sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Kummitädin muistolle

 

Olin hiihtolomalla saattamassa kummitätiäni hautaan ja haluan kertoa hänestä teillekin, hyvät Lukijat, koska hän oli minulle tärkeä ihminen. Teen näköjään jälleen poikkeuksen omaan sääntööni olla kirjoittamatta henkilökohtaisista asioista.

Tätini oli syntynyt 1930-luvun puolivälissä, mikä merkitsi, että hän koki lapsena sota-ajan. Kodista jouduttiin lähtemään evakkoon kaksi kertaa, eikä lopulta päästy enää takaisin. Tätini ei niinkään ole kertonut näistä matkoista, mutta isäni muistoista tiedän niistä jotain. Talvisodan evakkoon jouduttiin lähtemään kovalla pakkasella ja mukaan sai ottaa vain sen, mitä hevosen rekeen mahtui. Kuorman päällä oli isän tekemä sänky ja siellä kaksi pikkulasta, joiden jalkojen lämmikkeinä oli vanhasta turkista revittyjä palasia. Eläimet paleltuivat, lehmät ja koirat jouduttiin tappamaan joko jo kotona tai jättämään tienposkeen.Tätini isä, minun isoisäni, oli viisi vuotta armeijassa ja enimmäkseen siis poissa. Äiti joutui kantamaan huolen perheestä ja koko elannosta.

Sodan jälkeen elämä rakennettiin uudelleen kovalla työllä ja sisulla, vaikka kaikesta oli puutetta. Ostettiin tila, rakennettiin rakennukset, hankittiin karjaa, viljeltiin peltoja. Maaseudun tyttö pääsi sitten kuitenkin oppiin ja opiskelemaan, koska kotona kannustettiin ja ymmärrettiin koulutuksen arvo. Tädistäni tuli sosiaalialan työntekijä ja virkanainen. Muistan yhä hänen kauniin kotinsa, jonne tein 7-vuotiaana 1960-luvuun lopussa ensimmäisen itsenäisen linja-automatkani.

Aika pian sen jälkeen tätini teki melkoisen elämänmuutoksen: hän jätti työpaikkansa ja muutti Saksaan opiskelemaan kieltä ja työskentelemään. Varsin pian ehkä kokeiluksikin tarkoitettu elämänvaihe muuttui pysyväksi, kun elämänkumppaniksi löytyi saksalainen puoliso. Sitten perhe kasvoi kahdella kasvattilapsella. Oma, itse rakennettu talo pohjoissaksalaisessa maalaiskylässä oli lopulta tätini elämän pitkäaikaisin koti. Kuitenkin vuosikymmentenkin Saksassa asumisen ja monien ulkomaanmatkojen jälkeen Suomi ja Karjala ja kesämökki olivat hänelle aina tärkeitä. Luulen, että loppuun asti hän syvällä sisimmässään oli se sama Karjalan tyttö.

En tiedä, onko tätini elämäntarina mitenkään poikkeuksellinen, ja saattaa olla, että joidenkin mielestä "Hausfraun" ura ei ole kovin merkittävä, mutta minusta hän oli merkittävä ihminen. Varmasti jo lapsuudenkodista asti häneen oli tarttunut kovan työn ja ahkeruuden esimerkki. Hän oli myös hyvin peräänantamaton esimerkiksi perustaessaan puutarhaa silkkaan hiekkamaahan tai kasvattaessaan lapsia, jotka tulivat rikkinäisestä kotitaustasta. Tätini oli taitava käsistään ja rakasti kauneutta, mikä näkyy hänen kodissaan, käsitöissään ja vaatekaapissaan. Minä ja toinen tätini teimme raskaan päivätyön selvitellessämme kummitätini askartelu- ja ompelutarvikevarastoja ja vaatteita. Onneksi voimme olla avuksi ja säästää tätini puolison isolta urakalta.

Tätini ei kuitenkaan ollut pelkkä käsillä tekijä, vaan hän oli hyvin älykäs ja tarkkanäköinen ihminen. Hän havainnoi maailmanmenoa sekä yhteiskunnallisella puolella että kirkon piirissä joskus aika kriittiselläkin otteella. Muistan hänen esimerkiksi joskus kirjoittaneen, että ennen vanhaan, hänen nuoruudessaan, kysyttiin, mitä minä voin tehdä yhteiskunnan hyväksi, mutta nykyään kysytään, mitä yhteiskunta tekee minun hyväkseni. Täti luki ilmeisesti aina lehtiä sakset kädessä, koska hänen kirjeissään ja matkalaukkutuomisissaan oli aina ainakin minulle varattuna kiinnostavia leikkeitä. Hän luki todella paljon ja oli myös itse loistava kirjoittaja. Hän kävi jatkuvaa kirjeenvaihtoa sukulaisten ja ystävien kanssa, tosin usein niin, että osan kirjeestä muodosti kalkkeripaperin avulla kopioitu matkakertomus tai muita kaikille jaettavia kuulumisia. Pakinat, joita hän kirjoitti Saksan ja Hollannin suomalaisten lehtiin, ovat todella nautittavaa luettavaa.

Toivoisin, että vanha sanonta "koko laps kummiisa" pitäisi omalla kohdallani edes vähän paikkaansa. En ole varmastikaan yhtä ahkera kuin kummitäti oli enkä jaksa sisustaa ja askarrella, mutta mm. lukijana, kirjoittajana ja garderoobin sommittelijana haluan ottaa hänestä oppia.

Lepää rauhassa, kummitäti, me muistamme sinua rakkaudella ja kaipauksella.

Kummityttösi Virpi

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti