perjantai 21. maaliskuuta 2008

Hyvää pääsiäistä kaikille yhdessä ja erikseen.

Aloittelen tänään ev.lut. uskonnon ylioppilastehtävien käsittelyä. Pisteytysurakka on meneillään ja täydennän selityksiä tähän blogiin sitä mukaa kuin etenen. Tänään siis ykköstehtävästä, joka kuului: Selvitä Raamatun ja Koraanin eroja.

Tehtävä on mielestäni hyvä perustehtävä, johon pystyy vastaamaan lukiokurssien pohjalta. Tässä voi kertoa oikeastaan kolmesta asiasta: kirjojen syntyhistoriasta, niiden sisällöstä ja merkityksestä. Raamattu on siis pitkän ajan kuluessa syntynyt teos, jolla on monia kirjoittajia. Sen yksittäiset kirjat ovat saattaneet käydä läpi pitkän kehitysprosessin, ja koko teoskokoelmankin eli kaanonin määrittely on ollut prosessi. Koraanin syntyhistoria on tähän verrattuna lyhyt, sillä Muhammedin oppilaat kokosivat sen ilmeisesti varsin pian hänen kuolemansa jälkeen. Syntyprosessi näkyy myös sisällössä, jota en tähän käy erittelemään, koska se olisi liian pitkä juttu, mutta yo-vastauksessa on hyvä jotenkin täsmällisesti mainita esimerkkejä eroavaisuuksista. Huomionarvoista on, että kirjat eivät eroa luonteeltaan siinä, onko kyse historiallisesta tekstistä vai jumalallisesta totuudesta - molempia kirjoja voidaan tarkastalla kummastakin näkökulmasta. Tosin islamin piirissä historiallinen tutkimus ei ole suosittua, koska Koraani ymmärretään täydelliseksi Jumalan ilmoitukseksi. Kristityt, tai ainakin suurin osa, ovat olleet valmiimpia hyväksymään eksegeettisen tutkimuksen. Kristinuskon piirissä suhtaudutaan Raamatun kääntämiseen myös vapaammin kuin islamissa Koraanin; sen itseymmärryksen mukaan käännökset ovat tulkintaa eivätkä autenttista ilmoitusta.

Virpi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti