Mutta ensin eräästä hienosta kaupungista
Syksyn tuntua on ilmassa, mutta palailen vielä kesän muistoihin. Mainitsin, ettei ole tullut lomalla matkusteltua, mutta onnistuin korjaamaan sen puutteen pistäytymällä Riiassa. Koska aikaa oli vähän erilaisten sovittujen kulttuuririentojen välillä, menimme lentäen, mikä osoittautuikin ihan hyväksi ratkaisuksi. Riian vanhaa kaupunkia on kehuttu kovasti kauniiksi, mutta toisaalta on varoiteltu esim. luottokorttihuijauksista. No, kaunista oli, mutta huijatuksi emme tulleet. Illalla liikkui keskustassa niin paljon poliiseja, että arvelen siellä tapahtuneen kohtalaisen kurinpalautuksen. Yhden helteisen päivän kulutimme rannikolla Jurmalassa. Suosittelen näitä hienoja paikkoja! Annan samaan hintaan myös hotellivinkin: Jos moderni hotelli kelpaa, niin Avalon sijaitsee aivan vanhan keskustan reunalla ja samalla lähellä ratikka-, linja-auto- ja junapysäkkejä. Esimerkiksi lentokentältä tulevalla bussilla pääsee ko. hotellin eteen.
Nyt varsinaiseen aiheeseen
Olen jonkin aikaa ollut luterilaisen kirkon edustaja Suomen ekumeenisessa neuvostossa. SEN:lla on kotisivut osoitteessa http://www.ekumenia.fi/, kannattaa käydä sieltä tarkemmin katsomassa, sillä neuvosto järjestää usein esimerkiksi mielenkiintoisia seminaareja. Tämä ei kuitenkaan ole ensimmäinen kosketukseni ekumeniaan, sillä opiskeluaikana pääaineenani oli nimenomaan ekumeniikka. Miksi sitten tartun aiheeseen juuri nyt? Olen törmännyt Facebookissa muutamiin kirjoituksiin, joissa lyödään ekumenia aivan lyttyyn ja suurella varmuudella julistetaan se lähes Paholaisen keksinnöksi. Tiedän tällaista suhtautumista olleen menneinä vuosikymmeninä, mutta olin luullut, että sellaisesta on jo päästy. En tunne kirjoittajaa enkä siis enempää kommentoi hänen käsityksiään, vaan kerron, miten asia minun mielestäni on.
Ekumenia-sanan juurena on kreikan oikumene, joka tarkoittaa koko asuttua maanpiiriä. Muinaiset kreikkalaiset tietysti tunsivat suppeamman maanpiirin, mutta meidän aikanamme se on laajentunut globaaliksi. Ekumenialla tarkoitetaan kristillisten kirkkojen pyrkimystä yhteistoimintaan ja keskinäiseen yhteyteen ja jopa ykseyteen. Tämä pyrkimys lähtee kahdesta tosiseikasta: että kristillinen kirkko on jakaantunut moniin eri suuntauksiin ja että kirkko kuitenkin periaatteessa on yksi.
Sanalla kirkko on useita eritasoisia merkityksiä. Konkreettisimmillaan se tarkoittaa kirkkorakennusta, mutta useimmiten sanalla viitataan ihmisten, kristittyjen, yhteisöön, joka organisoituu kirkoiksi tai kirkkokunniksi. Organisoitumisessa on erilaisia tapoja: joillakin kirkkokunnilla, kuten luterilaisuudessa ja ortodoksisuudessa, on maakohtaisia kansalliskirkkoja, mutta roomalaiskatolinen kirkko muodostaa yhden maailmanlaajan hallinnollisen kokonaisuuden.
Kun puhutaan kirkon periaatteellisesta ykseydestä, viitataan siihen, että on yksi Jumala, yksi Henki ja yksi Kristus, joka on kaikkien kristittyjen ylimmäinen paimen. Jeesus rukoilee Johanneksen evankeliumin mukaan selvästi: "että he yhtä olisivat". Onko organisaatioiden eli kirkkokuntien moninaisuus este tälle perimmäiselle ykseydelle? Yleensä ajatellaan, että kristityt kaikkialla maailmassa ja kaikissa kirkkokunnissa kuuluvat tähän Kristuksen kirkkoon tai Jumalan seurakuntaan, jolloin ulkonainen hajaannus olisi lähinnä käytännöllinen ongelma.
