Tervehdys. Jostain syystä seuraava teksti on maannut luonnoskansiossa julkaisemista odottamassa - ehkä siksi, että armoton työruuhka hyökkäsi kimpuuni marras- joulukuussa ja alkaa nyt vasta helpottaa. No joo, olihan siinä joulu välissä, mutta silloin pidin lomaa.
Kirkolliskokouksen loppuviikon Puheenaihe ja hallintoa
Loppuviikolla kiire lisääntyi, kun perustevaliokunnan mietintö valmistui. Koko torstai käytetiin keskusteluun kirkon suhtautumisesta homoseksuaalisuuteen ja siitä, pitäisikö parisuhteensa rekisteröineiden kanssa rukoilla vai siunata vai mitä pitäisi tehdä. Perustevaliokunta päätyi samalle kannalle kuin piispainkokous viime keväänä, että rukous on mahdollinen joko yksityisesti tai yhteisesti, kirkossa tai muualla. Rukouksessa voi käyttää vapaata rukousta ja Isä meidän -rukousta sekä Herran siunausta, mutta ei vihkimisen elementtejä, kuten lupauksia tai sormusten vaihtoa. Piispainkokouksen tulee laatia ohjeita rukouksen sisällöstä.
Paitsi varsinaisesta aiheesta, keskusteltiin myös päätöstavasta eli siitä, tulisiko asia päättää yksinkertaisella vai määräenemmistöllä. Puhemiesneuvosto oli keskustellut asiasta, ja sen jälkeen arkkipiispa ilmoitti, että yksinkertainen enemmistö riittää. Säädösten mukaan määräenemmistö tarvitaan silloin, kun kyseessä on lakimuutos tai kirkon uskoa ja oppia koskeva asia. Arkkipiispan ilmoitukseen tyytymättömät pyrkivät puheenvuoroissaan osoittamaan, että kysymys homoseksuaalisuudesta kuuluu nimenomaan kirkon oppiin ja uskoon. Asia päätettiin kuitenkin lopulta yksinkertaisella enemmistöllä selvästi perustelakivaliokunnan esityksen mukaisesti. Mikäli asiassa olisi katsottu vaadittavan määräenemmistöä, esitys ei olisi mennyt läpi. Päätöksenä siis oli, että piispainkokouksen tulee laatia pastoraalisia ohjeita rukouksen suorittamisesta.
Kirkon suhtautuminen homoseksuaalisuuteen on ollut syksyn kuuma puheenaihe. On peräänkuulutettu kirkon kantaa ja todettu, että kristillisdemokraattien Päivi Räsänen ei käytä asiassa kirkon ääntä, vaikka hän esiintyikin televisiossa ikään kuin kristittyjen edustajana. Kuka sitten sitä ääntä käyttää? Arkkipiispako? Kari Mäkinen on tuonut selvästi esille suvaitsevaisen suhtautumisensa samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin, ja on saanut sekä kannatusta että vastustusta kirkon sisältä. Tosisiahan on, että yli neljän miljoonan jäsenen kirkossa ei ole tästä asiasta yhtä ääntä. Jollakin tavalla siis kirkolliskokouksen päätös on kirkon ääni, ja näytti ainakin silloin rauhoittavan asiasta käydyn keskustelun. Olisihan se tietysti saattanut laantua muutenkin.
Kirkolliskokouksen jälkeen on koettu vielä asiaan liittyvä jälkinäytös, kun lestadiolaisen liikkeen johtajien kokouksessa todettiin, että veljet kirkolliskokousedustajat äänestivät väärin kannattaessaan ohjeiden laatimista rukousta varten. Kaikki, tiettävästi yhdeksän, liikeeseen kuuluvaa edustajaa ovat pyytäneet anteeksi väärää menettelyään. He kertovat äänestäneensä ohjeistuksen puolesta, että ei syntyisi villiä tilannetta, jossa kukin piispa antaa omassa hiippakunnassaan erilaisia ohjeita. Tämä on aika hämmentävä tapaus, ja minua harmittaa edustajaveljien puolesta, jotka varmasti toimivat äänestyksessä parhaan kykynsä ja ymmärryksensä mukaan.
Television "homoillan" jälkeen suuri määrä ihmisiä erosi kirkosta, mutta toisaalta käyty keskustelu nosti marraskuun kirkollisvaalit puheenaiheeksi ja nosti luultavasti äänestysprosenttia. Monien seurakuntien kirkkovaltuustot uusiutuivat melko paljon. Julkisuudessa arveltiin tätä muutoksen mahdollisuudeksi kirkossa, ja saattaahan se sitä ollakin, mutta tunnen kirkon hallintoa sen verran hyvin, että en odota nopeita muutoksia. Kirkko on julkisoikeudellinen yhteisö, jonka hallinto on hyvin tarkasti säädelty - esimerkiksi budjetointi on hyvin tarkkaa - joten asiat vievät aikansa kierrellessään virkatietä. Tätä ei pidä ymmärtää niin, että pitäisin hallintojärjestelmää huonona: demokratian toteutuminen vaatii tietynlaisia rakenteita ja runsaasti kokouksia. Silti uskon siihen, että jos ihmisillä on halua vaikuttaa asioihin ja hyviä ideoita, niin hallinto ei ole esteenä niiden toteuttamiselle.
Oikein hienoa vuotta 2011 kaikille!
Teen lupauksen, että julkaisen seuraavan tekstin lyhyemmällä viipeellä kuin tämän!
Virpi
tiistai 16. marraskuuta 2010
keskiviikko 10. marraskuuta 2010
Kirkkohallitusta käy sääliksi
Tämä kirkolliskokousviikko on poikkeuksellinen, koska meillä on varsin paljon vapaa-aikaa. Se johtuu ensinnäkin siitä, että päiväjärjestyksessä oli alkuviikosta varattu runsaasti aikaa valiokuntatyöskentelylle, erityisesti perustevaliokunnalle, joka laati mietintöä viime keväänä annetusta piispaikokouksen selvityksestä parisuhdelain vaikutuksista kirkossa. Muistanette, että kertoilin siitä toukokuussa. Muilla valiokunnilla ei mennyt yhtä paljon aikaa työskentelyyn.
Toinen syy vapaa-aikaan on edustajien käsittämätön vähäpuheisuus. Esimerkiksi kirkon keskusrahaston euromäärältään huomattava talousarvio hyväksyttiin jokseenkin suoraan talousvaliokunnan puheenjohtajan Pertti Simolan esittelypuheenvuoron jälkeen. Kirkolliskokouksen toinen vpj Timo Sahi ei ollut uskoa silmiään, kun katseli puheenvuoropyynnöistä tyhjää taulua. Minä olisin voinut kiitoksella mainita parista asiasta talousarviossa, mutta enpä viitsinyt ruveta pitkittämään selvää asiaa. Kiitokset olisin antanut siitä, että uskonnonopettajien tukemiseen meidän tärkeässä työssämme myönnettiin tukea - siis välillisesti Uskonnonpedagogisen instituutin ja Uskonnonopettajien liiton kautta. Toinen kiitos olisi tullut siitä, että kotiseurakuntani oikein nimeltä mainittiin ylimääräistä rahaa saavien seurakuntien joukossa. Tämä johtuu saaristoseurakuntastatuksesta.
