Opin saunan tytär

Tervehdys, Lukijat!

Olen viime aikoina kirjoitellut toiseen blogiin, joka liittyy suoraan työhöni. Niin kuin olen täälläkin jo kertonut, koulumme, siis Savonlinnan lyseon lukio, sai opetushallitukselta rahaa tablettitietokoneiden hankintaan, jotta voidaan kokeilla opetusta ja oppimista mobiililaitteilla. Blogin osoite on http://mobileshanke.blogspot.com

Tiivistelmänä kerron tässä, että hankerahalla ostettiin vajaat 40 iPadia, joista muutama on opettajilla ja loput opiskelijoiden käytössä. Pohdimme valintaa eri valmistajien tuotteiden
välillä, ja Applen hyväksi ratkaisun kallistivat kehittyneimmät ohjelmistot ja kätevä tapa ladata ja synkronoida kaikkia laitteita kerralla.

Marraskuussa rehtori Ismo Falck aloitti maantieteen kurssin, joka käytännössä toteutettiin kokonaan iPadeilla. Paperia ja kynää tarvittiin vain loppukokeessa. Itse olen aloittanut nyt tammikuussa kaksi "täppärikurssia". Nimitys on sikäli osuva, että kurssin alussa menee aika paljon aikaa tekniikan eli lähinnä ohjelmien käytön opetteluun. Nyt olemme kuitenkin siinä vaiheessa, että perusasiat alkavat sujua. Mutta ei tästä käytännön puolesta nyt enempää, koska voitte halutessanne lukea mainittua hankeblogia.

Opin sauna -otsikon alla haluan pohtia oppimisen ja opettamisen peruskysymyksiä, kuten mitä oppiminen on ja miten se parhaiten tapahtuu. Kun aloitimme kurssit iPadeilla, osa opiskelijoista esitti aiheellisen miksi-kysymyksen, johon vastailen nyt tässä hiukan perusteellisemmin kuin oppitunnilla.

Ihan äskettäin kuljeskelin pitkin netin haarautuvia metsäpolkuja ja törmäsin artikkeliin, jossa kerrottiin, että tällä hetkellä 90%:ssa työpaikoista tarvitaan tietotekniikan käyttötaitoa. Luku tuntui ensin suurelta, mutta asiaa tarkemmin mietittyäni totesin, että eipä ole helppoa keksiä ammattia, jossa ei TVT:tä tarvittaisi. Nykyisinhän monissa paikoissa erilaiset varaukset, kalenterit ja tilaukset ovat yksinomaan sähköisessä muodossa. Monia laitteita hallitaan tietokoneelta käsin, ja jos ei muuta, niin sähköpostia lähes jokainen käyttää työssään. Artikkelissa arvioitiin myös, että tulevaisuudessa TVT:n eli tieto- ja viestintäteknologian käytön osuus työajasta tulee kasvamaan. Valitettavasti en osannut enää samalle polulle enkä pysty laittamaan tähän artikkelin linkkiä, mutta luottanette, että en keksinyt tätä juttua omasta päästäni. Mielestäni tässä on jo riittävästi perustelua sille, että koulussa käytetään ja opetellaan käyttämään tietotekniikkaa!

Vastaväitteenä saattaa kuulla, että lapset ja nuoret ovat jo muutenkin liikaa tietokoneen äärellä ja tulevat sen käytöstä levottomiksi ja lyhytjännitteisiksi. Heistä myös puhutaan diginatiiveina, joilla tietokoneen käyttö hallussa jo pikkulapsesta käsin. Levottomuuden ja lyhytjännitteisyyden lisääntyminen on luultavasti ilmiö, jonka kaikki vähänkin kauemmin opettajana olleet ovat havainneet. Se pitää ilman muuta ottaa huomioon varsinkin nuorimpien oppilaiden kanssa ja sisällyttää koulupäivään erilaisia asioita sopivassa suhteessa. Syyttävän sormen suuntaan tässä kuitenkin kohti koteja; se TVT:n käyttö, joka koulussa tapahtuu, ei riitä tekemään kenestäkään ymmyrkäissilmäistä zombia tai herkeämättä vilistävää sähköpupua.

