Ekumeniasta

Mutta ensin eräästä hienosta kaupungista

Syksyn tuntua on ilmassa, mutta palailen vielä kesän muistoihin. Mainitsin, ettei ole tullut lomalla matkusteltua, mutta onnistuin korjaamaan sen puutteen pistäytymällä Riiassa. Koska aikaa oli vähän erilaisten sovittujen kulttuuririentojen välillä, menimme lentäen, mikä osoittautuikin ihan hyväksi ratkaisuksi. Riian vanhaa kaupunkia on kehuttu kovasti kauniiksi, mutta toisaalta on varoiteltu esim. luottokorttihuijauksista. No, kaunista oli, mutta huijatuksi emme tulleet. Illalla liikkui keskustassa niin paljon poliiseja, että arvelen siellä tapahtuneen kohtalaisen kurinpalautuksen. Yhden helteisen päivän kulutimme rannikolla Jurmalassa. Suosittelen näitä hienoja paikkoja! Annan samaan hintaan myös hotellivinkin: Jos moderni hotelli kelpaa, niin Avalon sijaitsee aivan vanhan keskustan reunalla ja samalla lähellä ratikka-, linja-auto- ja junapysäkkejä. Esimerkiksi lentokentältä tulevalla bussilla pääsee ko. hotellin eteen.

Nyt varsinaiseen aiheeseen

Olen jonkin aikaa ollut luterilaisen kirkon edustaja Suomen ekumeenisessa neuvostossa. SEN:lla on kotisivut osoitteessa http://www.ekumenia.fi/, kannattaa käydä sieltä tarkemmin katsomassa, sillä neuvosto järjestää usein esimerkiksi mielenkiintoisia seminaareja. Tämä ei kuitenkaan ole ensimmäinen kosketukseni ekumeniaan, sillä opiskeluaikana pääaineenani oli nimenomaan ekumeniikka. Miksi sitten tartun aiheeseen juuri nyt? Olen törmännyt Facebookissa muutamiin kirjoituksiin, joissa lyödään ekumenia aivan lyttyyn ja suurella varmuudella julistetaan se lähes Paholaisen keksinnöksi. Tiedän tällaista suhtautumista olleen menneinä vuosikymmeninä, mutta olin luullut, että sellaisesta on jo päästy. En tunne kirjoittajaa enkä siis enempää kommentoi hänen käsityksiään, vaan kerron, miten asia minun mielestäni on.

Ekumenia-sanan juurena on kreikan oikumene, joka tarkoittaa koko asuttua maanpiiriä. Muinaiset kreikkalaiset tietysti tunsivat suppeamman maanpiirin, mutta meidän aikanamme se on laajentunut globaaliksi. Ekumenialla tarkoitetaan kristillisten kirkkojen pyrkimystä yhteistoimintaan ja keskinäiseen yhteyteen ja jopa ykseyteen. Tämä pyrkimys lähtee kahdesta tosiseikasta: että kristillinen kirkko on jakaantunut moniin eri suuntauksiin ja että kirkko kuitenkin periaatteessa on yksi.

Sanalla kirkko on useita eritasoisia merkityksiä. Konkreettisimmillaan se tarkoittaa kirkkorakennusta, mutta useimmiten sanalla viitataan ihmisten, kristittyjen, yhteisöön, joka organisoituu kirkoiksi tai kirkkokunniksi. Organisoitumisessa on erilaisia tapoja: joillakin kirkkokunnilla, kuten luterilaisuudessa ja ortodoksisuudessa, on maakohtaisia kansalliskirkkoja, mutta roomalaiskatolinen kirkko muodostaa yhden maailmanlaajan hallinnollisen kokonaisuuden.

Kun puhutaan kirkon periaatteellisesta ykseydestä, viitataan siihen, että on yksi Jumala, yksi Henki ja yksi Kristus, joka on kaikkien kristittyjen ylimmäinen paimen. Jeesus rukoilee Johanneksen evankeliumin mukaan selvästi: "että he yhtä olisivat". Onko organisaatioiden eli kirkkokuntien moninaisuus este tälle perimmäiselle ykseydelle? Yleensä ajatellaan, että kristityt kaikkialla maailmassa ja kaikissa kirkkokunnissa kuuluvat tähän Kristuksen kirkkoon tai Jumalan seurakuntaan, jolloin ulkonainen hajaannus olisi lähinnä käytännöllinen ongelma.

Sellaista ekumeenista linjaa, jossa korostetaan, että kristittyjä yhdistää Jumalan Henki ja että voimme toimia yhdessä kirkkokuntien erilaisista opetuksista huolimatta, ovat edustaneet mm. monet herätyskristilliset liikkeet ja ns. vapaat suunnat. Ulkonaisilla muodoilla ja oppikysymyksillä ei ole nähty olevan suurta merkitystä verrattuna sisäiseen uskoon ja Jumala-suhteeseen. Tässä ns. evankelikaalisessa suuntauksessa on ollut epäluuloa toisenlaista ekumeenista linjaa kohtaan.

Kirkkojen maailmanneuvosto on suurin kristillinen ekumeeninen järjestö, ja sen piiriin ovat järjestäytyneet ne kirkot ja ryhmät, jotka ajattelevat, että perimmäisen ykseyden tulisi vaikuttaa niin, että kirkot voisivat paitsi toimia sovinnossa myös vähitellen saavuttaa keskinäistä lähentymistä ja yhteisymmärrystä niissä opillisissa kysymyksissä, jotka niitä erottavat ja ovat aiheuttaneet ikävyyksiä historian aikana. Ongelmana ei ehkä pidetäkään organisaatioiden moninaisuutta, joka toden totta on käytännöllinen kysymys, vaan sitä, että kirkoilla on erilaisia käsityksiä keskeisistä kristinuskon sisällöllisistä kysymyksistä. Oppikeskustelujen tie on hidas, mutta tässä ekumeniassa - jota minä siis pidän aitona ekumeniana - ei vaieta eroavaisuuksista, vaan pyritään menemään niiden läpi aitoon yhteyteen ja ykseyteen.

Historiallinen vai pitäisikö sanoa sosiologinen faktahan on, että mitä suuremmaksi jokin yhteisö kasvaa, sitä varmemmin se jakaantuu. On selvää, että mikään yhteisö, jolla on yli kaksi miljardia jäsentä ja joka on hajaantunut kaikkialle maailmaan, ei voi olla kaikkialla samanlainen, vaan sen sisällä syntyy erilaisia "kulttuureita" ja erilaisia oppeja. Samoin on selvää, että mitä enemmän aikaa kuluu jonkin yhteisön perustamisesta, sitä enemmän syntyy tulkintavariaatioita sen opista, sillä maailma ja kulttuurit muuttuvat. Tässä mielessä kirkonkin jakaantuminen on vain luonnollista kehitystä.

Raamatusta ja kristillisen uskon perusteista nouseva ykseyden tavoite ei kuitenkaan salli levätä laakereilla ja tyytyä "luonnolliseen" olotilaan. Niin kauan kuin kaikilla kristityillä ei ole keskinäistä ehtoollisyhteyttä, joka on todellinen ykseyden merkki, ekumenialla on työsarkaa.

Ekumeniassa ei siis pyritä esimerkiksi samanlaisiin jumalanpalveluskäytäntöihin tai organisaatioihin kaikkialla, vaan haetaan mahdollisimman suurta yhteisymmärrystä perustavaa laatua olevissa kysymyksissä. Sellaisia ovat esimerkiksi kysymykset Jumalasta, pelastuksesta, Raamatusta, pappisvirasta ja sakramenteista. Kaikkia kristittyjä kylläkin yhdistävät ekumeeniset eli vanhan kirkon uskontunnustukset tai ainakin jotkin niistä, mutta yksityiskohdista sitten keskustellaan. Ja toden totta: ekumeenisella keskustelulla on saatu aikaan tuloksia eli kirkkojen kesken on tapahtunut yhteisymmärryksen lisääntymistä ja erilaisia sopimuksia solmittu. Henk. koht. en voi mitenkään ymmärtää, mikä tässä on Paholaisen touhua...

Koska tämä teksti näyttää jo nyt liian pitkältä, kerron toiste tarkemmin, millaisia ekumeenisia neuvotteluja on käyty, millaisia asioita niissä on käsitelty ja millaisia tuloksia saatu aikaan.

Sitä odotellessa mennään vaikka sieneen!
Virpi

http://www.ekumenia.fi/ Suomen ekumeeninen neuvosto
http://www.oikoumene.org/ Kirkkojen maailmanneuvosto
http://www.lutheranworld.org/lwf/ Luterilainen maailmanliitto

Keskikesää!

Ensiksi kunnia sille, jolle se kuuluu: mainio sana "hajatelma" on peräisin ystävältäni Anu Y:ltä.

Näin hellekesänä on ollut tällä kirjoitusrintamalla hiljaista - tai sitten ei ole ollut mitään kirjoitettavaa, kun en ole matkustellutkaan. Alkukesällä olin pari päivää Lahdessa, ja Lähikaupungissa olen pistäytynyt pari kertaa asioilla, siinä se. Parit juhlat on kyllä vietetty ja yhdet tulossa, mutta ei niistä sen enempää kuin että kiitos juhlavieraille, jotka tulevat etukäteen paikalle ja osallistuvat toimekkaasti juhlien valmisteluun!

Jotta ei ihan kirjoitustaito ruostuisi, näpyttelen tähän pari tomaattikeittoversiota, jotka ovat kotoisin tykkänään omasta päästä. Aloita kuullottamalla sipulisilppua öljyssä, näin kesällä tietysti mielellään nippusipuleita. Käytän useimmiten miedonmakuista rypsiölyä, mutta oliiviöljyäkin voisi käyttää. Silppua mukaan valkosipulia 1-2 kynttä tai maun mukaan. Minulla oli tuoretta tämän kesän satoa, mutta muukin käy. Älä siis käytä puristinta, sillä se rikkoo valkosipulin solurakenteen ja mausta tulee terävä - silppua veitsellä. Kuutioi tomaatteja maun ja jaksamisen mukaan ja heitä mukaan kypsymään. Älä suinkaan kalttaa tomaatteja äläkä heitä sisusta pois, sillä niissä juuri ovat parhaat makuaineet. Kun tomaatti on riittävän pieninä kuutioina, eivät kuorenpalat haittaa yhtään. Minulla on peräti terävä sahalaitainen tomaattiveitsi, joka helpottaa pilkkomista! Keittele tätä pohjaa jonkun aikaa, jotta tomaatit kypsyvät.

Tästä eteenpäin on sitten kaksi versiota: Ensimmäiseen versioon heitetään mukaan liemikuution puolikas (tai kokonainen, jos soppaa on enemmän) ja tölkillinen Heinzin valkoisia papuja tomaattikastikkeessa sekä maissia joko pakasteesta tai purkista. Vettä ei luultavasti tarvita, mutta voithan huuhtaista paputölkin vesitilkalla ja huitaista sen pataan. Keitellään vielä hetki. Kipaise valmiiseen soppaan kourallinen yrttejä rapunpielestä, tai jos ei ole, niin purkista sitten mitä sattuu olemaan. Mausta vielä chilikastikkeella tai -jauheella, jos pidät tulisemmasta mausta.

Toisessa versiossa tomaattipohjaan lisätään jotain mieluista vihannesta. Minulla sattui olemaan kukkakaalin jämä, joten pilkoin sen keiton joukkoon, ja koska tomaatin määrä näytti vähäiseltä, lisäsin vielä purkista jotain - olikohan se tomaattimurskaa vai -pyrettä. No, jotain tomaattista siis. Keitellään vihannekset sopivan kypsiksi ja lopuksi viimeistellään keitto kermatilkalla - ei siis koko purkillisella, jos ei soppaa ole paljon, koska kerman on vain tarkoitus vähän pyöristää makua. Minulla oli kahvikerman jämä, joka ei tietysti ollut keittämiseen sopivaa, joten kerma juoksettui keitossa, mutta sehän on vain esteettinen haitta, maku tuli kumminkin ihan hyvä. Yrttejä ja chiliä voi tähänkin soppaan lisätä.

