimatta kiirettä minnekään.




Pala 3: Ihmiset

Haku kurssille oli Suomen uskonnonopettajien liiton kautta ja mukaan pääsi kahdeksan henkilöä eri puolilta Suomea. Oli hienoa olla mukana niin loistavassa porukassa! Olimme muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta toisillemme tuntemattomia. Toki joidenkin nimet olivat tuttuja oppikirjojen kansista tai Internetin palstoilta, ja hämmästyin aika lailla, kun moni tunsi meikäläisenkin nimen - nettisivuni on tunnetumpi kuin luulinkaan. Enkä ole edes tehnyt sitä siinä mielessä, että hankkisin julkisuutta, vaan omaksi hyödykseni, mutta toki julkiseksi. 

Vastineeksi piti luvata tuottaa oppimateriaalia kurssin pohjalta liiton oppimateriaalipankkiin. Sinne on pääsy opettajilla, jotka antavat yhden tuottamansa materiaalin jakoon pankin kautta, vaikka eivät olisi liiton jäseniäkään. Osa kurssilaisista julkaissee materiaalinsa muuallakin. Lisäksi Synsygus-lehden syksyn ensimmäisessä numerossa tulee olemaan juttu kurssista. http://www.suol.fi

Kiitos Annika, Jarno, Katri, Liisa, Maarit, Mikko ja Saara,oli paljon myös teidän ansiotanne, että kurssi oli niin antoisa ja hauska. Talsiminen hiki päässä alas ja ylös Gianicolo-kukkulaa, parhaiden uskonnollisten tavaroiden kauppojen metsästys, yhteiset iltahetket ja moni muu asia jäivät ikimuistoisina mieleen teidän ansiostanne.





Pala 4: Rooma

Roomasta on varmasti jo kaikki sanottu, mitä voidaan sanoa, joten totean vain, että se on äärettömän mielenkiintoinen ja kaunis kaupunki. Kirkkoja ja museoita, ravintoloita ja kahviloita on riitävästi. Kadunkulmien vesiposteista tulee ilmaista hyvää juomavettä. Se on myös hyvä ostoskaupunki, mutta täytyy joko olla aikaa tai täytyy vähän tietää, minne kannattaa mennä, koska suuria tavarataloja ei juurikaan ole, vaan löydöt tehdään pikkukaupoista.



Tätä matkaa ja kurssia tullaan muistelemaan vielä pitkään, erityisesti silloin, kun kollegojen hienot oppimateriaalit pääsevät käyttöön opetuksessa. Oma pyhimysten kunnioittamista valaiseva materiaalini ei suoraan kerro Roomasta, mutta siinä käytetyistä kuvista suurin osa on kertynyt matkalta, ja olen kokenut, että tällaiselle materiaalille on tarvetta. Latasin sen Slideshareen, josta se on kenen tahansa katsottavissa. http://www.slideshare.net/virpiloi/pyhimysten-kunnioittaminen

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Kummitädin muistolle

 

Olin hiihtolomalla saattamassa kummitätiäni hautaan ja haluan kertoa hänestä teillekin, hyvät Lukijat, koska hän oli minulle tärkeä ihminen. Teen näköjään jälleen poikkeuksen omaan sääntööni olla kirjoittamatta henkilökohtaisista asioista.

Tätini oli syntynyt 1930-luvun puolivälissä, mikä merkitsi, että hän koki lapsena sota-ajan. Kodista jouduttiin lähtemään evakkoon kaksi kertaa, eikä lopulta päästy enää takaisin. Tätini ei niinkään ole kertonut näistä matkoista, mutta isäni muistoista tiedän niistä jotain. Talvisodan evakkoon jouduttiin lähtemään kovalla pakkasella ja mukaan sai ottaa vain sen, mitä hevosen rekeen mahtui. Kuorman päällä oli isän tekemä sänky ja siellä kaksi pikkulasta, joiden jalkojen lämmikkeinä oli vanhasta turkista revittyjä palasia. Eläimet paleltuivat, lehmät ja koirat jouduttiin tappamaan joko jo kotona tai jättämään tienposkeen.Tätini isä, minun isoisäni, oli viisi vuotta armeijassa ja enimmäkseen siis poissa. Äiti joutui kantamaan huolen perheestä ja koko elannosta.

Sodan jälkeen elämä rakennettiin uudelleen kovalla työllä ja sisulla, vaikka kaikesta oli puutetta. Ostettiin tila, rakennettiin rakennukset, hankittiin karjaa, viljeltiin peltoja. Maaseudun tyttö pääsi sitten kuitenkin oppiin ja opiskelemaan, koska kotona kannustettiin ja ymmärrettiin koulutuksen arvo. Tädistäni tuli sosiaalialan työntekijä ja virkanainen. Muistan yhä hänen kauniin kotinsa, jonne tein 7-vuotiaana 1960-luvuun lopussa ensimmäisen itsenäisen linja-automatkani.

Aika pian sen jälkeen tätini teki melkoisen elämänmuutoksen: hän jätti työpaikkansa ja muutti Saksaan opiskelemaan kieltä ja työskentelemään. Varsin pian ehkä kokeiluksikin tarkoitettu elämänvaihe muuttui pysyväksi, kun elämänkumppaniksi löytyi saksalainen puoliso. Sitten perhe kasvoi kahdella kasvattilapsella. Oma, itse rakennettu talo pohjoissaksalaisessa maalaiskylässä oli lopulta tätini elämän pitkäaikaisin koti. Kuitenkin vuosikymmentenkin Saksassa asumisen ja monien ulkomaanmatkojen jälkeen Suomi ja Karjala ja kesämökki olivat hänelle aina tärkeitä. Luulen, että loppuun asti hän syvällä sisimmässään oli se sama Karjalan tyttö.

En tiedä, onko tätini elämäntarina mitenkään poikkeuksellinen, ja saattaa olla, että joidenkin mielestä "Hausfraun" ura ei ole kovin merkittävä, mutta minusta hän oli merkittävä ihminen. Varmasti jo lapsuudenkodista asti häneen oli tarttunut kovan työn ja ahkeruuden esimerkki. Hän oli myös hyvin peräänantamaton esimerkiksi perustaessaan puutarhaa silkkaan hiekkamaahan tai kasvattaessaan lapsia, jotka tulivat rikkinäisestä kotitaustasta. Tätini oli taitava käsistään ja rakasti kauneutta, mikä näkyy hänen kodissaan, käsitöissään ja vaatekaapissaan. Minä ja toinen tätini teimme raskaan päivätyön selvitellessämme kummitätini askartelu- ja ompelutarvikevarastoja ja vaatteita. Onneksi voimme olla avuksi ja säästää tätini puolison isolta urakalta.

Tätini ei kuitenkaan ollut pelkkä käsillä tekijä, vaan hän oli hyvin älykäs ja tarkkanäköinen ihminen. Hän havainnoi maailmanmenoa sekä yhteiskunnallisella puolella että kirkon piirissä joskus aika kriittiselläkin otteella. Muistan hänen esimerkiksi joskus kirjoittaneen, että ennen vanhaan, hänen nuoruudessaan, kysyttiin, mitä minä voin tehdä yhteiskunnan hyväksi, mutta nykyään kysytään, mitä yhteiskunta tekee minun hyväkseni. Täti luki ilmeisesti aina lehtiä sakset kädessä, koska hänen kirjeissään ja matkalaukkutuomisissaan oli aina ainakin minulle varattuna kiinnostavia leikkeitä. Hän luki todella paljon ja oli myös itse loistava kirjoittaja. Hän kävi jatkuvaa kirjeenvaihtoa sukulaisten ja ystävien kanssa, tosin usein niin, että osan kirjeestä muodosti kalkkeripaperin avulla kopioitu matkakertomus tai muita kaikille jaettavia kuulumisia. Pakinat, joita hän kirjoitti Saksan ja Hollannin suomalaisten lehtiin, ovat todella nautittavaa luettavaa.

Toivoisin, että vanha sanonta "koko laps kummiisa" pitäisi omalla kohdallani edes vähän paikkaansa. En ole varmastikaan yhtä ahkera kuin kummitäti oli enkä jaksa sisustaa ja askarrella, mutta mm. lukijana, kirjoittajana ja garderoobin sommittelijana haluan ottaa hänestä oppia.

Lepää rauhassa, kummitäti, me muistamme sinua rakkaudella ja kaipauksella.

Kummityttösi Virpi