Diginatiivi-käsitteen taakse voi tietysti yrittää piiloutua, mutta opettajien keskusteluissa ja myös tutkimuksessa on tehty kaksi tärkeää havaintoa: Ensinnäkin oppilaat osaavat näppärästi tehdä moniakin asioita tietokoneella, mutta koska he käyttävät TVT:tä vapaa-ajallaan lähinnä viihteeseen, hyötykäytön taidot saattavat olla yllättävän puutteellisia. Toinen havainto on, että erot oppilaiden välillä ovat suuret. Kansallinen tutkimus Lasten ja nuorten sosiaalisen median käytöstä vahvistaa nämä arjen havainnot. Anna Aarnion ja Jari Multisillan Helsingin yliopistossa tekemä tutkimus on luettavissa osoitteessa http://www.cicero.fi/sivut2/documents/Aarnio&Multisilta_Nuoret_ja_sosiaalinen%20media2011.pdf

TVT:n käytölle koulussa on myös olemassa oppimisteoreettisia perusteluja. Uusimmissa oppimiskäsityksissä korostuu sosiaalinen tiedon rakentaminen eli se, että opiskelija työstää opittavaa asiaa itse ja yhdessä muiden kanssa. Tietotekniikka ja erityisesti mukana kulkevat laitteet, kuten puhelimet ja tablettitietokoneet, mahdollistavat yhdessä työskentelyn riippumatta siitä, ollaanko fyysisesti samassa tilassa. Tästä aiheesta on olemassa runsaasti keskustelua netissä, esimerkiksi opettajien blogeissa, mutta epäilen, että käytännön toteutuksen tasolle ei olla vielä kovin hyvin päästy. Olen koonnut muutamien mielenkiintoisten blogien syötteitä tälle sivulle: http://www.netvibes.com/virpiloi#Opetus_ja_oppiminen


Lukioiden toimintaan vaikuttaa myös se, että opetushallitus haluaa kääntää lukio-opetusta modernimpaan suuntaan ja ohjaa mm. hankerahoituspäätöksillä ja tutkimuksilla lukioita käyttämään enemmän TVT:tä opetuksessa. Seuraavista linkeistä ensimmäinen on laaja tulevaisuusbarometri, toinen käsittelee tulevaisuuden oppimisympäristöjä ja kolmas on TVT:n käytön tilannekatsaus viime keväältä. Neljäs on Jyväskylän yliopiston julkaisema raportti hankkeesta Opetusteknologia koulun arjessa. Viimeinen on kansallinen TVT:n opetuskäytön suunnitelma, jonka on laatinut valtioneuvoston asettama arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunta. iPadissa muuten PDF-tiedostot saa kätevästi omaan "kirjahyllyyn", jolloin ei tarvitse ihmetellä, mistä joku tietty raportti tai muu hyödyllinen materiaali mahtaakaan löytyä.
http://www.oph.fi/download/137072_Lukion_tulevaisuus_2030.pdf
http://www.oph.fi/julkaisut/2010/merkkeja_tulevaisuuden_oppimisymparistoista
http://www.oph.fi/download/132877_Tieto-_ja_viestintatekniikka_opetuskaytossa.pdf
http://ktl.jyu.fi/img/portal/21724/Verkkoversio_102.pdf
http://www.arjentietoyhteiskunta.fi/files/313/TVT_opetuskayton_suunnitelma_011210_(2).pdf

Viimeisenä, mutta varmasti painavana perusteluna toimii kansainvälinen kilpailu. En jaksa enää kaivella (flunssa päällä, nääs) tähän linkkejä, mutta Suomi ei suinkaan ole enää välttämättä tietotekniikan käytön edelläkävijämaa sen enempää koulutuksessa kuin monilla muillakaan alueilla yhteiskunnassa. Kun seuraa kansainvälisiä lehtiartikkeleita ja blogeja, näkee, että muuallakin mennään vauhdilla eteenpäin opetusalalla. Suomella on monia vahvuuksia, kuten korkeasti koulutetut ja motivoituneet opettajat, mutta sen varjolla ei pidä jättäytyä jälkeen opetusteknologian käytössä.

Olen tässä kovasti puolustanut TVT:n opetuskäyttöä, mutta tietysti pitää muistaa pitää jalat maassa ja miettiä, missä kohdassa teknologia oikeasti tuo lisäarvoa oppimiseen ja missä ei. Aina sitä ei kuitenkaan tiedä ennen kuin kokeilee!

Hyvää adventtiaikaa!

Vaikka onkin kovin märkää ja harmaata, niin elämä jatkuu...

Tänään aiheeni on ajaton ja aina ajankohtainen, nimittäin kultainen sääntö. Kaikki muistanevat Jeesuksen sanat: "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te samoin heille." (Matt. 7:12) Opettaessani etiikkaa lukiolaisille olen usein törmännyt siihen, että tämä Jeesuksen opetus tulkitaan kovin kapeasti.   Lukiolaisia en moiti, koska asia ei välttämättä avaudu aikuisillekaan eikä oppikirjoista ole juurikaan apua tässä kohdassa.

Kultainen sääntöhän ei ole kristinuskon yksityisomaisuutta. Tämä käy ilmi esimerkiksi seuraavilta nettisivuilta, joissa siteerataan kultaista sääntöä eri uskonnoissa. Ensimmäinen linkki vie sivulle, jossa kerrotan Suomessa toimivista uskontodialogia harjoittavista verkostoista ja Kultainen sääntö -palkinnosta.
http://kultainensaanto.wordpress.com/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kultainen_sääntö
http://www02.oph.fi/etalukio/uskonto/kurssi3/sivu_3_5_5.html

Turheneeko nyt sitten Jeesuksen opetus siitä, että muina aikoina muualla on opetettu samaan tapaan? Ei tietenkään. Jeesus ja Raamattu opettavat sitä, minkä ihmisen omatunto ja moraalitaju muutenkin ymmärtävät oikeaksi. Olisi silmien ummistamista tosiasioilta väittää, että kristillisen etiikan sisältö olisi jotenkin kokonaan muuta kuin mitä yleismaailmallisesti opetetaan. Luterilaisessa eettisessä pohdinnassa puhutaan kirjoitetusta laista eli Raamattuun kirjatusta etiikasta ja sydämeen kirjoitetusta laista eli omastatunnosta, jotka osoittavat samaan suuntaan.

Toisaalta kannattaa kiinnittää huomio siihen, miten Jeesuksen opetus poikkeaa useimmista muista kultaisen säännön sanamuodoista. Melkein kaikkialla muualla sääntö on passiivisessa muodossa eli se kehottaa välttämään pahan tekemistä muille ihmisille. Islamilaisessa sanamuodossa puhutaan hyvän tekemisestä, mutta kohteeksi on mainittu "veljet". Valitettavasti en osaa analysoida, ketkä kaikki islamilaisen tulkinnan mukaan kuuluvat veljiin, umman eli islamilaisen yhteisön jäsenetkö kenties? Jeesuksen opetus on kuitenkin kaikkia muita radikaalimpi ja vaativampi. Se kehottaa aktiiviseen hyvän tekemiseen eikä rajoita kohdetta millään tavalla. "Tehkää toisille sitä (siis sitä hyvää), mitä toivoisitte itsellenne tehtävän."

Kultainen sääntö sisältää jonkinlaisen vastavuoroisuuden ajatuksen. Joskus se tulkitaan niin, että meidän pitää tehdä hyvää niille, jotka tekevät meillekin hyvää, siis vastata hyvään hyvällä. Tähän ajatukseen jo Jeesus itse otti kantaa: "Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin? Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin?" (Matt. 5:46-47)

Vastavuoroisuus tarkoittaa pikemminkin sitä, että me ihmiset olemme suunnilleen samanlaisia ja voimme ymmärtää toistemme tarpeita kuvittelemalla itsemme toisen ihmisen tilanteeseen. "Jos minä olisin tuossa tilanteessa, mitä tarvitsisin ja toivoisin?" Tämä tulee lähelle empatiakykyä, kykyä ymmärtää toisen ihmisen tunteita.

Tässä en malta olla heittämättä kriittistä kommenttia niille filosofian historian suurille ajattelijoille, jotka ovat pitäneet etiikkaa ja moraalia pelkästään järjen asiana - esimerkiksi ajatelleet, että jos ihminen tietää, mikä on oikein, hän myös tekee oikein, tai että moraaliset ongelmat on ratkaistava tunteista riippumatta. Toisaalta en halua kumartaa myöskään niiden eetikkojen suuntaan, jotka johtavat moraalisen käytöksen pelkästään mieltymyksen tai vastenmielisyyden tuntemuksista. Pää ja sydän yhdessä!

Immanuel Kant http://fi.wikipedia.org/wiki/Immanuel_Kant oli yksi suurista eetikoista, ja hänen kategorinen imperatiivinsa muistuttaa jonkin verran kultaista sääntöä. Vapaasti suomentaen: Toimi aina niin, että toimintatapasi voisi olla kaikkien ihmisten yleinen toimintatapa. Tätä täydentää ihmisarvon imperatiivi: kohtele aina sekä toisia ihmisiä että itseäsi päämäärinä, ei koskaan välineinä. Nämä ovat erinomaisia ohjeita, mutta uskon, että niiden toteuttamisessa tarvitaan yhtä lailla sydäntä kuin päätäkin.

Kultaiseen sääntöön palataksemme... Mielestäni sitä tulee tarkastella yhdessä Jeesuksen muiden opetusten kanssa. Jeesus ei opettanut olemaan hyvä vain niille, jotka ovat meille hyviä. Hän ei opettanut tekemään hyvää vain palkkion toivossa, vaan silloinkin, kun palkkiota ei ole luvassa tai odotettavissa on vihamielisyyttä. "Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?" "Ei seitsemän vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa", vastasi Jeesus." (Matt. 18:21-22) 
"Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta." (Matt 5:44)

Maailmanhistoriaan ei jäädä miedoilla kehotuksilla "olla nyt vähän ihmisiksi". Syvällä sisimmässämme tiedämme, että Jeesus on oikeassa vaatiessaan täydellisyyttä. (Matt 5:48)

Kumma juttu

Nimittäin se, että silloin, kun ei ole aikaa kirjoittaa, aiheita pyörii mielessä tanhunaan, mutta sitten, kun yhtäkkiä on aikaa, niin ei olekaan inspiraatiota. No, jos tässä elämässä jää inspistä odottelemaan, niin ei saa kovin paljon asioita aikaan.

Esimerkiksi ruoasta en ole kirjoittanut pitkään aikaan, vaikka olen kokannut harva se... no en nyt sentään päivä, mutta aika usein kuitenkin. Sisareni vierailivat taannoin luonamme ja toivat mukanaan seljankan ohjeen, johon olivat saaneet innoitusta Viron-matkoilta. Suomessahan seljanka tehdään yleensä kalasta, mutta tämä on lihasoppaversio. Sisaret olivat yksimielisiä naudanlihasta ja tomaattipyreestä ja siitä, että keittoon ei tule selleriä. Muuten erimielisyys vallitsi ainakin porkkanan ja herkkusienten käytöstä ja vissiin parista muustakin ainesosasta. Keitto saatiin kuitenkin keitettyä ja hyvää se oli. Tällä viikolla tein oman version aiheesta tutulla "otetaan mitä on" -periaatteella, joten saattaa olla, että tämä jonkin verran eroaa alkuperäisestä. Vaan hyvää tuli.

Lihaseljanka

Osta naudan keittolihaa tai sen puutteessa jotain paistia. Määrä voi olla jotain 500 - 700 g. Kuutioi liha. Jos se on jo valmiina paloina, leikkele niitä tarpeen mukaan pienemmiksi. Itse en ainakaan pidä suurista möykyistä keitossa, koska niiden paloittelu lusikalla on hankalaa ja kokonaisina mutustaminen vaikeaa. Lihan voi laittaa kattilaan kylmään veteen, kiehauttaa ja kuoria sitten vaahdon pinnalta. Minä ruskistin lihapaloja jonkin verran voissa ja huljautin myös pannun huuhdeliemen pataan. Jälkimmäisllä menetelmällä tulee maukkaampaa eikä voi tee pahaa sopalle, ainakaan, jos liha on vähärasvaista. Lisää kattilaan pari reilua ruokalusikallista tomaattipyrettä ja vettä jonkin verran. Määrää on vaikea sanoa, mutta vettä on helpompi myöhemmin lisätä kuin ottaa pois, joten voit kitsastella tässä vaiheessa. Lisää laakerinlehti tai pari ja maun mukaan mustapippureita. Minun makuni vaatii niitä suht paljon. Jos ei ole kokonaisia pippureita, käytä rouhetta. Lihoja kannattaa keittää sitä kauemmin, mitä jänteisempiä ja kalvoisempia palat ovat. Paisti menee vähemmälläkin keittämisellä.

Valmistele sillä aikaa vihannekset. Minulla oli pala selleriä ja ehkä kolme porkkanaa ja yksi nauris ja lasipurkillinen herkkusieniä ja kolme tai neljä hyvänkokoista perunaa. Olikohan vielä jotain? Sipulia yleensä laitan joka paikkaan, mutta sitä nyt ei sitten taas ollutkaan, eikä ollut purjoakaan. Valkosipulia oli. Pilko kasvikset ja heitä ne pataan ja lisää vettä tarpeen mukaan. Keittele jonkin aikaa ja rupea maistelemaan. Tämä on kriittinen vaihe. Keittoon pitää saada täyteläisyyden ja kirpeyden tasapaino, joten saattaa olla, että lisää tomaattia tarvitaan ja ehkä lihaliemikuution puolikas ja teelusikallinen suolaa. Kirpeyttä tulee maustekurkkukuutioista tai tässä tapauksessa kotitekoisesta kurkkupikkelssistä. Keitä, kunnes soppa vaikuttaa kypsältä.

Tarjoa leivän kera, ja jos hoksasit ostaa smetanaa tai muuta semmoista, niin laita sitä nokkare keittolautaselle. Persijaakin voisi laittaa. Ja nyt just muistan, että Sisarten soppaan tuli oliiveja, sitruunatäytteisiä sellaisia, mutta "ei oteta, mitä ei ole" -keittiön soppaan ei tullut.

Hyvää ruokahalua!

Ekovinkki

Tällä kertaa sopinee muistuttaa (myös itseään) siitä, että ruoan pois heittäminen on kallista ja ympäristön kannalta tuhoisaa, kuten tiedotusvälineissä on kerrottu viime aikoina. Muistutan (myös itseäni) siitä, että ruokaan liittyvät ratkaisut tehdään yleensä kaupassa, joten kannattaa mennä ostoksille maha täynnä ja huolellisesti mietityn ostoslapun kanssa. Ostoslappuja minulla on muuten nipullinen keittiön laatikossa, ja ne on leikattu jälkikasvun koulusta tuomista monisteista ja kouluvihkoihin jääneistä tyhjistä sivuista ja joskus myös laskujen kirjekuorista, jos sattuu akuutti paperipula.

Opin saunan poika

Ne, jotka ovat seuranneet viime aikojen keskustelua koulun ja erityisesti pedagogiikan kehittämisestä, ovat huomanneet, että yhä enemmän puhutaan siitä, että opiskelijoille ei pitäisi tuputtaa nippelitietoa, vaan pitäisi opettaa ajattelun ja tiedonhankinnan taitoja. Tämä puhe on järkevää tiettyyn rajaan asti, mutta vähitellen ovat niskakarvani ruvenneet nousemaan pystyyn. Eihän ajattelun taitoja voi opettaa, ellei samalla opeta sisältöjä, siis niitä faktoja! Esimerkiksi kategorioitten rakentamista ja asioiden ryhmittelemistä ei voi oppia eikä tehdä, ellei ole ensin opittuna niitä luokiteltavia asioita.

