Fb jakaa mielipiteitä ja oikeastaan olen itsekin jakomielinen sen suhteen. Kun seuraa lehtikirjoitelua, tulee mielikuva, että kyseisessä palvelussa on jotain perustavalla tavalla vinossa. Voiko lähes 700 miljoonaa käyttäjää siis olla väärässä?
Uutisia Fb:n käyttäjämäärästä:
http://www.itviikko.fi/uutiset/2011/06/24/facebook-marssii-kohti-miljardia-kayttajaa/20118951/7
http://www.mikropc.net/kaikki_uutiset/miljoonat+jattavat+facebookin++ovatko+suomalaiset+seuraavana/a641406?service=mobile.
Jakomielisyyttä aiheuttaa se, mihin edellisissä uutisissakin viitattiin, nimittäin Fb:n tietoturva tai pikemminkin sen -turvattomuus ja heikko yksityisyyden suoja. Toisaalta tietysti yhteisöä ei synny, ellei jokainen yksilö anna edes jonkin verran tietoja itsestään. Seuraavien linkkien takana olevat tekstit (tai ainakin osa niistä) kannattaa lukea, jotta sinisilmäisyys Fb:n suhteen katoaa.
http://www.digitoday.fi/tietoturva/2011/01/18/naista-asioista-facebook-vaikenee/2011737/66
http://www.businessinsider.com/10-reasons-to-delete-your-facebook-account-2010-5
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/kotimaa.shtml/2010/10/1212306/nain-helposti-facebook-tilillesi-murtaudutaan---katso-videolinkki
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Facebookia+haukutaan+taas+l%C3%B6per%C3%B6st%C3%A4+tietosuojasta/1135261312636
http://www.youtube.com/watch?v=ZMWz3G_gPhU
Miksi kuitenkin edelleen käytän Facebookia? Koska se on niin kiva. Se ei korvaa kohtaamisia kasvokkain, mutta mahdollistaa yhteydenpidon myös sellaisiin ihmisiin, joille ei tule soiteltua, kirjoiteltua eikä läheteltyä pieniä paketteja. Siis vaikkapa kurssikaverit kaukaisilta opiskeluajoilta tai kotipaikkakunnan asukkaat tai kauempana asuvat sukulaiset tai eri yhteyksissä satunnaisesti tavatut mielenkiintoiset ihmiset. Se tarjoaa myös ammatillisia ja kaupallisia verkostoitumismahdollisuuksia ja sitä voi käyttää apuna opiskelussa.
Turvaan selustaani Fb:ssa seuraavilla tavoilla (Tällä en missään tapauksessa tarkoita, että Sinun, Lukija, pitäisi tehdä samoin, kerron vain siis, mitä itse teen.):
- käytän suojattua yhteyttä (sen merkkinä on osoiterivillä https pelkän http:n asemesta ja sen saa päälle Fb:n asetuksista)
- en käytä Fb-salasanaani missään muualla
- en anna sähköpostini salasanaa Fb:lle, vaikka se sitä pyytääkin kaverihaun helpottamiseksi
- en käytä ainoatakaan sovellusta, vaikka se merkitseekin, että en voi lisätä Norjan lippua profiilikuvaani, vaikka mieli tekisi
- avaan selaimen erikseen Facebookia varten; en siis avaa Fb:a välilehdelle, koska se lukee, mitä muita välilehtiä minulla on auki
- en julkaise olinpaikkaani enkä syntymäpäivääni
- en julkaise läheisten ihmisten tietoja tai muita heidän asioitaan ilman heidän lupaansa
- en julkaise valokuvia enkä merkitse itseäni muiden valokuviin enkä rohkaise muitakaan tähän puuhaan, koska kasvojentunnistusohjelmalla pystytään jo nyt identifioimaan ihmisiä netissä http://www.iltalehti.fi/digi/2011060813859726_du.shtml
- kun Fb:n toiminta muuttuu, niin kuin se silloin tällöin tekee, tarkistan, onko muutos sellainen, jonka haluan olevan käytössä vai voinko kenties poistaa ko. ominaisuuden tai jättää sen käyttämättä - kuten em. kasvojentunnistus
- en kirjoita mitään, mitä en voi julkaista kaikille Fb-kavereilleni; julkaisujen näkymistähän voi rajoittaa, mutta asia tallentuu kuitenkin Fb-palvelimelle ja on sieltä joskus löydettävissä
Seuraavissa linkeissä annetaan hyviä ohjeita itsensä suojaamiseksi Fb:ssa:
http://karriluoma.blogspot.com/2009/09/facebook-tietoturva-ohjeet-turvallisuus.html
http://www.taloussanomat.fi/harrastukset/2010/11/02/13-asiaa-joita-ei-kannata-kertoa-facebookissa/201015254/139
Facebookiin ja kaikkiin Internet-palveluihin pätee usein kuultu hokema: ilmaisia lounaita ei ole. Vaikka suurin osa sosiaalisen median palveluista on ainakin peruskäytön osalta maksuttomia, niin me ihmiset maksamme niistä kyllä luovuttamalla tietojamme palveluntarjoajien käyttöön. Niitä myydään sitten eteenpäin esimerkiksi mainostajille. Milläpä muulla vaikkapa Fb maksaisi toimintansa? Kolikolla on siis kaksi puolta, toisaalta yhteydenpito toisiin ihmisiin ja yhteisöön kuuluminen, joka on jokaisen ihmisen perustarve, toisaalta tietojen avautuminen samalla muillekin kuin niille, joihin luotamme ja joita pidämme ystävinämme. Hyötyä Internetin tarjoamasta yhteisöllisyydestä vaikkapa ammatillisessa verkostoitumisessa ei kuitenkaan saa, jos ei anna vastavuoroisesti itseltään mitään. Ajattelen suunnilleen samoin kuin Apteekkariliiton verkkotiedottaja Ilkka Salmela, joka pohtii kohua, joka syntyi väitteestä, jonka mukaan Fb-tiedot voivat päätyä tiedustelupalvelujen käyttöön: http://www.apteekkari.fi/blogit/interahttp://www.blogger.com/img/blank.gifktioita/onko-facebook-vakoilukone.html
Tässä myös pari muuta linkkiä aiheesta:
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/106365-fbi-haluaa-takaoven-sinunkin-facebook-profiiliisi
http://www.tietokone.fi/uutiset/facebook_emme_ole_inhottava_vakoilukone
http://www.tietoviikko.fi/kaikki_uutiset/cia+on+kiinnostunut+facebookkauksestasi/a538261
Että näin. Ja se, mikä on sanottu Fb:stä pätee monissa asioissa myös muihin suuriin palveluihin, kuten Twitteriin ja Googleen.