Tuoreet yrtit ovat kesäkeittiön mainio lisuke jokaiseen ruokaan. Minulla olisi kyllä tilaa pihassa oikeallekin yrttitarhalle, mutta laiskuuttani ostan keväällä valmiita taimia ja istutan ne isoon ruukkuun rapunpieleen, josta niitä on helppo käydä napsimassa. Raukat eivät pääsekään koko kesänä kovin isoiksi, kun aina sakset käyvät napsimassa uudet kasvustot...

Kivaa loppukesää kaikille!
toivoo mökkiytynyt Virpi

Hajatelmia

Tuon kätevän sanan opin äskettäin joltakulta, mahdollisesti Facebook-kaverilta. Anteeksi, etten muista, keneltä! Haja-ajatelmiahan se tietysti tarkoittaa, ja sellaiset sopinevat näin kesäloman alkuun. Virallisesti loma alkoi jo yli viikko sitten, mutta oli muutama projekti...

Ensimmäinen hajatelma koskee viihdettä ja sukelsi mielen pintaan jossain vaiheessa keväällä, kun oli tullut luettua koukuttava, mutta loppujen lopuksi tyhjänpäiväiseksi osoittautunut kirja. Viihdettä ja siis jätä-hyllyyn-osastoa ovat mielestäni kirjat, jotka luettuaan tuntee tulleensa petetyksi ja tuhlanneensa aikaa. Ne saattavat olla hyvin kirjoitettuja, jolloin teksti tempaa mukaansa, eikä kirjaa malta jättää kesken, vaikka jossain vaiheessa jo tietää hukkaavansa aikaa. Lukemisen arvoisia taas ovat sellaiset kirjat, jotka jättävät jotain ajateltavaa mielen lokeroihin. Nekin voivat olla mukaansa tempaavia tai sitten joskus raskaammin luettavia, mutta eivät ajanhukkaa. Kun vain voisi erottaa etukäteen, millaisesta kirjasta on kyse ja kunpa olisi voimaa ja ymmärrystä jättää houkutteleva tyhjänpäiväisyys hyllyyn!

Toinen hajatelma on myös keväältä; siteeraan omaa fb-päivitystäni: "Lapselle omat vanhemmat ovat virheettömiä ihanteita. Nuoruuden kova koulu on huomata, että heissä on paljon vikoja. Aikuistumiseen kuuluu niiden hyväksyminen ja rakkauden säilyminen. Kovin koulu on kuitenkin hyväksyä oma keskinkertaisuutensa ja omat virheensä."

Hajatelma numero kolme on jo vanha, mutta en ole voinut sitä kovin usein käyttää, kun sitä ei voi oikein sanoa toiselle päin naamaa: elämässä on asioita, joihin ei auta kuin yksi lääke: metri multaa ja pelakuu pääpuoleen.

syvämietteistä kesää...
Virpi

Perunasalaattia

Yleisön pyynnostä huolimatta tässä teille pari perunasalaattiohjetta. Perunastahan olen muuten jo aikaisemminkin kirjoittanut: http://virpiloi.blogspot.com/search/label/peruna Kiukkuun on taas tänään aihetta, kun salaattia varten keittämäni perunat olivat niin liisterisiä, että niitä olisi voinut käyttää askarteluliimana paremmin kuin ruokaperunana. Sivumennen sanottuna niin tehtiin, kun olin lapsi ja erikeepperi oli loppunut...

Perunasalaattia opin tekemään lukioikäisenä, kun olin seurakunnan leirikeskuksella toisena apuemäntänä. Pääemäntä oli seudulla kuuluisa pitokokki Suhosen Liisa - ehkä jotkut Lukijat muistavat Liisan keitokset! Kansiossani on käsin kirjoitettu ohje, jossa ei ole mitään mittoja. Siinä sanotaan: perunoita, punajuurta, maustekurkkua, porkkanaa, sipulinvarsia, persiljaa, juustoa, kaprista, kinkkua, vihanneksia jne.

Näistä poimin tänään tekemääni salaattiin keitetyt perunat ja porkkanat, maustekurkun ja kapriksen. Lisäksi sovelsin joukkoon purjoa ja omenaa. Ainesten määrät arvioidaan silmämääräisesti, maistamalla ja "otetaan, mitä on" -periaatteella. Tärkeää minusta on, että maussa tuntuu miedon perunan lisäksi jokin kirpeä aines, esimerkiksi maustekurkku ja kapris. Kastikkeeksi sekoitin kermaviiliä ja majoneesia, joista jälkimmäistä saattoi mennä enemmän. Kastike taas saa mielestäni olla täyteläisen makuista. Pinnalle silppusin kirveliä, kun kaupassa ei ollut persiljaa.

Meidän kylällä on kaksi pientä kauppaa, joista saa perustarvikkeita, mutta tänään kävin kaupungin marketissa ja seisoin säilykehyllyn ääressä ihmettelemässä. Silloin syntyi päässäni toinen ohje, jota tänä iltana kokeilin, ja ainakin alustava suutuntuma oli kelvollinen. Pilkoin siis muutaman keitetyn perunan kulhoon, lisäsin muutaman lusikallisen aurinkokuivattua tomaattia silppuna (sitä oli kaupassa valmiiksi silputtuna ja öljyyn säilöttynä), oliivisilppua (valmista silppuakin oli tarjolla, mutta tyhjensin jääkaapista paprikatäytteisten oliivien jämät) sekä marinoituja valkosipulin kynsiä silputtuna. Kipaisin vielä kukkapenkistä ruohosipulia joukkoon ja se oli siinä. Tomaateista ja valkosipuleista tuli sen verran öljyisyyttä salaattiin, etten laittanut mitään muuta kastiketta. Tarjoan salaatin huomenissa, ja jos se tuntuu kuivalta, lorautan mukaan vähän lisää tomaattiöljyä. Sivulauseena mainitsen, että kyseistä öljyä jää usein purkin pohjalle ja se on erinomainen aines erityisesti tomaattiruokiin, sitä ei kannata kaataa pois, vaikka tomaatit jo loppuisivatkin purkista.

Päivittelyä

Tuo päivittäminen on hauska uudissana, joka sopii moneen tarkoitukseen. Kuten huomaatte, hyvät Lukijat, kirkolliskokousimu oli niin kova, että hyvästä tarkoituksesta huolimatta en ehtinyt kirjoittaa ajantasaisia kuulumisia. Muutamilla edustajilla on minikoneet salissa, jolloin voi kirjoittaa vaikka suoraan istunnosta, mutta siinä on tietysti se vaara, että jotain mielenkiintoista jää kuulematta. Toistaiseksi olen tyytynyt kirjoittamaan käsin lehtiöön, joten sikäli voin palata puheenvuoroihin näin jälkikäteenkin. Toki puheenvuorot löytyvät kirkolliskokouksen nettisivultakin, kuten olen moneen kertaan maininnut.

Kokeneemmatkin edustajat arvioivat tämän viimeisimmän kirkolliskokousviikon ehkä työteliäimmäksi, mitä on ollut. Alkuviikosta jo raportoinkin; keskiviikkoiltana ahkeroimme puoli kymmeneen, torstai-iltana lähettelimme arkkipiispa Paarmaa eläkkeelle ja perjantainakin työtä riitti vielä päivälliseen eli lähes 17:ään asti. Koska palaan asioihin näin jälkikäteen, en kerro tarkemmin päiväkohtaisesta ohjelmasta, vaan kommentoin muutamia keskusteluja ja päätöksiä.

Kuten etukäteen jo arvattiin ja blogissani mainitsin, eniten keskustelua synnyttivät piispainkokouksen selvitys parisuhdelain vaikutuksista kirkossa ja ns. HeTa-hanke. Piispainkokouksen selvitys julkaistiin jo talvella ja on siksi ollut julkisuuden puitavana. Tiivistettynä piispojen kanta on, että Suomen luterilaisessa kirkossa voitaisiin rukoilla samaa sukupuolta olevien parisuhteensa rekisteröineiden ihmisten kanssa ja heidän puolestaan, mutta ei käyttää rukouksessa mitään sellaista kaavaa tai elementtejä, jotka voitaisiin tulkita parisuhteen siunaamiseksi.

Kirkolliskokousedustajien joukossa oli monia, jotka näkivät piispojen kannan käyttökelpoisena kompromissina. Monet taas osoittivat pelkonsa, että se on kuitenkin askel siunaamisen tai samaa sukupuolta olevien parisuhteen hyväksymisen suuntaan. Monet ilmaisivat ilonsa siitä, että se on pieni (vaikkakin riittämätön) askel oikeaan suuntaan. Moni pappi sanoi tyytyvänsä kirkon ratkaisuun, vaikka se ei tulisi olemaankaan oman kannan mukainen. Ymmärsittekö? Yritän kuvata sitä, miten erilaisia näkemyksiä tästä asiasta on olemassa! Suurista näkemyseroista huolimatta keskustelu pysyi varsin asiallisella tasolla eikä toisin ajattelevia kovin paljon manattu maan rakoon. Tämä oli helpotus. Nyt piispainkokouksen selvitys on valiokunnassa ja tulee sieltä aikanaan jonkin päätösehdotuksen kera takaisin täysistuntoon. Odotellaan rauhassa.

Kirkon henkilöstö- ja taloushallinon HeTa-projekti tarkoittaa sitä, että jo muutaman vuoden ajan kirkkohallituksessa on valmisteltu palvelukeskusta, jolle siirrettäisiin kaikista seurakunnista mm. palkanlaskenta ja kirjanpito. Kirkolliskokous lähetti hankkeen ensimmäisen suunnitelman jatkovalmisteluun, sillä siinä oli paljon keskeneräisiä ja selvittämättömiä asioita. Nyt se tuli huolellisesti valmisteltuna uudelleen ja hyväksyttiin määräenemmistöllä, vaikkakin tiukan keskustelun jälkeen. Hanketta valmistelleet ja sitä kannattavat näkevät siinä ainakin seuraavia hyötyjä:
- kokonaiskirkon tasolla säästyy rahaa
- palvelun laatu paranee ja tulee tasaiseksi koko maassa
- taloushallinnon henkilökunnan lähivuosina tapahtuvaan joukkoeläköitymisen aiheuttamaan haasteesen voidaan vastata
- paikallisseurakunnissa kevennetään työtaakkaa ja aikaa jää tärkeämpiin tehtäviin, kun rutiiniasioita hoidetaan muualla

Vastustajat taas arvostelevat sitä, että hanke on ajettu läpi, vaikka suuri osa seurakunnista on sitä vastustanut. Palvelukeskuksen perustamisen nähdään aiheuttavan päätösvallan siirtymistä pois seurakunnista. Myös suurten yksikköjen uljautta on epäilty ja korostettu pienuuden kauneutta. Pienissä seurakunnissa on arvosteltu sitä, että uusi järjestelmä tulee entistä tilannetta kalliimmaksi, koska taloushallinnon ainoaa työntekijää ei tietenkään voida irtisanoa, ja HeTa aiheuttaa uusia kustannuksia. Tähän on pyritty vastaamaan sillä, että seurakunnilla tulee olemaan lain voimaantulon jälkeen viisi vuotta aikaa ennen kuin on pakko liittyä palvelukeskuksen asiakkaaksi. Pienet seurakunnat voivat saada lisäksi neljän vuoden ajan avustusta keskusrahastosta palvelukeskuksen kustannuksiin. Säästökeinoksi tarjotaan myös sitä uutta mahdollisuutta, että kahdella seurakunnalla voisi olla yhteinen talouspäällikkö. Hanketta vastustavat kysyvät kuitenkin, mitä siirtymäkauden jälkeen tapahtuu. Oletetaanko, että kymmenen vuoden kuluessa kaikki pienet seurakunnat ovat poistuneet kartalta seurakuntaliitosten myötä?

