Arkiston uumenista

Tervehdys. Jostain syystä seuraava teksti on maannut luonnoskansiossa julkaisemista odottamassa - ehkä siksi, että armoton työruuhka hyökkäsi kimpuuni marras- joulukuussa ja alkaa nyt vasta helpottaa. No joo, olihan siinä joulu välissä, mutta silloin pidin lomaa.

Kirkolliskokouksen loppuviikon Puheenaihe ja hallintoa
Loppuviikolla kiire lisääntyi, kun perustevaliokunnan mietintö valmistui. Koko torstai käytetiin keskusteluun kirkon suhtautumisesta homoseksuaalisuuteen ja siitä, pitäisikö parisuhteensa rekisteröineiden kanssa rukoilla vai siunata vai mitä pitäisi tehdä. Perustevaliokunta päätyi samalle kannalle kuin piispainkokous viime keväänä, että rukous on mahdollinen joko yksityisesti tai yhteisesti, kirkossa tai muualla. Rukouksessa voi käyttää vapaata rukousta ja Isä meidän -rukousta sekä Herran siunausta, mutta ei vihkimisen elementtejä, kuten lupauksia tai sormusten vaihtoa. Piispainkokouksen tulee laatia ohjeita rukouksen sisällöstä.

Paitsi varsinaisesta aiheesta, keskusteltiin myös päätöstavasta eli siitä, tulisiko asia päättää yksinkertaisella vai määräenemmistöllä. Puhemiesneuvosto oli keskustellut asiasta, ja sen jälkeen arkkipiispa ilmoitti, että yksinkertainen enemmistö riittää. Säädösten mukaan määräenemmistö tarvitaan silloin, kun kyseessä on lakimuutos tai kirkon uskoa ja oppia koskeva asia. Arkkipiispan ilmoitukseen tyytymättömät pyrkivät puheenvuoroissaan osoittamaan, että kysymys homoseksuaalisuudesta kuuluu nimenomaan kirkon oppiin ja uskoon. Asia päätettiin kuitenkin lopulta yksinkertaisella enemmistöllä selvästi perustelakivaliokunnan esityksen mukaisesti. Mikäli asiassa olisi katsottu vaadittavan määräenemmistöä, esitys ei olisi mennyt läpi. Päätöksenä siis oli, että piispainkokouksen tulee laatia pastoraalisia ohjeita rukouksen suorittamisesta.

Kirkon suhtautuminen homoseksuaalisuuteen on ollut syksyn kuuma puheenaihe. On peräänkuulutettu kirkon kantaa ja todettu, että kristillisdemokraattien Päivi Räsänen ei käytä asiassa kirkon ääntä, vaikka hän esiintyikin televisiossa ikään kuin kristittyjen edustajana. Kuka sitten sitä ääntä käyttää? Arkkipiispako? Kari Mäkinen on tuonut selvästi esille suvaitsevaisen suhtautumisensa samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin, ja on saanut sekä kannatusta että vastustusta kirkon sisältä. Tosisiahan on, että yli neljän miljoonan jäsenen kirkossa ei ole tästä asiasta yhtä ääntä. Jollakin tavalla siis kirkolliskokouksen päätös on kirkon ääni, ja näytti ainakin silloin rauhoittavan asiasta käydyn keskustelun. Olisihan se tietysti saattanut laantua muutenkin.

Kirkolliskokouksen jälkeen on koettu vielä asiaan liittyvä jälkinäytös, kun lestadiolaisen liikkeen johtajien kokouksessa todettiin, että veljet kirkolliskokousedustajat äänestivät väärin kannattaessaan ohjeiden laatimista rukousta varten. Kaikki, tiettävästi yhdeksän, liikeeseen kuuluvaa edustajaa ovat pyytäneet anteeksi väärää menettelyään. He kertovat äänestäneensä ohjeistuksen puolesta, että ei syntyisi villiä tilannetta, jossa kukin piispa antaa omassa hiippakunnassaan erilaisia ohjeita. Tämä on aika hämmentävä tapaus, ja minua harmittaa edustajaveljien puolesta, jotka varmasti toimivat äänestyksessä parhaan kykynsä ja ymmärryksensä mukaan.

Television "homoillan" jälkeen suuri määrä ihmisiä erosi kirkosta, mutta toisaalta käyty keskustelu nosti marraskuun kirkollisvaalit puheenaiheeksi ja nosti luultavasti äänestysprosenttia. Monien seurakuntien kirkkovaltuustot uusiutuivat melko paljon. Julkisuudessa arveltiin tätä muutoksen mahdollisuudeksi kirkossa, ja saattaahan se sitä ollakin, mutta tunnen kirkon hallintoa sen verran hyvin, että en odota nopeita muutoksia. Kirkko on julkisoikeudellinen yhteisö, jonka hallinto on hyvin tarkasti säädelty - esimerkiksi budjetointi on hyvin tarkkaa - joten asiat vievät aikansa kierrellessään virkatietä. Tätä ei pidä ymmärtää niin, että pitäisin hallintojärjestelmää huonona: demokratian toteutuminen vaatii tietynlaisia rakenteita ja runsaasti kokouksia. Silti uskon siihen, että jos ihmisillä on halua vaikuttaa asioihin ja hyviä ideoita, niin hallinto ei ole esteenä niiden toteuttamiselle.

Oikein hienoa vuotta 2011 kaikille!
Teen lupauksen, että julkaisen seuraavan tekstin lyhyemmällä viipeellä kuin tämän!

Virpi