vainoharhainen? Virpi
lauantai 30. heinäkuuta 2011
torstai 7. heinäkuuta 2011
Kierrätyksestä kasvojenkohotukseen
Brittiläistä sisustuslehteä lueskellessani törmäsin termiin, jota en ole vielä nähnyt suomennettuna: upcycling. Se tarkoittaa kierrätystä, jossa tuotteen arvoa tai käytettävyysastetta ei alenneta, vaan parannetaan, eli tehdään jätteestä jotakin entistä hienompaa. (Cathy Strongman: Wheels of Progress. House & Garden, March 2011, p. 50. Lehden nettisivulla http://www.houseandgarden.co.http://www.blogger.com/img/blank.gifuk/ on lähinnä uusimman numeron sisältötiedot.)
Teollisessa kierrätyksessä käytetään usein paljon energiaa jätteiden muokkaamiseksi uusiksi tuotteiksi, ja jätettä saatetaan kuljetella jalostettavaksi tuhansia kilometrejä ympäri maailmaa. "Kohotuksen" tarkoituksena on tehdä hyödyttömästä hyödyllistä - tai taidetta. Lehden tekstissä siteerataan Jan Hendzeliä, joka sanoo ääneen yksinkertaisen totuuden: "We simply can't keep consuming at our current rate." Kyseisessä artikkelissa mainitaan myös useita Briteissä toimivia yrityksiä, jotka tekevät jätemateriaaleista uusia tuotteita. Kiiltävälle paperille painettu lehti, joka esittelee toinen toistaan komeampia koteja ei tietysti peruslähtökohdaltaan ole kovin vihreä, mutta sitä lukiessa näkee, että kierrätys, vihreys, ekologisuus on suuri ilmiö maailmalla. Rauhoitan omaatuntoani sillä, että lainaan lehteä kirjastosta ;)
Onhan meillä Suomessakin monia yrityksiä, jotka tekevät vanhasta uutta, mutta ei meillä vielä olla sillä asteella, että (lähes) jokainen yritys esimerkiksi nettisivuillaan esittelisi toimintansa ympäristöystävälliset periaatteet ja tuotteittensa kierrätettävyyden tai kierrätysraaka-aineiden käytön. Olisi jo aika! Ympäristöystävällisyys on selvä kilpailuvaltti. En rupea tämän enempää esiintymään aiheen asiantuntijana, kun en sitä ole, mutta mainostan yritystä, joka toimii meidän kulmilla: Ilomieli http://www.ilomieli.com/ tekee vaatteita kierrätetyistä kankaista. Heli Järvisen (viime kauden kansanedustaja, Vihreät) upea puku linnanjuhlissa oli Ilomielen oopperajuhlien mainoslakanoista tekemä! "Kohotuksesta" löytää paljon tietoa, kun laittaa hakukoneeseen esim. sanat ekodesign, kierrätysdesign, kierrätystuotteet tai ecological design.
Kohotuksen sukulainen kotiverstaissa on tuunaus. Sen suosion näkee, kun laittaa hakukoneeseen ko. sanan ja saa tulokseksi 204 000 osumaa! Aika paljon näyttää olevan blogeja tarjolla. Tuunaushan on tietysti vain uusi nimi sille, mitä ennen vanhaan tehtiin olosuhteiden pakosta: käytettiin kaikki käyttökelpoinen materiaali uudestaan. Tuunausohjeita on paljon lehdissäkin, mutta täytyy kyllä sanoa, että joskus ohjeet ja kotituunareiden tekeleet ovat yksinkertaisesti käyttökelvottomia. Mitä järkeä on esimerkiksi askarrella lisää turhia koriste-esineitä tähän törkyä täynnä olevaan maailmaan? Jos joku osaa tehdä oikeaa kierrätystaidetta tai todella kauniita ja hyödyllisiä uusioesineitä, niin sehän on tietysti hyvä asia, mutta emme me kaikki osaa. Siis pientä itsekritiikkiä, kiitos!
Kierrätysvinkki
Tämänkertainen vinkki liittyy muovikasseihin, jotka ovat mielestäni uusiutumattoman luonnonvaran järjetöntä hukkakäyttöä. Kuinka siis välttää tällaista tuhlausta? Paras tapa on tietysti kuljettaa omaa kangaskassia tai muuta ostoskoria mukanaan. Kun kasseja kaikesta huolimatta pyrkii kertymään, niille pitää miettiä käyttöä. Roskapusseiksi? Kyllä, mutta silti jää ylijäämää. Marketin keräyspisteeseen? Kyllä. Askartelumateriaaleiksi? Kyllä - taitava tuunaaja virkkaa kasseista kylppärin maton tai silittää useamman kassin leivinpaperin välissä paksummaksi muoviksi ja ompelee laukun. (Muistatteko ajan, jolloin maitopusseista tehtiin mattoja?) Entä vielä? Seuraava vihje annetaan sillä ehdolla, että toteutatte sen jossain muualla kuin minun lähikaupungissani. Siis: kokoan siistit kassit nipuiksi ja vien paikallisille kirppareille, ei siis myytäväksi vaan kassalla käytettäviksi. Ne on otettu aina erittäin mielellään vastaan, mutta toisin voi käydä, jos jokainen asiakas tyhjentää kassivarastonsa samoille kirppareille!
Kivaa kesää kaikille!
Virpi
Teollisessa kierrätyksessä käytetään usein paljon energiaa jätteiden muokkaamiseksi uusiksi tuotteiksi, ja jätettä saatetaan kuljetella jalostettavaksi tuhansia kilometrejä ympäri maailmaa. "Kohotuksen" tarkoituksena on tehdä hyödyttömästä hyödyllistä - tai taidetta. Lehden tekstissä siteerataan Jan Hendzeliä, joka sanoo ääneen yksinkertaisen totuuden: "We simply can't keep consuming at our current rate." Kyseisessä artikkelissa mainitaan myös useita Briteissä toimivia yrityksiä, jotka tekevät jätemateriaaleista uusia tuotteita. Kiiltävälle paperille painettu lehti, joka esittelee toinen toistaan komeampia koteja ei tietysti peruslähtökohdaltaan ole kovin vihreä, mutta sitä lukiessa näkee, että kierrätys, vihreys, ekologisuus on suuri ilmiö maailmalla. Rauhoitan omaatuntoani sillä, että lainaan lehteä kirjastosta ;)
Onhan meillä Suomessakin monia yrityksiä, jotka tekevät vanhasta uutta, mutta ei meillä vielä olla sillä asteella, että (lähes) jokainen yritys esimerkiksi nettisivuillaan esittelisi toimintansa ympäristöystävälliset periaatteet ja tuotteittensa kierrätettävyyden tai kierrätysraaka-aineiden käytön. Olisi jo aika! Ympäristöystävällisyys on selvä kilpailuvaltti. En rupea tämän enempää esiintymään aiheen asiantuntijana, kun en sitä ole, mutta mainostan yritystä, joka toimii meidän kulmilla: Ilomieli http://www.ilomieli.com/ tekee vaatteita kierrätetyistä kankaista. Heli Järvisen (viime kauden kansanedustaja, Vihreät) upea puku linnanjuhlissa oli Ilomielen oopperajuhlien mainoslakanoista tekemä! "Kohotuksesta" löytää paljon tietoa, kun laittaa hakukoneeseen esim. sanat ekodesign, kierrätysdesign, kierrätystuotteet tai ecological design.
Kohotuksen sukulainen kotiverstaissa on tuunaus. Sen suosion näkee, kun laittaa hakukoneeseen ko. sanan ja saa tulokseksi 204 000 osumaa! Aika paljon näyttää olevan blogeja tarjolla. Tuunaushan on tietysti vain uusi nimi sille, mitä ennen vanhaan tehtiin olosuhteiden pakosta: käytettiin kaikki käyttökelpoinen materiaali uudestaan. Tuunausohjeita on paljon lehdissäkin, mutta täytyy kyllä sanoa, että joskus ohjeet ja kotituunareiden tekeleet ovat yksinkertaisesti käyttökelvottomia. Mitä järkeä on esimerkiksi askarrella lisää turhia koriste-esineitä tähän törkyä täynnä olevaan maailmaan? Jos joku osaa tehdä oikeaa kierrätystaidetta tai todella kauniita ja hyödyllisiä uusioesineitä, niin sehän on tietysti hyvä asia, mutta emme me kaikki osaa. Siis pientä itsekritiikkiä, kiitos!
Kierrätysvinkki
Tämänkertainen vinkki liittyy muovikasseihin, jotka ovat mielestäni uusiutumattoman luonnonvaran järjetöntä hukkakäyttöä. Kuinka siis välttää tällaista tuhlausta? Paras tapa on tietysti kuljettaa omaa kangaskassia tai muuta ostoskoria mukanaan. Kun kasseja kaikesta huolimatta pyrkii kertymään, niille pitää miettiä käyttöä. Roskapusseiksi? Kyllä, mutta silti jää ylijäämää. Marketin keräyspisteeseen? Kyllä. Askartelumateriaaleiksi? Kyllä - taitava tuunaaja virkkaa kasseista kylppärin maton tai silittää useamman kassin leivinpaperin välissä paksummaksi muoviksi ja ompelee laukun. (Muistatteko ajan, jolloin maitopusseista tehtiin mattoja?) Entä vielä? Seuraava vihje annetaan sillä ehdolla, että toteutatte sen jossain muualla kuin minun lähikaupungissani. Siis: kokoan siistit kassit nipuiksi ja vien paikallisille kirppareille, ei siis myytäväksi vaan kassalla käytettäviksi. Ne on otettu aina erittäin mielellään vastaan, mutta toisin voi käydä, jos jokainen asiakas tyhjentää kassivarastonsa samoille kirppareille!
Kivaa kesää kaikille!
Virpi
torstai 19. toukokuuta 2011
torstai 12. toukokuuta 2011
Virtuaalivallankumous
Yle Teemalla esitetty neliosaisen sarjan aloitus: Virtuaalivallankumous. Se käsittelee Internetiä ja sen voimaannuttavaa ja tasa-arvoistavaa vaikutusta - katsokaa!
http://areena.yle.fi/video/1304624972860
http://areena.yle.fi/video/1304624972860
torstai 5. toukokuuta 2011
Tulevaisuudesta
Yksi kirkolliskokouksen teemoista tällä viikolla on ollut tulevaisuuden ennustaminen, sillä valiokunnat laativat lausuntoja viime syksynä julkaistusta kirkon tulevaisuusselonteosta. Selonteko pureutuu ansiokkaasti maailman muuttumiseen ja sen megatrendeihin, kuten ilmastonmuutokseen, muuttoliikkeen ja monikulttuurisuuden lisääntymiseen sekä median, erityisesti Internetin, aiheuttamaan muutokseen ihmisten elämässä.
Viimeksi mainitusta asiasta on paljon puhuttu myös koulumaailmassa, ja olen mielenkiinnosta asiaan lähtenyt koulutuksiin ja seminaareihin, joissa sitä on käsitelty. Myös kirkon HEV-hankkeeseen olen änkeytynyt. Halusimmepa tai emme, uusi teknologia muuttaa elämäämme ja maailmaa, ja minusta on parempi olla siinä mukana ja pyrkiä ehkä vaikuttamaankin muutokseen kuin mennä nurkkaan murjottamaan ja sanoa, etten minä ainakaan koskaan sitä kamalaa feisbuukkia käytä.
Ajassamme ovat yhtä aikaa näkyvissä kaksi ikivanhaa ja taas uutta trendiä, yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden tarpeet. Toisaalta tätä aikaa kuvataan individualistiseksi ja hedonistiseksi: ihmiset haluavat itse rakentaa elämänsä aina arvoja ja uskontoa myöten ja erottua muista yksilöllisillä (kulutus)valinnoillaan. Auktoriteetteja ja instituutioita vierastetaan ja valintoja tehdään sen perusteella, mikä kulloinkin tuntuu hyvältä.
Toisaalta ihminen ei ole lakannut olemasta laumasielu ja yhteyttä kaipaava olento. On näkyvissä merkkejä, että suvun, perheen, kotiseudun ja isänmaan arvostus kasvaa jälleen. Fyysisen läheisyyden ja kasvoista-kasvoihin-kohtaamisen tarve ei ole heikentynyt, mutta sen rinnalle ovat tulleet yhteisöt, joissa tapaaminen tapahtuu kuitenkin useimmiten sähköisten välineiden kautta. Yhteisöjen jäsenyys saattaa olla löyhää ja satunnaista, niitä ei ohjaa mikään auktoriteetti eivätkä ne ole välttämättä pysyviä. Toisaalta ne saattavat olla pitkäikäisiä ja niiden pohjalta voi syntyä live-tapaamisia ja "perinteisiä" kestäviä ystävyys- tai parisuhteita.
Enää ei siis voi puhua erikseen virtuaalimaailmasta ja reaalimaailmasta, koska myös "virtuaalissa" eletty elämä ja vietetty aika on reaalista. Ajatus virtuaalimaailman erillisyydestä juontanee juurensa käsitykseen, että Internet tai sosiaalinen media ovat lähinnä pelaamista tai muuta viihdettä. Tämä käsitys ei pidä paikkaansa, sillä yhä enemmän koulutus, yritystoiminta ja muu työelämä, yhteydenpito sukulaisiin ja ystäviin, viranomaisten kanssa asioiminen, uskonnon harjoittaminen ja muu asia-asia käyttää välineenään Internetiä ja siinä toimivaa sosiaalista mediaa. Mobiililaitteiden yleistyessä yhteydet kaikkien kanssa ja kaikkialle kulkevat taskussa mukanamme, ja tulevaisuudessa kommunikoimme paitsi ihmisten, myös elottomien kappaleiden kanssa niihin liitetyn tietotekniikan kautta.
Uudet teknologiat ja niille rakennetut palvelut muuttavat ihmisten toimintatapoja ja ajankäyttöä. Eipä ennen vanhaan kirkolliskokouksen keskusteluista ilmaantunut välitöntä tietoa ja kommentointia asiasta kiinnostuneitten nähtäväksi. Eivät edustajat naputtaneet koneita istuntosalissa tai kaikissa sopivissa väleissä kirjastossa. Väistämättä teknologian ja toiminnan muutokset muuttavat myös ihmistä - jopa aivotoimintaa myöten. Mielenkiintoinen kysymys on, miten? Ei tietenkään ole itsestään selvää, että muutokset ovat positiivisia; tietokoneen äärellä kököttäminen vie aikaa esimerkiksi liikunnalta ja saattaa heikentää fyysistä terveyttä. Toisaalta, kuten sanoin, muutos on jo olemassa eikä sitä voi estää, tuskin edes hidastaa.
Tämä pohdinta jää nyt kesken, mutta voitte jatkaa sitä tykönänne, sillä lähden syömään ja sitten menemme porukalla Turun tuomiokirkkoon Viimeinen ehtoollinen -näyttelyä katsomaan ja sitten arkkipiispalle ja -piispattarelle kylään. Toivotan meille hauskaa iltaa, ja teillekin!
Virpi
Viimeksi mainitusta asiasta on paljon puhuttu myös koulumaailmassa, ja olen mielenkiinnosta asiaan lähtenyt koulutuksiin ja seminaareihin, joissa sitä on käsitelty. Myös kirkon HEV-hankkeeseen olen änkeytynyt. Halusimmepa tai emme, uusi teknologia muuttaa elämäämme ja maailmaa, ja minusta on parempi olla siinä mukana ja pyrkiä ehkä vaikuttamaankin muutokseen kuin mennä nurkkaan murjottamaan ja sanoa, etten minä ainakaan koskaan sitä kamalaa feisbuukkia käytä.
Ajassamme ovat yhtä aikaa näkyvissä kaksi ikivanhaa ja taas uutta trendiä, yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden tarpeet. Toisaalta tätä aikaa kuvataan individualistiseksi ja hedonistiseksi: ihmiset haluavat itse rakentaa elämänsä aina arvoja ja uskontoa myöten ja erottua muista yksilöllisillä (kulutus)valinnoillaan. Auktoriteetteja ja instituutioita vierastetaan ja valintoja tehdään sen perusteella, mikä kulloinkin tuntuu hyvältä.
Toisaalta ihminen ei ole lakannut olemasta laumasielu ja yhteyttä kaipaava olento. On näkyvissä merkkejä, että suvun, perheen, kotiseudun ja isänmaan arvostus kasvaa jälleen. Fyysisen läheisyyden ja kasvoista-kasvoihin-kohtaamisen tarve ei ole heikentynyt, mutta sen rinnalle ovat tulleet yhteisöt, joissa tapaaminen tapahtuu kuitenkin useimmiten sähköisten välineiden kautta. Yhteisöjen jäsenyys saattaa olla löyhää ja satunnaista, niitä ei ohjaa mikään auktoriteetti eivätkä ne ole välttämättä pysyviä. Toisaalta ne saattavat olla pitkäikäisiä ja niiden pohjalta voi syntyä live-tapaamisia ja "perinteisiä" kestäviä ystävyys- tai parisuhteita.
Enää ei siis voi puhua erikseen virtuaalimaailmasta ja reaalimaailmasta, koska myös "virtuaalissa" eletty elämä ja vietetty aika on reaalista. Ajatus virtuaalimaailman erillisyydestä juontanee juurensa käsitykseen, että Internet tai sosiaalinen media ovat lähinnä pelaamista tai muuta viihdettä. Tämä käsitys ei pidä paikkaansa, sillä yhä enemmän koulutus, yritystoiminta ja muu työelämä, yhteydenpito sukulaisiin ja ystäviin, viranomaisten kanssa asioiminen, uskonnon harjoittaminen ja muu asia-asia käyttää välineenään Internetiä ja siinä toimivaa sosiaalista mediaa. Mobiililaitteiden yleistyessä yhteydet kaikkien kanssa ja kaikkialle kulkevat taskussa mukanamme, ja tulevaisuudessa kommunikoimme paitsi ihmisten, myös elottomien kappaleiden kanssa niihin liitetyn tietotekniikan kautta.
Uudet teknologiat ja niille rakennetut palvelut muuttavat ihmisten toimintatapoja ja ajankäyttöä. Eipä ennen vanhaan kirkolliskokouksen keskusteluista ilmaantunut välitöntä tietoa ja kommentointia asiasta kiinnostuneitten nähtäväksi. Eivät edustajat naputtaneet koneita istuntosalissa tai kaikissa sopivissa väleissä kirjastossa. Väistämättä teknologian ja toiminnan muutokset muuttavat myös ihmistä - jopa aivotoimintaa myöten. Mielenkiintoinen kysymys on, miten? Ei tietenkään ole itsestään selvää, että muutokset ovat positiivisia; tietokoneen äärellä kököttäminen vie aikaa esimerkiksi liikunnalta ja saattaa heikentää fyysistä terveyttä. Toisaalta, kuten sanoin, muutos on jo olemassa eikä sitä voi estää, tuskin edes hidastaa.
Tämä pohdinta jää nyt kesken, mutta voitte jatkaa sitä tykönänne, sillä lähden syömään ja sitten menemme porukalla Turun tuomiokirkkoon Viimeinen ehtoollinen -näyttelyä katsomaan ja sitten arkkipiispalle ja -piispattarelle kylään. Toivotan meille hauskaa iltaa, ja teillekin!
Virpi
keskiviikko 4. toukokuuta 2011
Taitaa olla keskiviikko
Heips.
Kirkolliskokousviikon puolivälissä ollaan. Valiokuntatyöskentelyn aiheena on ollut tällä viikolla lausunnon antaminen kirkon tulevaisuusselonteosta. Lausunnossa käsitellään uhkia, mahdollisuuksia ja käytännön toimenpide-ehdotuksia kirkon tulevaisuutta ajatellen. Ainakin käsikirjavaliokunnassa keskustelu on jonkin verran rönsyillyt, mutta pidän näitä keskusteluja arvokkaina, vaikka kaikki asiat eivät päätyisikään lopulliseen mietintöön. On hyvin mielenkiintoista ja omaakin ajattelua kirkastavaa kuulla erilaisten ja eri puolilta Suomea tulevien pappien ja maallikoiden ajatuksia. Kiitos Björn, Riitta, Hans, Oiva, Mauno, Martti, Pekka, Aino, Anna-Mari ja Pentti!
Kirkolliskokouksen puheenvuorot ovat luettavissa osoitteessa http://kappeli.evl.fi/kkoweb.nsf/Puheenvuorot%20istuntokausittain?OpenView&Start=1&Count=30&Expand=1#1. Aloite kirkon ykseyttä rakentavan keskustelun puolesta herätti paljon keskustelua, enimmäkseen rakentavassa hengessä! Edustaja Leif Nummelan puhe (jota ei tätä kirjoittaessa vielä näy nettisivulla) herätti minut pohdiskelemaan vapauden käsitettä ja sen eri muotoja. Vapaushan on pakon vastakohta, ja klassisesti se määritellään tilanteeksi, jossa mikään ulkonainen ei pakota. Lisäksi vapaudessa erotellaan negatiivinen ja positiivinen vapaus. Voisi luulla, että negatiivinen vapaus on vapauden puutetta, mutta sillä tarkoitetaan eräänlaista vapauden minimitasoa; sitä, että kyseinen asia on sallittu ja se on oikeus tehdä. Positiivinen vapaus taas merkitsee aitoa mahdollisuutta toteuttaa kyseinen asia. Annan pari esimerkkiä. Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus on vapaus, mutta jos koko maassa on vain yksi äänestyspaikka eduskuntatalon portailla, vapaus ei toteudu positiivisella tasolla. Tai jos vapautena on oikeus koulutukseen, niin se toteutuu aidosti vasta, kun kouluja on riittävän paljon ja ne ovat riittävän halpoja tai ilmaisia, jotta jokaisella on mahdollisuus käydä koulua.