Miksi sitten kirkkohallitusta pitäisi säälitellä? Koska kirkolliskokous syöttää sille jatkuvasti uusia tehtäviä. Sellaiset aloitteet, joiden asiaa pidetään hyvänä, mutta joita ei sellaisenaan voida hyväksyä, saavat usein sen muodon, että kirkkohallitusta pyydetään selvittämään asiaa ja tekemään tarvittavat ehdotukset selvitystyön jälkeen. Lisäksi ovat tietysti suorat tehtävänannot, joissa suuria esiselvityksiä ei välttämättä tarvita. Näistä esimerkkeinä äskeisessä istunnossa olivat virsikirjan lisävihkon työstämisen aloittaminen ja seurakunnissa tehtävän aluetyön rakenteiden ja ko. työssä käytettävien nimitysten selvittäminen ja sen jälkeen tapahtuva ohjeistaminen. Nämä asiat eivät ehkä tästä aukea, joten jos ne kiinnostavat, neuvon lukemaan valiokuntien mietinnöt kirkolliskokouksen nettisivulta.
Huominen päivä on lähes kokonaan varattu perustevaliokunnan mietinnön käsittelyyn. Paikalle rynnännee runsaasti tiedotusvälineitä. Onneksi täällä on koko viikon ollut järjestysmies paikalla, jos pahakin hässäkkä tulee... Pitää vissiin kammata tukka aamulla, jos joutuu kuviin. Huomisillaksi meidät on kutsuttu merivoimien esikuntaan kylään.
terveisin ei-tällä-kertaa-niin-väsynyt Virpi
Toinen syy vapaa-aikaan on edustajien käsittämätön vähäpuheisuus. Esimerkiksi kirkon keskusrahaston euromäärältään huomattava talousarvio hyväksyttiin jokseenkin suoraan talousvaliokunnan puheenjohtajan Pertti Simolan esittelypuheenvuoron jälkeen. Kirkolliskokouksen toinen vpj Timo Sahi ei ollut uskoa silmiään, kun katseli puheenvuoropyynnöistä tyhjää taulua. Minä olisin voinut kiitoksella mainita parista asiasta talousarviossa, mutta enpä viitsinyt ruveta pitkittämään selvää asiaa. Kiitokset olisin antanut siitä, että uskonnonopettajien tukemiseen meidän tärkeässä työssämme myönnettiin tukea - siis välillisesti Uskonnonpedagogisen instituutin ja Uskonnonopettajien liiton kautta. Toinen kiitos olisi tullut siitä, että kotiseurakuntani oikein nimeltä mainittiin ylimääräistä rahaa saavien seurakuntien joukossa. Tämä johtuu saaristoseurakuntastatuksesta.
Miksi sitten kirkkohallitusta pitäisi säälitellä? Koska kirkolliskokous syöttää sille jatkuvasti uusia tehtäviä. Sellaiset aloitteet, joiden asiaa pidetään hyvänä, mutta joita ei sellaisenaan voida hyväksyä, saavat usein sen muodon, että kirkkohallitusta pyydetään selvittämään asiaa ja tekemään tarvittavat ehdotukset selvitystyön jälkeen. Lisäksi ovat tietysti suorat tehtävänannot, joissa suuria esiselvityksiä ei välttämättä tarvita. Näistä esimerkkeinä äskeisessä istunnossa olivat virsikirjan lisävihkon työstämisen aloittaminen ja seurakunnissa tehtävän aluetyön rakenteiden ja ko. työssä käytettävien nimitysten selvittäminen ja sen jälkeen tapahtuva ohjeistaminen. Nämä asiat eivät ehkä tästä aukea, joten jos ne kiinnostavat, neuvon lukemaan valiokuntien mietinnöt kirkolliskokouksen nettisivulta.
Huominen päivä on lähes kokonaan varattu perustevaliokunnan mietinnön käsittelyyn. Paikalle rynnännee runsaasti tiedotusvälineitä. Onneksi täällä on koko viikon ollut järjestysmies paikalla, jos pahakin hässäkkä tulee... Pitää vissiin kammata tukka aamulla, jos joutuu kuviin. Huomisillaksi meidät on kutsuttu merivoimien esikuntaan kylään.
terveisin ei-tällä-kertaa-niin-väsynyt Virpi
tiistai 9. marraskuuta 2010
Hyvää, sanoi edustaja, päivää!
Otsikossa lainaan mustapartaista miestä, jos joku vielä sellaista pakinahamoa muistaa. Mutta tervehdin teitä siis kirkolliskokouksesta, jossa toinen päivä on kääntynyt iltapäivään. Saavuin paikalle jo sunnuntai-iltana ja aloitin silloin blogikirjoituksen, mutta ilkeä tietokone valehteli, että olisin muka tehnyt jotain laitonta, ja nappasi itsensä kiinni ennen kuin ehdin kissaa sanoa saati sitten tallennusnappulaa painaa. No se siitä.
Eilen aloitimme istuntoviikon tavan mukaan juhlavasti jumalanpalveluksella Maarian kirkossa. Aamuaurinko paistoi kauniisti kirkon etuosaan ja Porvoon hiippakunta hoiti jumalanpalveluksen tyylikkäästi. Piispa Björn Vikström saarnasi kirkon ja maailman suhteesta. Hänen mukaansa kristiyillä on joskus - varsinkin vaikeina aikoina - houkutus vetäytyä omiin piireihinsä ja sanoutua irti muusta maailmasta. Piispan mukaan tämä ei kuitenkaan käy, vaan on noudatettava saarnatekstinä (Jer 29:4-7) ollutta profeetta Jeremian neuvoa ja elettävä sen yhteisön keskellä, missä kukin kristitty on: "Toimikaa sen kaupungin parhaaksi, johon minä olen teidät siirtänyt. Rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen menestys on teidänkin menestyksenne." Tiivistelmä ja linkki saarnaan löytyvät tästä osoitteesta:
http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/0AED54583CDFCE1EC22577D5002D4754?OpenDocument&lang=FI
Täysistunnon avauspuheessaan arkkipiispa Kari Mäkinen pohdiskeli turbulenssia, jonka keskelle luterilainen kirkkomme on viime viikkoina joutunut, ja näki sen hyvänä puolena, että kansankirkosta voi tulla aidosti kansan kirkko. Moni varmasti kiinnitti puheessa kuitenkin eniten huomiota siihen kohtaan, jossa arkkipiispa puhui suhtautumisesta homoseksuaalisuuteen: "Omasta puolestani odotan juuri siksi, että täällä tehdään piispainkokouksen selvityksen pohjalta selkeä, homoseksuaalisia ihmisiä ja suhteensa rekisteröineitä pareja tukeva ja rohkaiseva päätös. Tässäkin suhteessa sen tavan, jolla kirkko toimii ja tulee toimimaan, pitää olla avoin, julkinen ja peittelemätön ilman varauksia." Puhe tuntuu herättäneen edustajissa hyvin erilaisia tuntoja, moni on sitä lämpimästi kiitellyt, mutta moni myös kysellyt, mitä se tarkoittaa. Puhe on kokonaisuudessaan tässä osoitteessa:
http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/446BF8C5BA4BB9D2C22577D500325A95?OpenDocument&lang=FI
Päivän kolmas puhuja oli kulttuuriministeri Wallin, joka perinteen mukaan toi kirkolliskokoukselle valtiovallan tervehdyksen ja kakkukahvit. Puheessaan ministeri osoitti lämmintä arvostusta kirkollisvaaleille ja tavalle, jolla ne on järjestetty ja markkinoitu. Varoittavampi sävy puheeseen tuli, kun hän käsitteli kirkolliskokouksen homoseksuaalisuus-kannanottoa: "Kansankirkon tulevaisuudesta päätetään nyt. Tämä kokous tulee kertomaan, minne kirkko on matkalla. Avautuuko kirkko ja jos avautuu, miten? Miten leveälle seinät voidaan asettaa ilman, että katto romahtaa sisään? Vai onko tie sulkeutumisen tie? Hyväksyykö kirkko vain yhden Raamatun tulkinnan - mikä tulkinta se sitten olisi? Onko kirkko kaikkien vai vain niiden, jotka ajattelevat samalla tavalla? Totuus lienee jossain näiden suuntauksien keskiössä." Tiivistelmä ja linkki puheeseen:
http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/593D3EE372BBC345C22577D5004967FC?OpenDocument&lang=FI
Valiokuntatyöskentelyn jälkeen kokoonnuimme vielä illalla täysistuntoon, jossa muutamia asioita lähetettiin valiokuntiin pitemmittä puheitta - myös iso asia eli kirkon keskusrahaston talousarvio. Ne asiathan tulevat sitten valiokunnista vielä lopulliseen päätöksenteoon täysistuntoon. Useita puheenvuoroja käytettiin kirkon uudesta tulevaisuusselonteosta, joka on ensimmäinen laatuaan. Tein kyllä muistiinpanoja, mutta koska edustajatoveri Aino Vesti näyttää referoineen keskustelun melko kattavasti, liitän tähän linkin hänen blogiinsa: http://ainovesti.blogspot.com/2010/11/kirkko-2020-keskustelua.html
Yritän myöhemmin pohdiskella selonteon sisältöä ja merkitystä tarkemmin. Tässä aiheeseen liittyvä uutinen ja linkki selonteon (tarkastamattomaan) tekstiin. http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/2E2241F821AB6217C22577A5004288E7?OpenDocument&lang=FI
Kiitän lämpimästi Kirkon tiedotuskeskusta, joka toimittaa nämä ja monet muut aineistot käytettäviksemme!
Tänään olemme työskennelleet valiokunnissa ja istuneet vain hetken täysistunnossa. Se oli siitä mielenkiintoista, että kaksi aloitetta tyrmättiin heti salissa, eikä niitä edes lähetetty valiokuntiin. Nämä olivat esimerkkejä siitä, että kirkolliskokoukselle tulevat aloitteet pitäisi valmistella hyvin huolellisesti ja kuunnella asiantuntijoita siitä, mitä kannattaa lähettää korkeimpaan päättävään elimeen asti. Aloitteiden aiheet olivat sinänsä hyviä: seurakuntahallinnon yksinkertaistaminen ja synnintunnustus- ja synninpäästövaihtoehtojen lisääminen Jumalanpalvelusten kirjaan.
Viihdepuolelta voin kertoa, että eilen saunoin kahdesti, aamulla ja illalla, ja tänä aamuna olin jo seitsemältä tanssimassa israelilaisia kansantansseja. Viihteelle menee tämäkin iltapäivä, sillä osa valiokunnista työskentelee, erityisesti perustevaliokunta, mutta aika suurella osalla on vapaata! Siitä lähden nyt nauttimaan ja toivotan teille hyvää iltaa. Täällä muuten sataa lunta.
terveisin Virpi
Eilen aloitimme istuntoviikon tavan mukaan juhlavasti jumalanpalveluksella Maarian kirkossa. Aamuaurinko paistoi kauniisti kirkon etuosaan ja Porvoon hiippakunta hoiti jumalanpalveluksen tyylikkäästi. Piispa Björn Vikström saarnasi kirkon ja maailman suhteesta. Hänen mukaansa kristiyillä on joskus - varsinkin vaikeina aikoina - houkutus vetäytyä omiin piireihinsä ja sanoutua irti muusta maailmasta. Piispan mukaan tämä ei kuitenkaan käy, vaan on noudatettava saarnatekstinä (Jer 29:4-7) ollutta profeetta Jeremian neuvoa ja elettävä sen yhteisön keskellä, missä kukin kristitty on: "Toimikaa sen kaupungin parhaaksi, johon minä olen teidät siirtänyt. Rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen menestys on teidänkin menestyksenne." Tiivistelmä ja linkki saarnaan löytyvät tästä osoitteesta:
http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/0AED54583CDFCE1EC22577D5002D4754?OpenDocument&lang=FI
Täysistunnon avauspuheessaan arkkipiispa Kari Mäkinen pohdiskeli turbulenssia, jonka keskelle luterilainen kirkkomme on viime viikkoina joutunut, ja näki sen hyvänä puolena, että kansankirkosta voi tulla aidosti kansan kirkko. Moni varmasti kiinnitti puheessa kuitenkin eniten huomiota siihen kohtaan, jossa arkkipiispa puhui suhtautumisesta homoseksuaalisuuteen: "Omasta puolestani odotan juuri siksi, että täällä tehdään piispainkokouksen selvityksen pohjalta selkeä, homoseksuaalisia ihmisiä ja suhteensa rekisteröineitä pareja tukeva ja rohkaiseva päätös. Tässäkin suhteessa sen tavan, jolla kirkko toimii ja tulee toimimaan, pitää olla avoin, julkinen ja peittelemätön ilman varauksia." Puhe tuntuu herättäneen edustajissa hyvin erilaisia tuntoja, moni on sitä lämpimästi kiitellyt, mutta moni myös kysellyt, mitä se tarkoittaa. Puhe on kokonaisuudessaan tässä osoitteessa:
http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/446BF8C5BA4BB9D2C22577D500325A95?OpenDocument&lang=FI
Päivän kolmas puhuja oli kulttuuriministeri Wallin, joka perinteen mukaan toi kirkolliskokoukselle valtiovallan tervehdyksen ja kakkukahvit. Puheessaan ministeri osoitti lämmintä arvostusta kirkollisvaaleille ja tavalle, jolla ne on järjestetty ja markkinoitu. Varoittavampi sävy puheeseen tuli, kun hän käsitteli kirkolliskokouksen homoseksuaalisuus-kannanottoa: "Kansankirkon tulevaisuudesta päätetään nyt. Tämä kokous tulee kertomaan, minne kirkko on matkalla. Avautuuko kirkko ja jos avautuu, miten? Miten leveälle seinät voidaan asettaa ilman, että katto romahtaa sisään? Vai onko tie sulkeutumisen tie? Hyväksyykö kirkko vain yhden Raamatun tulkinnan - mikä tulkinta se sitten olisi? Onko kirkko kaikkien vai vain niiden, jotka ajattelevat samalla tavalla? Totuus lienee jossain näiden suuntauksien keskiössä." Tiivistelmä ja linkki puheeseen:
http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/593D3EE372BBC345C22577D5004967FC?OpenDocument&lang=FI
Valiokuntatyöskentelyn jälkeen kokoonnuimme vielä illalla täysistuntoon, jossa muutamia asioita lähetettiin valiokuntiin pitemmittä puheitta - myös iso asia eli kirkon keskusrahaston talousarvio. Ne asiathan tulevat sitten valiokunnista vielä lopulliseen päätöksenteoon täysistuntoon. Useita puheenvuoroja käytettiin kirkon uudesta tulevaisuusselonteosta, joka on ensimmäinen laatuaan. Tein kyllä muistiinpanoja, mutta koska edustajatoveri Aino Vesti näyttää referoineen keskustelun melko kattavasti, liitän tähän linkin hänen blogiinsa: http://ainovesti.blogspot.com/2010/11/kirkko-2020-keskustelua.html
Yritän myöhemmin pohdiskella selonteon sisältöä ja merkitystä tarkemmin. Tässä aiheeseen liittyvä uutinen ja linkki selonteon (tarkastamattomaan) tekstiin. http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/2E2241F821AB6217C22577A5004288E7?OpenDocument&lang=FI
Kiitän lämpimästi Kirkon tiedotuskeskusta, joka toimittaa nämä ja monet muut aineistot käytettäviksemme!
Tänään olemme työskennelleet valiokunnissa ja istuneet vain hetken täysistunnossa. Se oli siitä mielenkiintoista, että kaksi aloitetta tyrmättiin heti salissa, eikä niitä edes lähetetty valiokuntiin. Nämä olivat esimerkkejä siitä, että kirkolliskokoukselle tulevat aloitteet pitäisi valmistella hyvin huolellisesti ja kuunnella asiantuntijoita siitä, mitä kannattaa lähettää korkeimpaan päättävään elimeen asti. Aloitteiden aiheet olivat sinänsä hyviä: seurakuntahallinnon yksinkertaistaminen ja synnintunnustus- ja synninpäästövaihtoehtojen lisääminen Jumalanpalvelusten kirjaan.
Viihdepuolelta voin kertoa, että eilen saunoin kahdesti, aamulla ja illalla, ja tänä aamuna olin jo seitsemältä tanssimassa israelilaisia kansantansseja. Viihteelle menee tämäkin iltapäivä, sillä osa valiokunnista työskentelee, erityisesti perustevaliokunta, mutta aika suurella osalla on vapaata! Siitä lähden nyt nauttimaan ja toivotan teille hyvää iltaa. Täällä muuten sataa lunta.
terveisin Virpi
perjantai 5. marraskuuta 2010
Ennakkovaroitus
Tervehdys.
Töissä on ollut kiire, joten en ole ehtinyt jatkaa ekumenia-bloggausta, enkä ensi viikollakaan ehdi, koska kirkolliskokous on jälleen koolla. Kokemuksen mukaan aikataulu tulee olemaan tiukka, mutta kirjoittelen kuulumisia parhaani mukaan, jos niitä vaikka joku sattuu odottamaan.
Turkuun valmistautuva kommentaattorinne
Virpi
Töissä on ollut kiire, joten en ole ehtinyt jatkaa ekumenia-bloggausta, enkä ensi viikollakaan ehdi, koska kirkolliskokous on jälleen koolla. Kokemuksen mukaan aikataulu tulee olemaan tiukka, mutta kirjoittelen kuulumisia parhaani mukaan, jos niitä vaikka joku sattuu odottamaan.
Turkuun valmistautuva kommentaattorinne
Virpi
lauantai 28. elokuuta 2010
Ekumeniasta
Mutta ensin eräästä hienosta kaupungista
Syksyn tuntua on ilmassa, mutta palailen vielä kesän muistoihin. Mainitsin, ettei ole tullut lomalla matkusteltua, mutta onnistuin korjaamaan sen puutteen pistäytymällä Riiassa. Koska aikaa oli vähän erilaisten sovittujen kulttuuririentojen välillä, menimme lentäen, mikä osoittautuikin ihan hyväksi ratkaisuksi. Riian vanhaa kaupunkia on kehuttu kovasti kauniiksi, mutta toisaalta on varoiteltu esim. luottokorttihuijauksista. No, kaunista oli, mutta huijatuksi emme tulleet. Illalla liikkui keskustassa niin paljon poliiseja, että arvelen siellä tapahtuneen kohtalaisen kurinpalautuksen. Yhden helteisen päivän kulutimme rannikolla Jurmalassa. Suosittelen näitä hienoja paikkoja! Annan samaan hintaan myös hotellivinkin: Jos moderni hotelli kelpaa, niin Avalon sijaitsee aivan vanhan keskustan reunalla ja samalla lähellä ratikka-, linja-auto- ja junapysäkkejä. Esimerkiksi lentokentältä tulevalla bussilla pääsee ko. hotellin eteen.
Nyt varsinaiseen aiheeseen
Olen jonkin aikaa ollut luterilaisen kirkon edustaja Suomen ekumeenisessa neuvostossa. SEN:lla on kotisivut osoitteessa http://www.ekumenia.fi/, kannattaa käydä sieltä tarkemmin katsomassa, sillä neuvosto järjestää usein esimerkiksi mielenkiintoisia seminaareja. Tämä ei kuitenkaan ole ensimmäinen kosketukseni ekumeniaan, sillä opiskeluaikana pääaineenani oli nimenomaan ekumeniikka. Miksi sitten tartun aiheeseen juuri nyt? Olen törmännyt Facebookissa muutamiin kirjoituksiin, joissa lyödään ekumenia aivan lyttyyn ja suurella varmuudella julistetaan se lähes Paholaisen keksinnöksi. Tiedän tällaista suhtautumista olleen menneinä vuosikymmeninä, mutta olin luullut, että sellaisesta on jo päästy. En tunne kirjoittajaa enkä siis enempää kommentoi hänen käsityksiään, vaan kerron, miten asia minun mielestäni on.
Ekumenia-sanan juurena on kreikan oikumene, joka tarkoittaa koko asuttua maanpiiriä. Muinaiset kreikkalaiset tietysti tunsivat suppeamman maanpiirin, mutta meidän aikanamme se on laajentunut globaaliksi. Ekumenialla tarkoitetaan kristillisten kirkkojen pyrkimystä yhteistoimintaan ja keskinäiseen yhteyteen ja jopa ykseyteen. Tämä pyrkimys lähtee kahdesta tosiseikasta: että kristillinen kirkko on jakaantunut moniin eri suuntauksiin ja että kirkko kuitenkin periaatteessa on yksi.
Sanalla kirkko on useita eritasoisia merkityksiä. Konkreettisimmillaan se tarkoittaa kirkkorakennusta, mutta useimmiten sanalla viitataan ihmisten, kristittyjen, yhteisöön, joka organisoituu kirkoiksi tai kirkkokunniksi. Organisoitumisessa on erilaisia tapoja: joillakin kirkkokunnilla, kuten luterilaisuudessa ja ortodoksisuudessa, on maakohtaisia kansalliskirkkoja, mutta roomalaiskatolinen kirkko muodostaa yhden maailmanlaajan hallinnollisen kokonaisuuden.
Kun puhutaan kirkon periaatteellisesta ykseydestä, viitataan siihen, että on yksi Jumala, yksi Henki ja yksi Kristus, joka on kaikkien kristittyjen ylimmäinen paimen. Jeesus rukoilee Johanneksen evankeliumin mukaan selvästi: "että he yhtä olisivat". Onko organisaatioiden eli kirkkokuntien moninaisuus este tälle perimmäiselle ykseydelle? Yleensä ajatellaan, että kristityt kaikkialla maailmassa ja kaikissa kirkkokunnissa kuuluvat tähän Kristuksen kirkkoon tai Jumalan seurakuntaan, jolloin ulkonainen hajaannus olisi lähinnä käytännöllinen ongelma.
Sellaista ekumeenista linjaa, jossa korostetaan, että kristittyjä yhdistää Jumalan Henki ja että voimme toimia yhdessä kirkkokuntien erilaisista opetuksista huolimatta, ovat edustaneet mm. monet herätyskristilliset liikkeet ja ns. vapaat suunnat. Ulkonaisilla muodoilla ja oppikysymyksillä ei ole nähty olevan suurta merkitystä verrattuna sisäiseen uskoon ja Jumala-suhteeseen. Tässä ns. evankelikaalisessa suuntauksessa on ollut epäluuloa toisenlaista ekumeenista linjaa kohtaan.
Kirkkojen maailmanneuvosto on suurin kristillinen ekumeeninen järjestö, ja sen piiriin ovat järjestäytyneet ne kirkot ja ryhmät, jotka ajattelevat, että perimmäisen ykseyden tulisi vaikuttaa niin, että kirkot voisivat paitsi toimia sovinnossa myös vähitellen saavuttaa keskinäistä lähentymistä ja yhteisymmärrystä niissä opillisissa kysymyksissä, jotka niitä erottavat ja ovat aiheuttaneet ikävyyksiä historian aikana. Ongelmana ei ehkä pidetäkään organisaatioiden moninaisuutta, joka toden totta on käytännöllinen kysymys, vaan sitä, että kirkoilla on erilaisia käsityksiä keskeisistä kristinuskon sisällöllisistä kysymyksistä. Oppikeskustelujen tie on hidas, mutta tässä ekumeniassa - jota minä siis pidän aitona ekumeniana - ei vaieta eroavaisuuksista, vaan pyritään menemään niiden läpi aitoon yhteyteen ja ykseyteen.
Historiallinen vai pitäisikö sanoa sosiologinen faktahan on, että mitä suuremmaksi jokin yhteisö kasvaa, sitä varmemmin se jakaantuu. On selvää, että mikään yhteisö, jolla on yli kaksi miljardia jäsentä ja joka on hajaantunut kaikkialle maailmaan, ei voi olla kaikkialla samanlainen, vaan sen sisällä syntyy erilaisia "kulttuureita" ja erilaisia oppeja. Samoin on selvää, että mitä enemmän aikaa kuluu jonkin yhteisön perustamisesta, sitä enemmän syntyy tulkintavariaatioita sen opista, sillä maailma ja kulttuurit muuttuvat. Tässä mielessä kirkonkin jakaantuminen on vain luonnollista kehitystä.
Raamatusta ja kristillisen uskon perusteista nouseva ykseyden tavoite ei kuitenkaan salli levätä laakereilla ja tyytyä "luonnolliseen" olotilaan. Niin kauan kuin kaikilla kristityillä ei ole keskinäistä ehtoollisyhteyttä, joka on todellinen ykseyden merkki, ekumenialla on työsarkaa.
Ekumeniassa ei siis pyritä esimerkiksi samanlaisiin jumalanpalveluskäytäntöihin tai organisaatioihin kaikkialla, vaan haetaan mahdollisimman suurta yhteisymmärrystä perustavaa laatua olevissa kysymyksissä. Sellaisia ovat esimerkiksi kysymykset Jumalasta, pelastuksesta, Raamatusta, pappisvirasta ja sakramenteista. Kaikkia kristittyjä kylläkin yhdistävät ekumeeniset eli vanhan kirkon uskontunnustukset tai ainakin jotkin niistä, mutta yksityiskohdista sitten keskustellaan. Ja toden totta: ekumeenisella keskustelulla on saatu aikaan tuloksia eli kirkkojen kesken on tapahtunut yhteisymmärryksen lisääntymistä ja erilaisia sopimuksia solmittu. Henk. koht. en voi mitenkään ymmärtää, mikä tässä on Paholaisen touhua...
Koska tämä teksti näyttää jo nyt liian pitkältä, kerron toiste tarkemmin, millaisia ekumeenisia neuvotteluja on käyty, millaisia asioita niissä on käsitelty ja millaisia tuloksia saatu aikaan.
Sitä odotellessa mennään vaikka sieneen!