Palvelukeskuksen suunnitelmissa on toki tehty riskianalyysiä. Muita vastaavia hankkeita tarkastellessa on nähty varoittavia esimerkkejä, joissa palvelukeskukset ovat tulleetkin kalliiksi ja samaa työtä on jouduttu tekenmään kahteen kertaan. Avaintekijä näyttäisi olevan ammattitaitoisen henkilökunnan saaminen palvelukeskuksiin heti alusta alkaen. HeTassa tämän on arvioitu tapahtuvan niin, että suurista seurakunnista vapautuva työvoima voi siirtyä palvelukeskuksen palkkalistoille, mutta jatkaa fyysisesti entisillä työpaikoillaan ainakin aluksi. Tosiasiahan on, että suuri osa ihmisistä ei kovin mielellään muuta kauas työn perässä, jos vain vaihtoehtoja on - monia pitävät kotiseudulla puolison työt, lasten koulut, sukulaisten läheisyys jne. No, nyt siis asia on hyväksytty kirkolliskokouksessa, lakimuutos tulee voimaan v. 2012 alusta ja silloin, jos Luoja suo ja kirkkohallituksen aikataulut pitävät, palvelukeskus aloittaa toimintansa.

Vähän lyhyemmin tänään

Moi.

Kirkolliskokouksen toisena iltana on perinteisesti piispojen keskinäinen istunto, joten me tavalliset edustajat olemme saaneet vapaata. Käväisin kaupungilla ja sorruin taas ostamaan kassillisen kirjoja. Älkää kertoko Puolisolle. Ostosreissulla meni sen verran pitkään, että blogi meinaa jäädä huutolaislapsen asemaan, mutta pari sanaa kuitenkin:

Aamupäivällä työskentelimme valiokunnissa, ja toisin kuin viime kokouskerralla, myös käsikirjavaliokunnalla on nyt työtä. Meillä on käsiteltävänä kolme aihetta: Ensinnäkin aloite VT:n apokryfikirjoista otettujen tekstikatkelmien eli perikooppien liittäminen jumalanpalveluksissa luettavien tekstien joukkoon. Luterilaisessa kirkossammehan on se systeemi, että pappi ei omasta päästään keksi, mitä raamatunkohtia hän milloinkin lukee, vaan ne on valmiiksi annettu käsikirjassa. Tällä taataan Raamatun monipuolinen käyttö ja eri aihepiirien huomioon ottaminen. Apokryfit ovat kirjoja, joita jotkut kirkkokunnat pitävät Raamattuun kuuluvina, jotkut taas eivät. Aihetta on esitelty mm. evl.fi-sivuilla ja lyhyesti Wikipediassa: http://evl.fi/evlfi.nsf/Documents/6CCBA76FD31CF9C4C2256FEA00400F62?openDocument&lang=FI http://fi.wikipedia.org/wiki/Apokryfikirjat

Toinen aihe on Raamatun alkukertomusten eli 1. Mooseksen kirjassa olevien peruskertomusten viittomakielisten käännösten hyväksyminen. On ollut hyvin mielenkiintoista hiukan saada vilahdusta siihen, millaista viittomakielelle kääntäminen on ja millaisia eroja on suomen ja viittomakielen välillä. Kyseinen kielihän on maassamme yksi virallisista vähemmistökielistä, ja kirkko on tehnyt edelläkävijän työtä kääntäessään Raamatun tekstejä viittomakielelle.

Kolmas työn alla oleva asia on aloite virsikirjan lisävihkon valmistelemisen aloittamisesta. Aloitteessa esitetään monia perusteluja uusien virsien tarpeellisuudelle, mm. se, että on elämänalueita, joille on 24 vuotta vanhassa virsikirjassamme hyvin vähän tai ei lainkaan virsiä. Esimerkiksi isänpäivävirsi puuttuu.