Yhteiskunnassa vapaudella on nähdäkseni kolme tärkeää osa-aluetta: Ajatuksen vapaus, sanomisen tai mielipiteen vapaus ja toiminnan vapaus. Ajatuksen vapaus on sillä tavoin rajoittamaton, ettei kukaan voi hallita toisen ajatuksia (vaikka niihin voidaankin vaikuttaa ja joskus vaikutetaankin jopa aivoja pesemällä). Itse asiassa aina emme itsekään hallitse ajatuksiamme.
Sanomisen vapautta pidetään ihmisoikeutena, ja monesti kuulee erilaisia lausuntoja puolustettavan sananvapauden periaatteella. Sananvapaus on kuitenkin eri tavalla rajoitettu kuin ajatuksen vapaus. Sitä rajoittavat moraaliset periaatteet, joista osa on kirjattu lakeihin ja erilaisiin muihin sääntöihin. Tällaisia ovat esimerkiksi säädökset kunnianloukkauksesta ja toisen vakaumuksen loukkaamisesta. Tiettyjen ideologioiden, kuten natsiaatteen levittäminen on kielletty. Myös yleiset kohteliaisuuskäsitykset rajoittavat sanomisen täyttä vapautta. Tietyt ilmaisut saattavat saada kulttuurista painolastia, jolloin ne muuttuvat kielletyiksi tai vähintään poliittisesti epäkorrekteiksi. Esimerkiksi suomen sana neekeri on tullut vältettäväksi amerikkalaisen vastineensa vuoksi, vaikka meikäläinen sana ei kanna yhtä vahvaa negatiivista historiaa. Sallitun ja kielletyn sanomisen rajoja koetellaan tämän hetken poliittisessa tilanteessa, kun eräät poliitikot ovat antaneet lausuntoja, joita kaikki eivät pidä sopivina.
Tekemisen vapaus on vielä paljon monimutkaisempi asia. Teoillemme asettavat rajoituksia sekä omat ominaisuutemme että meitä ympäröivä maailma. Ihminen on aina osa toisten ihmisten verkostoa ja meidän on otettava toimissamme heidät huomioon. Yksilöt muodostavat monenlaisia yhteisöjä, joiden jäsenyys vaikuttaa siihen, miten voimme toimia. Ihmisten keskinäistä toimintaa säätelevät jälleen etiikka ja moraali, joiden pohjalta laaditaan kirjoitettuja ja kirjoittamattomia sääntöjä. Osittain säännöt ovat vastaavia kuin puhumisen kohdalla: toisen loukkaaminen ja vahingoittaminen on kiellettyä. On tarpeen osoittaa kohteliaisuutta. Yhteisiä pelisääntöjä on kunnioitettava.
Tekemisen vapaus ei siis koskaan ole täysi itsestäänselvyys, vaan kussakin tapauksessa erillisen tarkastelun alainen asia. Toki tekemisen oikeuksiakin on olemassa - lueteltuina esimerkiksi ihmisoikeusjulistuksessa. Yksi näistä oikeuksista on uskonnonvapaus, jossa todetaan sekä vakaumuksen että sen harjoittamisen että levittämisen vapaus. http://fi.wikipedia.org/wiki/Ihmisoikeusjulistus Uskonnonvapauskin voidaan tulkita ja tulkitaan eri maissa eri tavoin. Esimerkiksi Ranskassa sen sävy on ollut negatiivisen vapauden mukainen: uskonto on yksityisasia, jonka ei tule näkyä julkisessa elämässä. Meillä Suomessa on perinteisesti katsottu positiivisen vapauden mukaisesti, että uskonnolla on paikkansa myös yhteiskunnallisessa toiminnassa, kuten valtiopäivien avajaisissa tai koulujen opetuksessa. Toisaalta meillä on myös tahoja ja ääniä, jotka katsovat, että asia tulisi järjestää toisin ja uskonnolliset asiat siirtää kokonaan yksityisen alueelle.
Uskonnollisen vakaumuksen vapaus, uskonnollisen puheen vapaus ja uskonnonnollisen toiminnan vapaus ovat tärkeitä asioita (ja ne siis sisältävät tietenkin myös uskonnottomuuden vapauden), mutta toteutuksen yksityiskohdat vaativat paljon keskustelua. Edustaja Nummela otti jälleen kerran esille kysymyksen naisten pappeudesta, mutta siinä asiassa meillä on jo luterilaisessa kirkossa ja Suomen lainsäädännössä vakiintunut, siis yhteisössä ja yhteiskunnassa sovittu toimintatapa, jota ei helposti muuteta, vaikka se ei olekaan kaikkien yhteisön jäsenten mielen tai vakaumuksen mukainen. Tässä asiassa siis vakaumuksen ja sanomisen vapaus on suurempi kuin toiminnan vapaus.
Ehkä nämä asiat ovat itsestäänselvyyksiä. Nolottaa, kun huomaan itsessäni tämän perin opettajamaisen luennointiotteen, mutta olenhan sen tunnustanut jo luonnehtiessani itseäni tämän blogin profiilissa. Antakaa siis anteeksi ja lukekaa lisää kirkolliskokouskeskusteluista esimerkiksi edustajien Aino Vesti ja Henrietta Grönlund ansiokkaista blogeista:
http://ainovesti.blogspot.com/
http://henriettakirkossa.blogspot.com/
Kirkolliskokousviikon puolivälissä ollaan. Valiokuntatyöskentelyn aiheena on ollut tällä viikolla lausunnon antaminen kirkon tulevaisuusselonteosta. Lausunnossa käsitellään uhkia, mahdollisuuksia ja käytännön toimenpide-ehdotuksia kirkon tulevaisuutta ajatellen. Ainakin käsikirjavaliokunnassa keskustelu on jonkin verran rönsyillyt, mutta pidän näitä keskusteluja arvokkaina, vaikka kaikki asiat eivät päätyisikään lopulliseen mietintöön. On hyvin mielenkiintoista ja omaakin ajattelua kirkastavaa kuulla erilaisten ja eri puolilta Suomea tulevien pappien ja maallikoiden ajatuksia. Kiitos Björn, Riitta, Hans, Oiva, Mauno, Martti, Pekka, Aino, Anna-Mari ja Pentti!