Muistan itse alkuajat teologisessa tiedekunnassa, kun aika tuskallisesti oli päntättävä perustiedot teologisista oppiaineista. Myöhemmin opiskelu helpottui ja muuttui mielenkiintoisemmaksi, kun saattoi rakentaa uutta tietoa entisen päälle.

Ilokseni törmäsin tänään tolkulliseen esitykseen, jossa Vesa Linja-Aho referoi Daniel T. Willinghamin kirjaa Why don't Students like School? Monta ajatustani oli siinä puettu parempaan muotoon kuin olisin itse osannut niitä sanoa. Kiitos. Suosittelen erityisesti opettajille. http://www.slideshare.net/linjaaho/miksi-opiskelu-ei-ole-kivaa

Koe-ja tehtävävuoren alta piipittäen
pedagoginen kommentaattorinne
Virpi

Ynnäilyä osa kaksi

Edellisessä tekstissä mainitsin muutamia kirkkohallituksen esityksiä, joita käsiteltiin kuluneella kirkolliskokouksen istuntoviikolla. Niiden lisäksi käsittelyyn tuli useita mietintöjä eri valiokunnista. Nämä koskivat mm. kirkkoherranvaalin uudistamista, diakonaattiin liittyviä säädöksiä sekä Kirkko 2010 -tulevaisuusselontekoa. Näistä ja muista asioista saa täsmätietoa sivulta  http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/sp?Open&cid=ContentAF4C0 , joten kertoilen tässä vain hiukan joitakin näkökulmia.

Kirkkoherran valinnasta olimme jo keskustelleet aikaisemminkin, kun sitä koskeva aloite oli lähetekeskustelussa. Valiokunnan mietinnön mukaan on mahdollista valita kirkkoherra joko välittömällä vaalilla, kuten nykyisin, tai pyytää tuomiokapitulilta lupaa välilliseen vaaliin, jossa siis kirkkovaltuusto (tai seurakuntayhtymään kuuluvassa seurakunnassa seurakuntaneuvosto) suorittaa valinnan. Alkuperäinen kirkkohallituksen esitys asetti välillisen vaalin ensisijaiseksi, mutta valiokunta oli vaihtanut järjestyksen. Minusta tuntuu luontevalta, että nykyinen tilanne säilytetääm lähtötilanteena, mutta välillisen vaalin kannattajat epäilivät, että kynnys vaalitavan vaihtamiseen nousee liian suureksi. No, tämä jää nähtäväksi, kunhan laki tulee voimaan. Viimeisimmät kirkkolain muutokset, joista kirkolliskokous on päättänyt, jumittavat muuten jossain eivätkä ole menneet eduskunnan hyväksyttäviksi, vaikka siellä on lakeja, joiden pitäisi tulla voimaan ensi vuoden alusta. Eduskuntahan ei voi muuttaa kirkolliskokouksen hyväksymiä lakeja, vaan ainostaan hyväksyä tai hylätä ne.

Nyt tehdyt lakimuutokset korjaavat joitakin epäkohtia kirkkoherran valinnassa, mutta jättävät niitä myös jäljelle. Uusia hankaluuksiakin kahden vaalitavan malli aihuttaa. Tässä yhteenvetoa:

- Välitön vaali on tähän saakka kestänyt tavattoman kauan, varsinkin, jos prosessista on tullut valituksia. Nyt valitusoikeus on vasta vaalin jälkeen, siis myös tuomiokapitulin suorittamasta ehdokasasettelusta. Prosessi lyhenee, mutta saattaa aiheuttaa sen, että vaali menee jälkikäteen uusiksi. Nämä tilanteet tosin lienevät harvinaisia. Sivumennen sanoen prosessia voisi varmasti vielä viilata tuomiokapituleissa esim. pitämällä mahdollisimman nopeassa aikataulussa ne kokoukset, joissa vaalisijoille asettamisia yms. asioita päätetään.
- Ylimääräinen vaalisija välittömässä vaalissa on saattanut tähän asti aiheuttaa sen, että eniten ääniä vaalissa saanut ehdokas on jääänyt valitsematta, kun kymmenen prosentin äänikynnys ei ole täyttynyt. Uudistuksessa poistettiin kokonaan ylimääräiset vaalisijat, joten vain kolme hakijaa voi olla vaalissa mukana. Tämä saattaa ole epäkohta, jos virkaa hakee useita suunnilleen yhtä päteviä hakijoita, joten nyt jo ennakoidaan, että tulevaisuudessa saatetaan vaalisijojen määrää lisätä.
- Välitön ja välillinen vaali ovat väistämättä jonkin verran erilaisia. Välittömässä vaalissa säilyi hakukielto eli kirkkoherran virkaa hakenut ei voi samaan aikaan hakea toista virkaa. Välillisessä vaalissa tällaista kieltoa ei ole. Vaalisijoille asettamisen sijasta välillisessä vaalissa tuomiokapituli antaa lausunnon hakijoista eikä valinnassa mukana olevien määrää ole rajoitettu kolmeen.

Niin kuin huomaatte, seurakunnallisiin virkoihin liittyy enemmän kiemuroita kuin muihin. Tämä johtuu papinviran kahtalaisesta luonteesta hengellisenä virkana ja erityisesti kirkkoherran tehtävistä hallinnossa ja seurakunnan johdossa. Kirkkoherran esimies on piispa eikä esimerkiksi kirkkovaltuusto, ja vaikka jatkossa osa kirkkoherroista valittaneen välillisellä vaalilla, ei valitseva toimielin siis käytä päätösvaltaa kirkkoherraan nähden. Toisaalta kirkkovaltuusto johtaa seurakunnan toimintaa. Voisi luulla, ettei tällainen systeemi toimisi olleenkaan, mutta useimmissa seurakunnissa se näyttää kuitenkin toimivan. Toki ongelmiakin on,  mutta niistä ei nyt tässä sen enempää. Toivottavasti nyt päätetty lakimuutos parantaa tilannetta niissä, erityisesti suurissa seurakunnissa, joissa äänestysprosentti on ollut alhainen ja välittömät vaalit on koettu hankalaksi ja myös kalliiksi systeemiksi niillä saavutettavaan hyötyyn nähden.

Kirkolliskokousviikon ynnäilyä

Tervehdys, Lukijat. Kirjoitin teille jo maanantaina, mutta joku häiriöpeikko nielaisi pitkän tekstini, mistä suutuin niin, että menin nukkumaan, ja vasta nyt kykenen jatkamaan. Siis en kyllä nukkunut koko tätä väliaikaa...

Tämä kirkolliskokousviikko on nelivuotiskauden viimeinen, joten tunnelmat ovat hiukan haikeat. Täällä on saanut tutustua moniin mielenkiintoisiin ihmisiin ja joistakin on tullut suorastaan ystäviä. On ollut välillä raskasta ja väsyttävää, mutta monesti myös hauskaa ja innostavaa. Moni edustajakollega on kiittänyt erityisesti valiokuntatyöskentelyä mielekkääksi, ja itsekin voin sanoa samaa.

Yllättävän moni nykyisistä edustajista ei enää asetu ehdolle, kuka mistäkin syystä. Joillakin ne liittyvät ikään ja terveyteen tai työesteisiin, jotkut ovat jo tehneet mielestään riittävän pitkän rupeaman, ja saattaapa jollakulla olla mielessä kyllästymistäkin. Puhuttuani asiasta monien kanssa tulee sellainen vaikutelma, että nuoremmasta päästä olevat edustajat ovat jatkohaluisempia, mikä on tietysti hyvä ja luonnollista. Toivottavasti uusien ehdokkaiden joukkoon saadaan enemmänkin nuoria ihmisiä. Ikä tuo kokemusta ja saattaa siis tuoda viisauttakin, mutta olisi hyvä, että nuorempienkin ääni kuuluisi. Olisi myös hyvä, että ehdokkaiden joukossa olisi naisia runsaasti, koska ainakin tällä kaudella meitä oli edustajissa selvästi vähemmän kuin miehiä. Jos Sinä, Lukija, olet ihminen, joka voisi antaa viisautensa ja aikansa työhön kirkon hyväksi ja sinulla on kokouskärsivällisyyttä, niin asetu ehdokkaaksi! Vaalilistojen pitää olla valmiina joulukuun puolivälissä ja vaalit ovat helmikuussa. http://evl.fi/evlfi.nsf/Documents/5245804B150DA049C22574240028FCE3?openDocument&lang=FI

