Mielessä on monta kiinnostavaa (siis omasta mielestä...) juttua, mutta muistelen vielä muutamalla sanalla kirkolliskokousta. Saimme kuin saimmekin mainitsemani virkasuhteita käsittelevän lakipaketin hyväksyttyä, mikä oli erittäin hyvä, koska näin saatiin pitkään junnanneita asioita etenemään. Asiaa auttoi, että eräs edustaja käytti sovinnollisen puheenvuoron, jossa kuitenkin painotettiin, että asiaan pitää palata mahdollisimman pian. Asia on ns. syrjintäpykälä. Selitän:
Julkisoikeudellisena yhteisönä kirkkoa koskevat esimerkiksi tasa-arvolain määräykset, ellei kirkko omasta uskostaan ja tunnustuksestaan käsin määrittele jotakin asiaa toisin. Koska ortodoksinen ja roomalaiskatolinen kirkko eivät ole hyväksyneet naispappeutta, ei sitä, että he eivät ota naisia papeiksi, katsota syrjinnäksi. Sen sijaan luterilainen kirkko hyväksyessään naispappeuden on "altistunut" syrjinnän kieltäville pykälille. On jo olemassa joitakin tapauksia, joissa asiaa on puitu maallisissa tuomioistuimissa, ja tuomioitakin on jaettu.
Kirkossamme vaikuttavat naispappeuden vastustajat, jotka eivät halua esimerkiksi toimittaa jumalanpalveluksia naisten kanssa tai ottaa vastaan ehtoollista naiselta, haluaisivat, että virkasuhteita koskevaan lakiin tulisi pykälä, joka antaisi heille kirkon uskon ja tunnustuksen perusteella oikeuden jatkaa kirkon työssä ja samalla olla työskentelemättä naispuolisten pappien kanssa. Toinen ihmisryhmä, jota halutaan väistää, ovat julkisesti homoseksuaalisessa suhteessa elävät ihmiset, erityisesti parisuhteensa rekisteröineet ja varsinkin, jos nämä ihmiset ovat kirkon töissä. Tämä ei ole minun tulkintaani, vaan kirkolliskokouksessa julkisesti kuultua. Puheenvuorot ovat luettavissa kirkolliskokouksen verkkosivuilta osoitteesta http://www.evl.fi/kirkolliskokous/. Etsiydy kohtaan "Esitykset, päätökset ja puheenvuorot".
Joten siis ennustan, että kirkkohallituksella on vaikea tehtävä sellaisen pykälän laatimisessa, joka miellyttäisi kaikkia. Suuri osa kirkolliskokouksen jäsenistä - niin kuin suomalaisista kirkon jäsenistä yleensäkin - kannattaa naispappeutta ja on ehkä väsynyt siihen, että yhä kaksikymmentä vuotta naispappeuden hyväksymisen jälkeen yritetään löytää porsaanreikiä, joitten avulla päästäisiin naisia karkuun. Kuitenkin, erästä piispaa lainatakseni, naiset ovat pelastaneet luterilaisen kirkon. Ilman pappisnaisia kirkossamme olisi suuri pula papeista, eivätkä siinä auttaisi ne muutamat kymmenet miesteologit, jotka kuulemma odottavat pappisvihkimystä, mutta eivät suostu alttarilla yhteistyöhön naisten kanssa.
Ennustan myös, että kirkkohallitukselle on vaikeaa laatia pykälään homoseksuaalisuutta koskevaa sanamuotoa. Edelleen ennustan, että kevään istuntokaudella kuullaan mielenkiintoisia puheenvuoroja, jos piispainkokous ehtii käsitellä sitä ennen homoseksuaalisuutta koskevan työryhmän mietinnön, ja asiasta saadaan jonkinlainen esitys kirkolliskokoukselle. Tätä ette ole kuulleet minulta enkä minäkään ole kuullut keltään, mutta saattaa ehkä olla, että tulossa on ehdotus rukoushetkeksi parisuhteensa rekisteröineiden henkilöiden puolesta.
Se tulee varmasti olemaan monille kirkolliskokousedustajille liikaa. Moni pelkää, että meillä mennään "Ruotsin tietä", vaikka nyt ollaankin kaukana Ruotsin tilanteesta. Siellähän valtiollisessa lainsäädännössä hyväksyttiin sukupuolineutraalin avioliiton (könsneutral äktenskap) periaate, ja kirkko joutui päättämään, luopuuko se oikeudestaan suorittaa virallisia avioliittoon vihkimisiä vai hyväksyykö se sen, että vihittävät voivat olla samaa sukupuolta. Ruotsin piispatkaan eivät olleet tästä yksimielisiä, mutta vihkioikeuden säilyttävä kanta voitti kirkolliskokouksessa. Kuin pisteeksi i:n päälle oli Ruotsissa juuri äskettäin piispanvihkimys, jossa virkaansa vihittiin Härnösandin piispaksi suomalaissyntyinen Tuulikki Koivunen-Bylund ja Tukholman piispaksi Eva Brunne, jonka puoliso on nainen. He eivät ole suinkaan Ruotsin ensimmäiset naispiispat, mutta taustoiltaan poikkeukselliset.
Että tällaista tällä kertaa, ja paljon jäi sanomattakin. Seuraavaksi lupaan kertoa, miksi mollasin Facebookissa kansanedustaja Pauliina Viitamiestä.
sunnuntai 15. marraskuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hei Virpi
VastaaPoistaSinulla on taito kirjoittaa lyhyesti ja ytimekkäästi ja kuvata keskeiset asiat kiihkottomasti. Se taito tulee esiin myös kirkolliskokouspuheenvuoroissasi. Olet varmasti hyvä opettaja.
Yhteen seikkaan tuossa Ruotsin tilannekuvauksessasi kiinnitin huomiota.
Niiden tietojen mukaan, joita olen Ruotsista saanut, Ruotsin kirkon ei olisi ollut pakko luopua vihkimisoikeudesta, vaan se olisi voinut hakea uutta oikeutta vihkiä ns. perinteiseen avioliittoon niin kuin esim. katolinen kirkko Ruotsissa teki.
Läronämnden (johon kaikki piispat kuuluvat) valmisteli asiaa Kyrkostyrelsenille, joka teki esityksen kirkolliskokoukselle. Valmisteluun liittyi osan nämndenin jäsenten eriävä mielipide, jossa haluttiin pysyä perinteisellä kannalla. Päätös syntyi kuitenkin nämndenin valmistelun pohjalta. Teologisesti kyse on ihmiskäsityksestä, ihmisoikeuksista ja lähimmäisenrakkaudesta. Ruotsin kirkossa halutaan tukea uskollisuutta parisuhteessa ja kunnioittaa ihmisten oikeutta valita elämänkumppaninsa.
Läronmandenin mietintöön ja Kyrkostyrelsenin esitykseen voi tutustua osoitteessa www.svenskakyrkan.se valitsemalla polun läronämnden tai kyrkomötet
Minusta tuntuu, että meidän on kirkolliskokouksessa hyvä olla tietoisia näistä linjauksista jo ensi keväänä, kun parisuhdekysymyksistä tulee piispainkokouksen esitys meille.
Blogistasi kiittäen
Jaana Marjanen
Kiitos, Jaana, kommentistasi ja aiheellisesta täsmennyksestä Ruotsin kirkon tilanteen suhteen! Virpi
VastaaPoista