Kirkolliskokouksen puheenvuorot ovat luettavissa osoitteessa http://kappeli.evl.fi/kkoweb.nsf/Puheenvuorot%20istuntokausittain?OpenView&Start=1&Count=30&Expand=1#1. Aloite kirkon ykseyttä rakentavan keskustelun puolesta herätti paljon keskustelua, enimmäkseen rakentavassa hengessä! Edustaja Leif Nummelan puhe (jota ei tätä kirjoittaessa vielä näy nettisivulla) herätti minut pohdiskelemaan vapauden käsitettä ja sen eri muotoja. Vapaushan on pakon vastakohta, ja klassisesti se määritellään tilanteeksi, jossa mikään ulkonainen ei pakota. Lisäksi vapaudessa erotellaan negatiivinen ja positiivinen vapaus. Voisi luulla, että negatiivinen vapaus on vapauden puutetta, mutta sillä tarkoitetaan eräänlaista vapauden minimitasoa; sitä, että kyseinen asia on sallittu ja se on oikeus tehdä. Positiivinen vapaus taas merkitsee aitoa mahdollisuutta toteuttaa kyseinen asia. Annan pari esimerkkiä. Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus on vapaus, mutta jos koko maassa on vain yksi äänestyspaikka eduskuntatalon portailla, vapaus ei toteudu positiivisella tasolla. Tai jos vapautena on oikeus koulutukseen, niin se toteutuu aidosti vasta, kun kouluja on riittävän paljon ja ne ovat riittävän halpoja tai ilmaisia, jotta jokaisella on mahdollisuus käydä koulua.
Yhteiskunnassa vapaudella on nähdäkseni kolme tärkeää osa-aluetta: Ajatuksen vapaus, sanomisen tai mielipiteen vapaus ja toiminnan vapaus. Ajatuksen vapaus on sillä tavoin rajoittamaton, ettei kukaan voi hallita toisen ajatuksia (vaikka niihin voidaankin vaikuttaa ja joskus vaikutetaankin jopa aivoja pesemällä). Itse asiassa aina emme itsekään hallitse ajatuksiamme.
Sanomisen vapautta pidetään ihmisoikeutena, ja monesti kuulee erilaisia lausuntoja puolustettavan sananvapauden periaatteella. Sananvapaus on kuitenkin eri tavalla rajoitettu kuin ajatuksen vapaus. Sitä rajoittavat moraaliset periaatteet, joista osa on kirjattu lakeihin ja erilaisiin muihin sääntöihin. Tällaisia ovat esimerkiksi säädökset kunnianloukkauksesta ja toisen vakaumuksen loukkaamisesta. Tiettyjen ideologioiden, kuten natsiaatteen levittäminen on kielletty. Myös yleiset kohteliaisuuskäsitykset rajoittavat sanomisen täyttä vapautta. Tietyt ilmaisut saattavat saada kulttuurista painolastia, jolloin ne muuttuvat kielletyiksi tai vähintään poliittisesti epäkorrekteiksi. Esimerkiksi suomen sana neekeri on tullut vältettäväksi amerikkalaisen vastineensa vuoksi, vaikka meikäläinen sana ei kanna yhtä vahvaa negatiivista historiaa. Sallitun ja kielletyn sanomisen rajoja koetellaan tämän hetken poliittisessa tilanteessa, kun eräät poliitikot ovat antaneet lausuntoja, joita kaikki eivät pidä sopivina.
Tekemisen vapaus on vielä paljon monimutkaisempi asia. Teoillemme asettavat rajoituksia sekä omat ominaisuutemme että meitä ympäröivä maailma. Ihminen on aina osa toisten ihmisten verkostoa ja meidän on otettava toimissamme heidät huomioon. Yksilöt muodostavat monenlaisia yhteisöjä, joiden jäsenyys vaikuttaa siihen, miten voimme toimia. Ihmisten keskinäistä toimintaa säätelevät jälleen etiikka ja moraali, joiden pohjalta laaditaan kirjoitettuja ja kirjoittamattomia sääntöjä. Osittain säännöt ovat vastaavia kuin puhumisen kohdalla: toisen loukkaaminen ja vahingoittaminen on kiellettyä. On tarpeen osoittaa kohteliaisuutta. Yhteisiä pelisääntöjä on kunnioitettava.
Tekemisen vapaus ei siis koskaan ole täysi itsestäänselvyys, vaan kussakin tapauksessa erillisen tarkastelun alainen asia. Toki tekemisen oikeuksiakin on olemassa - lueteltuina esimerkiksi ihmisoikeusjulistuksessa. Yksi näistä oikeuksista on uskonnonvapaus, jossa todetaan sekä vakaumuksen että sen harjoittamisen että levittämisen vapaus. http://fi.wikipedia.org/wiki/Ihmisoikeusjulistus Uskonnonvapauskin voidaan tulkita ja tulkitaan eri maissa eri tavoin. Esimerkiksi Ranskassa sen sävy on ollut negatiivisen vapauden mukainen: uskonto on yksityisasia, jonka ei tule näkyä julkisessa elämässä. Meillä Suomessa on perinteisesti katsottu positiivisen vapauden mukaisesti, että uskonnolla on paikkansa myös yhteiskunnallisessa toiminnassa, kuten valtiopäivien avajaisissa tai koulujen opetuksessa. Toisaalta meillä on myös tahoja ja ääniä, jotka katsovat, että asia tulisi järjestää toisin ja uskonnolliset asiat siirtää kokonaan yksityisen alueelle.