Virpi
http://www.ekumenia.fi/ Suomen ekumeeninen neuvosto
http://www.oikoumene.org/ Kirkkojen maailmanneuvosto
http://www.lutheranworld.org/lwf/ Luterilainen maailmanliitto
Syksyn tuntua on ilmassa, mutta palailen vielä kesän muistoihin. Mainitsin, ettei ole tullut lomalla matkusteltua, mutta onnistuin korjaamaan sen puutteen pistäytymällä Riiassa. Koska aikaa oli vähän erilaisten sovittujen kulttuuririentojen välillä, menimme lentäen, mikä osoittautuikin ihan hyväksi ratkaisuksi. Riian vanhaa kaupunkia on kehuttu kovasti kauniiksi, mutta toisaalta on varoiteltu esim. luottokorttihuijauksista. No, kaunista oli, mutta huijatuksi emme tulleet. Illalla liikkui keskustassa niin paljon poliiseja, että arvelen siellä tapahtuneen kohtalaisen kurinpalautuksen. Yhden helteisen päivän kulutimme rannikolla Jurmalassa. Suosittelen näitä hienoja paikkoja! Annan samaan hintaan myös hotellivinkin: Jos moderni hotelli kelpaa, niin Avalon sijaitsee aivan vanhan keskustan reunalla ja samalla lähellä ratikka-, linja-auto- ja junapysäkkejä. Esimerkiksi lentokentältä tulevalla bussilla pääsee ko. hotellin eteen.
Nyt varsinaiseen aiheeseen
Olen jonkin aikaa ollut luterilaisen kirkon edustaja Suomen ekumeenisessa neuvostossa. SEN:lla on kotisivut osoitteessa http://www.ekumenia.fi/, kannattaa käydä sieltä tarkemmin katsomassa, sillä neuvosto järjestää usein esimerkiksi mielenkiintoisia seminaareja. Tämä ei kuitenkaan ole ensimmäinen kosketukseni ekumeniaan, sillä opiskeluaikana pääaineenani oli nimenomaan ekumeniikka. Miksi sitten tartun aiheeseen juuri nyt? Olen törmännyt Facebookissa muutamiin kirjoituksiin, joissa lyödään ekumenia aivan lyttyyn ja suurella varmuudella julistetaan se lähes Paholaisen keksinnöksi. Tiedän tällaista suhtautumista olleen menneinä vuosikymmeninä, mutta olin luullut, että sellaisesta on jo päästy. En tunne kirjoittajaa enkä siis enempää kommentoi hänen käsityksiään, vaan kerron, miten asia minun mielestäni on.
Ekumenia-sanan juurena on kreikan oikumene, joka tarkoittaa koko asuttua maanpiiriä. Muinaiset kreikkalaiset tietysti tunsivat suppeamman maanpiirin, mutta meidän aikanamme se on laajentunut globaaliksi. Ekumenialla tarkoitetaan kristillisten kirkkojen pyrkimystä yhteistoimintaan ja keskinäiseen yhteyteen ja jopa ykseyteen. Tämä pyrkimys lähtee kahdesta tosiseikasta: että kristillinen kirkko on jakaantunut moniin eri suuntauksiin ja että kirkko kuitenkin periaatteessa on yksi.
Sanalla kirkko on useita eritasoisia merkityksiä. Konkreettisimmillaan se tarkoittaa kirkkorakennusta, mutta useimmiten sanalla viitataan ihmisten, kristittyjen, yhteisöön, joka organisoituu kirkoiksi tai kirkkokunniksi. Organisoitumisessa on erilaisia tapoja: joillakin kirkkokunnilla, kuten luterilaisuudessa ja ortodoksisuudessa, on maakohtaisia kansalliskirkkoja, mutta roomalaiskatolinen kirkko muodostaa yhden maailmanlaajan hallinnollisen kokonaisuuden.
Kun puhutaan kirkon periaatteellisesta ykseydestä, viitataan siihen, että on yksi Jumala, yksi Henki ja yksi Kristus, joka on kaikkien kristittyjen ylimmäinen paimen. Jeesus rukoilee Johanneksen evankeliumin mukaan selvästi: "että he yhtä olisivat". Onko organisaatioiden eli kirkkokuntien moninaisuus este tälle perimmäiselle ykseydelle? Yleensä ajatellaan, että kristityt kaikkialla maailmassa ja kaikissa kirkkokunnissa kuuluvat tähän Kristuksen kirkkoon tai Jumalan seurakuntaan, jolloin ulkonainen hajaannus olisi lähinnä käytännöllinen ongelma.
Sellaista ekumeenista linjaa, jossa korostetaan, että kristittyjä yhdistää Jumalan Henki ja että voimme toimia yhdessä kirkkokuntien erilaisista opetuksista huolimatta, ovat edustaneet mm. monet herätyskristilliset liikkeet ja ns. vapaat suunnat. Ulkonaisilla muodoilla ja oppikysymyksillä ei ole nähty olevan suurta merkitystä verrattuna sisäiseen uskoon ja Jumala-suhteeseen. Tässä ns. evankelikaalisessa suuntauksessa on ollut epäluuloa toisenlaista ekumeenista linjaa kohtaan.
Kirkkojen maailmanneuvosto on suurin kristillinen ekumeeninen järjestö, ja sen piiriin ovat järjestäytyneet ne kirkot ja ryhmät, jotka ajattelevat, että perimmäisen ykseyden tulisi vaikuttaa niin, että kirkot voisivat paitsi toimia sovinnossa myös vähitellen saavuttaa keskinäistä lähentymistä ja yhteisymmärrystä niissä opillisissa kysymyksissä, jotka niitä erottavat ja ovat aiheuttaneet ikävyyksiä historian aikana. Ongelmana ei ehkä pidetäkään organisaatioiden moninaisuutta, joka toden totta on käytännöllinen kysymys, vaan sitä, että kirkoilla on erilaisia käsityksiä keskeisistä kristinuskon sisällöllisistä kysymyksistä. Oppikeskustelujen tie on hidas, mutta tässä ekumeniassa - jota minä siis pidän aitona ekumeniana - ei vaieta eroavaisuuksista, vaan pyritään menemään niiden läpi aitoon yhteyteen ja ykseyteen.
Historiallinen vai pitäisikö sanoa sosiologinen faktahan on, että mitä suuremmaksi jokin yhteisö kasvaa, sitä varmemmin se jakaantuu. On selvää, että mikään yhteisö, jolla on yli kaksi miljardia jäsentä ja joka on hajaantunut kaikkialle maailmaan, ei voi olla kaikkialla samanlainen, vaan sen sisällä syntyy erilaisia "kulttuureita" ja erilaisia oppeja. Samoin on selvää, että mitä enemmän aikaa kuluu jonkin yhteisön perustamisesta, sitä enemmän syntyy tulkintavariaatioita sen opista, sillä maailma ja kulttuurit muuttuvat. Tässä mielessä kirkonkin jakaantuminen on vain luonnollista kehitystä.
Raamatusta ja kristillisen uskon perusteista nouseva ykseyden tavoite ei kuitenkaan salli levätä laakereilla ja tyytyä "luonnolliseen" olotilaan. Niin kauan kuin kaikilla kristityillä ei ole keskinäistä ehtoollisyhteyttä, joka on todellinen ykseyden merkki, ekumenialla on työsarkaa.
Ekumeniassa ei siis pyritä esimerkiksi samanlaisiin jumalanpalveluskäytäntöihin tai organisaatioihin kaikkialla, vaan haetaan mahdollisimman suurta yhteisymmärrystä perustavaa laatua olevissa kysymyksissä. Sellaisia ovat esimerkiksi kysymykset Jumalasta, pelastuksesta, Raamatusta, pappisvirasta ja sakramenteista. Kaikkia kristittyjä kylläkin yhdistävät ekumeeniset eli vanhan kirkon uskontunnustukset tai ainakin jotkin niistä, mutta yksityiskohdista sitten keskustellaan. Ja toden totta: ekumeenisella keskustelulla on saatu aikaan tuloksia eli kirkkojen kesken on tapahtunut yhteisymmärryksen lisääntymistä ja erilaisia sopimuksia solmittu. Henk. koht. en voi mitenkään ymmärtää, mikä tässä on Paholaisen touhua...
Koska tämä teksti näyttää jo nyt liian pitkältä, kerron toiste tarkemmin, millaisia ekumeenisia neuvotteluja on käyty, millaisia asioita niissä on käsitelty ja millaisia tuloksia saatu aikaan.
Sitä odotellessa mennään vaikka sieneen!
Virpi
http://www.ekumenia.fi/ Suomen ekumeeninen neuvosto
http://www.oikoumene.org/ Kirkkojen maailmanneuvosto
http://www.lutheranworld.org/lwf/ Luterilainen maailmanliitto
maanantai 26. heinäkuuta 2010
Keskikesää!
Ensiksi kunnia sille, jolle se kuuluu: mainio sana "hajatelma" on peräisin ystävältäni Anu Y:ltä.
Näin hellekesänä on ollut tällä kirjoitusrintamalla hiljaista - tai sitten ei ole ollut mitään kirjoitettavaa, kun en ole matkustellutkaan. Alkukesällä olin pari päivää Lahdessa, ja Lähikaupungissa olen pistäytynyt pari kertaa asioilla, siinä se. Parit juhlat on kyllä vietetty ja yhdet tulossa, mutta ei niistä sen enempää kuin että kiitos juhlavieraille, jotka tulevat etukäteen paikalle ja osallistuvat toimekkaasti juhlien valmisteluun!
Jotta ei ihan kirjoitustaito ruostuisi, näpyttelen tähän pari tomaattikeittoversiota, jotka ovat kotoisin tykkänään omasta päästä. Aloita kuullottamalla sipulisilppua öljyssä, näin kesällä tietysti mielellään nippusipuleita. Käytän useimmiten miedonmakuista rypsiölyä, mutta oliiviöljyäkin voisi käyttää. Silppua mukaan valkosipulia 1-2 kynttä tai maun mukaan. Minulla oli tuoretta tämän kesän satoa, mutta muukin käy. Älä siis käytä puristinta, sillä se rikkoo valkosipulin solurakenteen ja mausta tulee terävä - silppua veitsellä. Kuutioi tomaatteja maun ja jaksamisen mukaan ja heitä mukaan kypsymään. Älä suinkaan kalttaa tomaatteja äläkä heitä sisusta pois, sillä niissä juuri ovat parhaat makuaineet. Kun tomaatti on riittävän pieninä kuutioina, eivät kuorenpalat haittaa yhtään. Minulla on peräti terävä sahalaitainen tomaattiveitsi, joka helpottaa pilkkomista! Keittele tätä pohjaa jonkun aikaa, jotta tomaatit kypsyvät.
Tästä eteenpäin on sitten kaksi versiota: Ensimmäiseen versioon heitetään mukaan liemikuution puolikas (tai kokonainen, jos soppaa on enemmän) ja tölkillinen Heinzin valkoisia papuja tomaattikastikkeessa sekä maissia joko pakasteesta tai purkista. Vettä ei luultavasti tarvita, mutta voithan huuhtaista paputölkin vesitilkalla ja huitaista sen pataan. Keitellään vielä hetki. Kipaise valmiiseen soppaan kourallinen yrttejä rapunpielestä, tai jos ei ole, niin purkista sitten mitä sattuu olemaan. Mausta vielä chilikastikkeella tai -jauheella, jos pidät tulisemmasta mausta.
Toisessa versiossa tomaattipohjaan lisätään jotain mieluista vihannesta. Minulla sattui olemaan kukkakaalin jämä, joten pilkoin sen keiton joukkoon, ja koska tomaatin määrä näytti vähäiseltä, lisäsin vielä purkista jotain - olikohan se tomaattimurskaa vai -pyrettä. No, jotain tomaattista siis. Keitellään vihannekset sopivan kypsiksi ja lopuksi viimeistellään keitto kermatilkalla - ei siis koko purkillisella, jos ei soppaa ole paljon, koska kerman on vain tarkoitus vähän pyöristää makua. Minulla oli kahvikerman jämä, joka ei tietysti ollut keittämiseen sopivaa, joten kerma juoksettui keitossa, mutta sehän on vain esteettinen haitta, maku tuli kumminkin ihan hyvä. Yrttejä ja chiliä voi tähänkin soppaan lisätä.
Tuoreet yrtit ovat kesäkeittiön mainio lisuke jokaiseen ruokaan. Minulla olisi kyllä tilaa pihassa oikeallekin yrttitarhalle, mutta laiskuuttani ostan keväällä valmiita taimia ja istutan ne isoon ruukkuun rapunpieleen, josta niitä on helppo käydä napsimassa. Raukat eivät pääsekään koko kesänä kovin isoiksi, kun aina sakset käyvät napsimassa uudet kasvustot...
Kivaa loppukesää kaikille!
toivoo mökkiytynyt Virpi
Näin hellekesänä on ollut tällä kirjoitusrintamalla hiljaista - tai sitten ei ole ollut mitään kirjoitettavaa, kun en ole matkustellutkaan. Alkukesällä olin pari päivää Lahdessa, ja Lähikaupungissa olen pistäytynyt pari kertaa asioilla, siinä se. Parit juhlat on kyllä vietetty ja yhdet tulossa, mutta ei niistä sen enempää kuin että kiitos juhlavieraille, jotka tulevat etukäteen paikalle ja osallistuvat toimekkaasti juhlien valmisteluun!
Jotta ei ihan kirjoitustaito ruostuisi, näpyttelen tähän pari tomaattikeittoversiota, jotka ovat kotoisin tykkänään omasta päästä. Aloita kuullottamalla sipulisilppua öljyssä, näin kesällä tietysti mielellään nippusipuleita. Käytän useimmiten miedonmakuista rypsiölyä, mutta oliiviöljyäkin voisi käyttää. Silppua mukaan valkosipulia 1-2 kynttä tai maun mukaan. Minulla oli tuoretta tämän kesän satoa, mutta muukin käy. Älä siis käytä puristinta, sillä se rikkoo valkosipulin solurakenteen ja mausta tulee terävä - silppua veitsellä. Kuutioi tomaatteja maun ja jaksamisen mukaan ja heitä mukaan kypsymään. Älä suinkaan kalttaa tomaatteja äläkä heitä sisusta pois, sillä niissä juuri ovat parhaat makuaineet. Kun tomaatti on riittävän pieninä kuutioina, eivät kuorenpalat haittaa yhtään. Minulla on peräti terävä sahalaitainen tomaattiveitsi, joka helpottaa pilkkomista! Keittele tätä pohjaa jonkun aikaa, jotta tomaatit kypsyvät.