Sellaista ekumeenista linjaa, jossa korostetaan, että kristittyjä yhdistää Jumalan Henki ja että voimme toimia yhdessä kirkkokuntien erilaisista opetuksista huolimatta, ovat edustaneet mm. monet herätyskristilliset liikkeet ja ns. vapaat suunnat. Ulkonaisilla muodoilla ja oppikysymyksillä ei ole nähty olevan suurta merkitystä verrattuna sisäiseen uskoon ja Jumala-suhteeseen. Tässä ns. evankelikaalisessa suuntauksessa on ollut epäluuloa toisenlaista ekumeenista linjaa kohtaan.
Kirkkojen maailmanneuvosto on suurin kristillinen ekumeeninen järjestö, ja sen piiriin ovat järjestäytyneet ne kirkot ja ryhmät, jotka ajattelevat, että perimmäisen ykseyden tulisi vaikuttaa niin, että kirkot voisivat paitsi toimia sovinnossa myös vähitellen saavuttaa keskinäistä lähentymistä ja yhteisymmärrystä niissä opillisissa kysymyksissä, jotka niitä erottavat ja ovat aiheuttaneet ikävyyksiä historian aikana. Ongelmana ei ehkä pidetäkään organisaatioiden moninaisuutta, joka toden totta on käytännöllinen kysymys, vaan sitä, että kirkoilla on erilaisia käsityksiä keskeisistä kristinuskon sisällöllisistä kysymyksistä. Oppikeskustelujen tie on hidas, mutta tässä ekumeniassa - jota minä siis pidän aitona ekumeniana - ei vaieta eroavaisuuksista, vaan pyritään menemään niiden läpi aitoon yhteyteen ja ykseyteen.
Historiallinen vai pitäisikö sanoa sosiologinen faktahan on, että mitä suuremmaksi jokin yhteisö kasvaa, sitä varmemmin se jakaantuu. On selvää, että mikään yhteisö, jolla on yli kaksi miljardia jäsentä ja joka on hajaantunut kaikkialle maailmaan, ei voi olla kaikkialla samanlainen, vaan sen sisällä syntyy erilaisia "kulttuureita" ja erilaisia oppeja. Samoin on selvää, että mitä enemmän aikaa kuluu jonkin yhteisön perustamisesta, sitä enemmän syntyy tulkintavariaatioita sen opista, sillä maailma ja kulttuurit muuttuvat. Tässä mielessä kirkonkin jakaantuminen on vain luonnollista kehitystä.
Raamatusta ja kristillisen uskon perusteista nouseva ykseyden tavoite ei kuitenkaan salli levätä laakereilla ja tyytyä "luonnolliseen" olotilaan. Niin kauan kuin kaikilla kristityillä ei ole keskinäistä ehtoollisyhteyttä, joka on todellinen ykseyden merkki, ekumenialla on työsarkaa.
Ekumeniassa ei siis pyritä esimerkiksi samanlaisiin jumalanpalveluskäytäntöihin tai organisaatioihin kaikkialla, vaan haetaan mahdollisimman suurta yhteisymmärrystä perustavaa laatua olevissa kysymyksissä. Sellaisia ovat esimerkiksi kysymykset Jumalasta, pelastuksesta, Raamatusta, pappisvirasta ja sakramenteista. Kaikkia kristittyjä kylläkin yhdistävät ekumeeniset eli vanhan kirkon uskontunnustukset tai ainakin jotkin niistä, mutta yksityiskohdista sitten keskustellaan. Ja toden totta: ekumeenisella keskustelulla on saatu aikaan tuloksia eli kirkkojen kesken on tapahtunut yhteisymmärryksen lisääntymistä ja erilaisia sopimuksia solmittu. Henk. koht. en voi mitenkään ymmärtää, mikä tässä on Paholaisen touhua...
Koska tämä teksti näyttää jo nyt liian pitkältä, kerron toiste tarkemmin, millaisia ekumeenisia neuvotteluja on käyty, millaisia asioita niissä on käsitelty ja millaisia tuloksia saatu aikaan.
Sitä odotellessa mennään vaikka sieneen!
Virpi
http://www.ekumenia.fi/ Suomen ekumeeninen neuvosto
http://www.oikoumene.org/ Kirkkojen maailmanneuvosto
http://www.lutheranworld.org/lwf/ Luterilainen maailmanliitto
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mielenkiintoinen ja tietopitoinen kirjoitus.
VastaaPoistaOlen samaa mieltä kanssasi. Erityisen tärkeänä pidän juuri sitä, että yhteisymmärrys kristinuskon sisällä on olemassa - kulttuuri- ja kansallisuuseroista huolimatta.