Uskonnollisen vakaumuksen vapaus, uskonnollisen puheen vapaus ja uskonnonnollisen toiminnan vapaus ovat tärkeitä asioita (ja ne siis sisältävät tietenkin myös uskonnottomuuden vapauden), mutta toteutuksen yksityiskohdat vaativat paljon keskustelua. Edustaja Nummela otti jälleen kerran esille kysymyksen naisten pappeudesta, mutta siinä asiassa meillä on jo luterilaisessa kirkossa ja Suomen lainsäädännössä vakiintunut, siis yhteisössä ja yhteiskunnassa sovittu toimintatapa, jota ei helposti muuteta, vaikka se ei olekaan kaikkien yhteisön jäsenten mielen tai vakaumuksen mukainen. Tässä asiassa siis vakaumuksen ja sanomisen vapaus on suurempi kuin toiminnan vapaus.
Ehkä nämä asiat ovat itsestäänselvyyksiä. Nolottaa, kun huomaan itsessäni tämän perin opettajamaisen luennointiotteen, mutta olenhan sen tunnustanut jo luonnehtiessani itseäni tämän blogin profiilissa. Antakaa siis anteeksi ja lukekaa lisää kirkolliskokouskeskusteluista esimerkiksi edustajien Aino Vesti ja Henrietta Grönlund ansiokkaista blogeista:
http://ainovesti.blogspot.com/
http://henriettakirkossa.blogspot.com/
maanantai 2. toukokuuta 2011
Maanantaina aika myöhään
pystyy kirjoittamaan vain sanasen tai kaksi, koska pitää vielä valmistautua huomiseen työskentelyyn. Mutta harmittaa siis pikkuisen, etten ehtinyt ladata tänne sitä suunnittelemaani tekstiä, sillä kaksi piispaa puuttui tänään samaan aiheeseen. Mutta kyllä te vielä saatte sen lukea, piispoilla höystettynä.
Tämän kokouspäivän asialistalta puhuttivat edustajia erityisesti kolme asiaa: Ensinnäkin se, että kirkkohallitus oli kokonaan tyrmännyt ajatuksen seurakuntarajojen irrottamisesta kuntarajoista, vaikka toki tekikin sen perustellen. Toiseksi puhuttiin diakonaatista eli siitä, että seurakunnan eri työntekijät voisivat saada vihkimyksen virkaan. Asia on ollut vireillä jo kauan, ja siitä olisi hyvä saada päätös aikaan, mutta monien edustajien mielestä esityksessä oli vielä selvitettäviä kohtia - erityisesti se, tulisiko vihkimyksen olla kelpoisuusvaatimus. Arveltiin aiheuttavan ongelmia, jos seurakunnissa on "kahden kerroksen" työntekijöitä, joilla on hiukan erilainen toimenkuva. Vihkimys nimittäin oikeuttaisi eräisiin jumalanpalvelustehtäviin.
Kolmas kielenkannat kirvoittanut teema oli kirkkoherran vaalitavan uudistus, jossa ehdotetaan vaihtoehdoiksi suoraa kansanvaalia ja välillistä kirkkovaltuuston suorittamaa vaalia. Jos tämä aihe tuntuu tutulta, niin siitä keskusteltiin jo taannoin kirkolliskokouksessa, ja nyt se tuli kirkkohallituksen käsittelystä. Kaikki edustajat eivät kuitenkaan olleet tyytyväisiä siihen, millaisen muodon esitys oli saanut. Näistä ja muista asioista kannattaa katsoa kirkon kotisivulta ja kirkolliskokousedustajien blogeista, joihin pääsee http://evl.fi -etusivulta.
Hyvää yötä!
Tämän kokouspäivän asialistalta puhuttivat edustajia erityisesti kolme asiaa: Ensinnäkin se, että kirkkohallitus oli kokonaan tyrmännyt ajatuksen seurakuntarajojen irrottamisesta kuntarajoista, vaikka toki tekikin sen perustellen. Toiseksi puhuttiin diakonaatista eli siitä, että seurakunnan eri työntekijät voisivat saada vihkimyksen virkaan. Asia on ollut vireillä jo kauan, ja siitä olisi hyvä saada päätös aikaan, mutta monien edustajien mielestä esityksessä oli vielä selvitettäviä kohtia - erityisesti se, tulisiko vihkimyksen olla kelpoisuusvaatimus. Arveltiin aiheuttavan ongelmia, jos seurakunnissa on "kahden kerroksen" työntekijöitä, joilla on hiukan erilainen toimenkuva. Vihkimys nimittäin oikeuttaisi eräisiin jumalanpalvelustehtäviin.
Kolmas kielenkannat kirvoittanut teema oli kirkkoherran vaalitavan uudistus, jossa ehdotetaan vaihtoehdoiksi suoraa kansanvaalia ja välillistä kirkkovaltuuston suorittamaa vaalia. Jos tämä aihe tuntuu tutulta, niin siitä keskusteltiin jo taannoin kirkolliskokouksessa, ja nyt se tuli kirkkohallituksen käsittelystä. Kaikki edustajat eivät kuitenkaan olleet tyytyväisiä siihen, millaisen muodon esitys oli saanut. Näistä ja muista asioista kannattaa katsoa kirkon kotisivulta ja kirkolliskokousedustajien blogeista, joihin pääsee http://evl.fi -etusivulta.
Hyvää yötä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