Tästä eteenpäin on sitten kaksi versiota: Ensimmäiseen versioon heitetään mukaan liemikuution puolikas (tai kokonainen, jos soppaa on enemmän) ja tölkillinen Heinzin valkoisia papuja tomaattikastikkeessa sekä maissia joko pakasteesta tai purkista. Vettä ei luultavasti tarvita, mutta voithan huuhtaista paputölkin vesitilkalla ja huitaista sen pataan. Keitellään vielä hetki. Kipaise valmiiseen soppaan kourallinen yrttejä rapunpielestä, tai jos ei ole, niin purkista sitten mitä sattuu olemaan. Mausta vielä chilikastikkeella tai -jauheella, jos pidät tulisemmasta mausta.
Toisessa versiossa tomaattipohjaan lisätään jotain mieluista vihannesta. Minulla sattui olemaan kukkakaalin jämä, joten pilkoin sen keiton joukkoon, ja koska tomaatin määrä näytti vähäiseltä, lisäsin vielä purkista jotain - olikohan se tomaattimurskaa vai -pyrettä. No, jotain tomaattista siis. Keitellään vihannekset sopivan kypsiksi ja lopuksi viimeistellään keitto kermatilkalla - ei siis koko purkillisella, jos ei soppaa ole paljon, koska kerman on vain tarkoitus vähän pyöristää makua. Minulla oli kahvikerman jämä, joka ei tietysti ollut keittämiseen sopivaa, joten kerma juoksettui keitossa, mutta sehän on vain esteettinen haitta, maku tuli kumminkin ihan hyvä. Yrttejä ja chiliä voi tähänkin soppaan lisätä.
Tuoreet yrtit ovat kesäkeittiön mainio lisuke jokaiseen ruokaan. Minulla olisi kyllä tilaa pihassa oikeallekin yrttitarhalle, mutta laiskuuttani ostan keväällä valmiita taimia ja istutan ne isoon ruukkuun rapunpieleen, josta niitä on helppo käydä napsimassa. Raukat eivät pääsekään koko kesänä kovin isoiksi, kun aina sakset käyvät napsimassa uudet kasvustot...
Kivaa loppukesää kaikille!
toivoo mökkiytynyt Virpi
keskiviikko 16. kesäkuuta 2010
Hajatelmia
Tuon kätevän sanan opin äskettäin joltakulta, mahdollisesti Facebook-kaverilta. Anteeksi, etten muista, keneltä! Haja-ajatelmiahan se tietysti tarkoittaa, ja sellaiset sopinevat näin kesäloman alkuun. Virallisesti loma alkoi jo yli viikko sitten, mutta oli muutama projekti...
Ensimmäinen hajatelma koskee viihdettä ja sukelsi mielen pintaan jossain vaiheessa keväällä, kun oli tullut luettua koukuttava, mutta loppujen lopuksi tyhjänpäiväiseksi osoittautunut kirja. Viihdettä ja siis jätä-hyllyyn-osastoa ovat mielestäni kirjat, jotka luettuaan tuntee tulleensa petetyksi ja tuhlanneensa aikaa. Ne saattavat olla hyvin kirjoitettuja, jolloin teksti tempaa mukaansa, eikä kirjaa malta jättää kesken, vaikka jossain vaiheessa jo tietää hukkaavansa aikaa. Lukemisen arvoisia taas ovat sellaiset kirjat, jotka jättävät jotain ajateltavaa mielen lokeroihin. Nekin voivat olla mukaansa tempaavia tai sitten joskus raskaammin luettavia, mutta eivät ajanhukkaa. Kun vain voisi erottaa etukäteen, millaisesta kirjasta on kyse ja kunpa olisi voimaa ja ymmärrystä jättää houkutteleva tyhjänpäiväisyys hyllyyn!
Toinen hajatelma on myös keväältä; siteeraan omaa fb-päivitystäni: "Lapselle omat vanhemmat ovat virheettömiä ihanteita. Nuoruuden kova koulu on huomata, että heissä on paljon vikoja. Aikuistumiseen kuuluu niiden hyväksyminen ja rakkauden säilyminen. Kovin koulu on kuitenkin hyväksyä oma keskinkertaisuutensa ja omat virheensä."
Hajatelma numero kolme on jo vanha, mutta en ole voinut sitä kovin usein käyttää, kun sitä ei voi oikein sanoa toiselle päin naamaa: elämässä on asioita, joihin ei auta kuin yksi lääke: metri multaa ja pelakuu pääpuoleen.
syvämietteistä kesää...
Virpi
Ensimmäinen hajatelma koskee viihdettä ja sukelsi mielen pintaan jossain vaiheessa keväällä, kun oli tullut luettua koukuttava, mutta loppujen lopuksi tyhjänpäiväiseksi osoittautunut kirja. Viihdettä ja siis jätä-hyllyyn-osastoa ovat mielestäni kirjat, jotka luettuaan tuntee tulleensa petetyksi ja tuhlanneensa aikaa. Ne saattavat olla hyvin kirjoitettuja, jolloin teksti tempaa mukaansa, eikä kirjaa malta jättää kesken, vaikka jossain vaiheessa jo tietää hukkaavansa aikaa. Lukemisen arvoisia taas ovat sellaiset kirjat, jotka jättävät jotain ajateltavaa mielen lokeroihin. Nekin voivat olla mukaansa tempaavia tai sitten joskus raskaammin luettavia, mutta eivät ajanhukkaa. Kun vain voisi erottaa etukäteen, millaisesta kirjasta on kyse ja kunpa olisi voimaa ja ymmärrystä jättää houkutteleva tyhjänpäiväisyys hyllyyn!
Toinen hajatelma on myös keväältä; siteeraan omaa fb-päivitystäni: "Lapselle omat vanhemmat ovat virheettömiä ihanteita. Nuoruuden kova koulu on huomata, että heissä on paljon vikoja. Aikuistumiseen kuuluu niiden hyväksyminen ja rakkauden säilyminen. Kovin koulu on kuitenkin hyväksyä oma keskinkertaisuutensa ja omat virheensä."
Hajatelma numero kolme on jo vanha, mutta en ole voinut sitä kovin usein käyttää, kun sitä ei voi oikein sanoa toiselle päin naamaa: elämässä on asioita, joihin ei auta kuin yksi lääke: metri multaa ja pelakuu pääpuoleen.
syvämietteistä kesää...
Virpi
Tilaa:
Kommentit (Atom)
Tekstit