Isossa salissa käytiin monista aiheista lähetekeskusteluja, useimmat niistä lyhyitä. Eniten puhutti aloite, jonka mukaan pitäisi tutkia perusteet kirkkolain ja kirkkojärjestyksen muuttamiseen tarvittavalle määräenemmistölle. Tällä hetkellä kaikkiin lakimuutoksiin vaaditaan 3/4 määräenemmistö, mikä hidastaa kirkon päätöksentekoa, koska huolellisesti valmistellut isotkin lakipaketit voivat kaatua jonkin pienen asian vuoksi, kun määräenemmistö jää toteutumatta. Korkeaa määräenemmistöä ja tarkoituksellista hitautta perustelevia puheenvuoroja kuultiin salissa tänään, ja ymmärrän kyseiset teologiset perustelut, sen verran teologi olen itsekin, mutta pidän silti tarpeellisena selvittää asiaa - ja mahdollisesti hiukan hellittää korkeasta määräenemmistöstä.

Eilen kesken jääneeseen kuumaan aiheeseen eli parisuhdelain seurauksiin kirkossa emme ollenkaan ehtineet, vaan keskustelu siitä jatkuu aamulla. Aiheesta on jo sanottu äärestä laitaan ja lisää tullaan kuulemaan. Menkää lukemaan puheenvuoroja kirkolliskokouksen nettisivulta. Tiedotusvälineiden mukaan pedofiliatapaukset olisivat täällä keskeisin puheenaihe, mutta se ei pidä paikkaansa. Täysistunnossa ja valiokunnissa käsitellään vain etukäteen asialistalle tulleita aiheita. Toki käytäväkeskusteluissa voidaan pohtia mitä vain, mutta kyllä niissäkin viikon virallisella listalla olevat asiat puhuttavat eniten.

Tänään muuten käytiin harvinainen äänestys isossa salissa. Vastakkain olivat liha ja kala, ja liha voitti äänestyksen! Oikeasti oli kyse siitä, mitä ruokaa kukin edustaja haluaa syödä Turun linnan juhlissa torstaina...

Ja nyt pitäisi nukkua

On nimittäin kohtalaisen raskas päivä takana. Aloitimme perinteen mukaan Maarian kirkossa avajaismessulla. Työvuorossa oli Lapuan hiippakunta ja piispa Peura piti hyvän saarnan. Avajaisistunto oli lyhyt ja siinä kuultiin arkkipiispan puhutteleva puhe, joka lienee jo kirkolliskokouksen sivuilla nähtävissä. Ruokailun jälkeen jatkettiin täysistuntoa ministeri Wallinin tarjoamiin kahveihin asti. Ministerikin piti kelpo puheen, jonka aiheena oli nuorten hyvinvionti ja käsittelyssä oleva lakiehdotus, joka mahdollistaa eri tahojen yhteistyön nuorten, erityisesti syrjäytymisvaarassa olevien nuorten hyväksi. Tähän yhteistyöhön Wallin kutsui seurakuntiakin. Kahvin ja ruoan välissä istuimme valiokunnassa, kello 18:sta lähes kymmeneen sitten vielä täysistunnossa. Aamulla jatketaan valiokunnissa aamumessun jälkeen.

Näin ensimmäisenä päivänä käytiin lähinnä lähetekeskusteluja, mikä tarkoittaa sitä, että asiat menevät evästyksen jälkeen valiokuntien työstettäviksi. Useimmat asiat lähtivät käsittelyyn varsin lyhyen keskustelun jälkeen - sellaisia olivat esimerkiksi alkukertomusten viittomakieliset käännökset ja kummien määrä, jota puimme jo aikaisemmin perusteellisesti. Kirkon henkilöstö- ja taloushallinnon palvelukeskuksen perustaminen puhutti paljon ja vielä enemmän piispainkokouksen selvitys parisuhdelain vaikutuksista kirkkoon. Jälkimmäinen keskustelu jäi kesken ja jatkuu huomenna puoliltapäivin. Kuten on jo tiedetty, mielipiteet molemmissa asioissa vaihtelevat laidasta laitaan. En rupea ennustelemaan, millaisia lopputuloksia saadaan, kunhan nyt valiokunnat tekevät työnsä ensin.

Hyvää yötä!