Miksi mollasin kansanedustajaa

Sosiaalidemokraattien kansanedustaja Pauliina Viitamies oli vieraana OAJ:n piirikokouksessa viime torstaina Savonlinnassa. Sivistysvaliokunnan jäsenenä hän kertoi meneillään olevista koulua koskevista asioista, siis lähinnä lakien valmistelusta, ja siitä, mitä kyseiset lait tulisivat merkitsemään opetusalalle. Asiallista asiaa kaikki nämä.

Kun puheeksi tulivat peruskoulun opetussuunnitelmauudistus ja tuntijaon uudistaminen, tapahtui seuraavaa: Kansanedustaja otti puheeksi asian, johon itsekin olen aikaisemmassa kirjoituksessani viitannut: jos jotain tulee lisää, niin jostain on vähennettävä, ja väistämättä puhe kääntyi uskontoon. Tällöin Viitamies heitti, että uskonnonopettajathan tietysti haluaisivat viisinkertaistaa uskonnon tuntimäärän. (En käytä lainausmerkkejä, koska en kirjoittanut ylös enkä nauhoittanut tilannetta, mutta läsnä olleet kolmisenkymmentä opettajaa voinevat vahvistaa muistikuvani sanotusta oikeaksi.) Sen jälkeen hän jatkoi pohtimalla mahdollisuutta, että uskonnonopetusta ei olisi ollenkaan, ja taas tuli heitto, että eihän se ole mahdollista, kun meillä on tämä valtionkirkko. Edelleen hetken kuluttua kuultiin tarina, kuinka peruskoululainen, olikohan neljäsluokkalainen, oli kokenut uskonnontunnit hankaliksi "kun siellä on niin paljon porukkaa". Tällä oppilas ilmeisesti tarkoitti, että oli paljon muistettavia henkilöitä. Vielä hetken kuluttua kansanedustaja Viitaniemi ehdotti käsi ylös -äänestystä siitä, pitäisikö oman uskonnon opetus muuttaa kaikille yhteiseksi uskontotiedoksi.

Kommentoin näitä asioita tuoreeltaan ko. tilaisuudessa, joten se, mitä tässä kirjoitan, on sanottu myös kansanedustajalle paikan päällä; tosin tässä voin perustella asioita hiukan paremmin. En siis kirjoita mitään selän takana -ilkeyksiä. Ensinnäkin on täysin varmaa, että kukaan uskonnonopettaja ei ole vaatinut uskonnon tuntimäärän lisäämistä, saatikka viisinkertaistamista. Jos joku minulle tuo dokumentin, joka toisin osoittaa, niin syön vanhan hattuni tai vaikka käytöstä poistetun oppikirjan. Siis perusteeton ja asiaton heitto!

Toiseksi: Suomessa ei ole valtionkirkkoa eikä ole ollut pitkään aikaan. Oletan Viitaniemen tarkoittaneen sitä, että meillä on kirkon ja valtion välillä monia yhteyksiä, mikä toki pitää paikkansa, mutta julkisessa tehtävässä olevan henkilön olettaisi tuntevan asianmukaisen terminologian. Ellei sitten ole Viitamiehen puolelta kyseessä termin tarkoitushakuinen käyttö. Valtionkirkon keskeinen tuntomerkki on se, että kirkollinen lainsäädäntö on osa valtion lainsäädäntöä; lisäksi valtionkirkoissa on usein jonkinlainen automaattinen jäsenyys ja hallitsijalla vahva asema kirkon johdossa. Ruotsissa valtionkirkkojärjestelmä purettiin aika äskettäin - en nyt muista ulkoa vuosilukua enkä ehdi etsiä - mutta Suomessa vähittäinen valtionkirkkojärjestelmän purkaminen alkoi jo Schaumanin kirkkolaista vuonna 1869 ja huipentui viimeistään kirkkolakiuudistuksessa 1994. Katso tietoja kirkon oikeudellisesta ja lainsäädännöllisestä asemasta tarkemmin tästä linkistä: http://www.joensuu.fi/oikeustieteet/halo/Kirkko-oikeus_luennot.pdf

Kolmanneksi: Minulle jäi hiukan epäselväksi, mihin Pauliina Viitamies pyrki kertomuksella neljäsluokkalaisen kokemuksista uskonnon tunnilla. Osoittamaan, miten heikkolaatuista opetus on, joutaisi pois senkin puolesta? Jos oppiaineita lähdettäisiin karsimaan sen perusteella, mitä koulukkaat niistä sanovat, niin mitähän jäisi jäljelle? Ja jos on niin, että opetuksessa on laatuongelmia, niitä ei ratkaista vähentämällä tai poistamalla tunteja, vaan parantamalla opetussuunnitelmia ja opettajien koulutusta. Tästäkin kirjoitin taannoin.

Neljänneksi siinä, että äänestetään jostakin asiasta mutu-tuntuman perusteella, on enemmän kyse vaikuttamaan pyrkimisestä kuin siitä, että haluttaisiin todella tietoa kuulijoiden mielipiteestä. Aänestykseen osallistuvilla pitäisi olla riittävät tiedot niistä asioista, joista äänestetään, tässä tapauksessa siis siitä, mitä uskonnonopetus on nyt ja mitä se olisi, jos olisi kyseessä uskontoihin sitoutumaton uskontotieto. Emme lopulta äänestäneet, vaan jatkoimme keskustelua uskonnonopetuksen merkityksestä. Joku osallistujista toi esille mm. sen seikan, että mikäli oman uskonnon opetusta ei olisi, osa vanhemmista saattaa ottaa lapset kotiopetukseen. Siihen verrattuna julkisessa valvonnassa oleva, opetussuunnitelmaan perustuva opetus olisi yhteiskunnan kannalta huomattavasti parempi vaihtoehto.

Miksi vaivauduin kirjoittamaan tästä? En vain siksi, että se koski läheisesti itseäni ja tärkeäksi kokemaani uskonnonopetusta, vaan myös siksi, että hämmästyin kansanedustaja Viitamiehen argumentoinnin tasoa. Tällaisilla heitoillako asioita viedään eteenpäin valtakunnan päätöksenteossa? Minusta olisi vähintääkin oikeus ja kohtuus, että kaikista asioista, myös uskonnonopetuksesta, käytäisiin asiallista keskustelua, jossa argumentoidaan asiaperusteilla eikä tarkoitushakuisilla ja sisällöltään kevyillä, mutta vaikuttamaan pyrkivillä heitoilla.

Edelleenkin tuohtuneena
poliittinen kommentaattorinne
Virpi