Tällä viikolla meillä oli käsiteltävänä vain joitakin uusia asioita, sillä entiset pitää saada päätökseen ennen kauden vaihdosta. Kirkkohallitukselta tuli tietenkin ensi vuoden talousarvio ja lähivuosien toiminta- ja taloussuunnitelma ja lisäksi muutama asia, jotka saatiin nopeasti käsiteltyä. Sellaisia olivat parin viittomakielisen käännöksen hyväksyminen ja yksi ohjesääntömuutos sekä lainmuutos, jolla helpotettiin Suomessa asuvien ulkomaalaisten liittymistä Suomen luterilaisen kirkon jäseniksi. Näitä voisi selostaa pitkäänkin, mutta kirjoitan vain pari sanaa viimeksi mainitusta. Jos jotakuta Lukijaa jokin muu asia kiinnostaa, voi esittää toivomuksen, niin kerron sitten lisää.

Mainittu lakimuutos ei ehkä vuosittain koske suurta ihmismäärää, mutta se on periaatteellisesti tärkeä. Tähän asti ulkomaalainen on voinut liittyä kirkon jäseneksi vain, jos hänellä on Suomessa kotikunta. Maahanmuuttaja on tietenkin voinut osallistua jumalanpalveluksiin ja kaikille avoimiin kirkon työmuotoihin, mutta ei viralliseen päätöksentekoon eikä ehtoollisellekaan ellei ole sattunut olemaan sellaisen kirkon jäsen, jonka kanssa meillä on olemassa ehtoollisyhteys. Maahanmuuttaja, joka on asunut esim. vastaanottokeskuksessa ja on halunnut tulla kristityksi, ei ole voinut liittyä kirkkoon eikä häntä ole voitu kastaa. Tosiasiassa kasteita on jonkun verran toimitettu, mutta kasteen yksi merkitys, seurakuntaan liittäminen, on jäänyt silloin puuttumaan. On siis vallinnut outo tilanne, että hallinnolliset seikat ovat estäneet yhden kirkon ydinasioista, uusien jäsenien kutsumisen ja vastaanottamisen. Nyt lakimuutos korjaa tämän epäkohdan ja toteaa, että ulkomaalainen voidaan ottaa kirkon jäseneksi, kun hän on osallistunut seurakunnan toimintaan kolmen kuukauden ajan ja hänellä on ymmärrys uskon sisällöstä. Äänioikeus ja vaalikelpoisuus tulevat kuitenkin mahdollisiksi vasta, kun henkilöllä on virallinen kotipaikka ja hänet voidaan merkitä vaaliluetteloihin.

Säästän sekä teitä, Lukijat, että itseäni ja pidän tauon. Palaan linjoille! Toivottavasti Blogger toimii nyt.

Uuden laitteen lumo

Iltaa, Lukijat!

 Jos ihmettelette, etteipä se viisastelija nyt jaksakaan kirjoitella, niin ilmoitan, että se johtuu uudesta lempilaitteestani. Ja yhdestä muustakin asiasta, mutta se taas on niitä yksityisasioita, joista jutellaan, kun tavataan nokitusten. Mutta lempilaite on siis iPad, jolla toki voi kirjoittaa, mutta jonka muuhun räpläilyyn on mennyt aikaa - ja pitäähän sitä välilä opettaa lukiolaisiakin. Opetushallitus myönsi rahaa Savonlinnan lyseon lukiolle, Juvan lukiolle ja Savonlinnan ammatti-instituutille Mobiili Etelä-Savo -hankkeeseen, jossa kokeillaan, miten mobiililaitteita kuten tablettititetokoneita ja älypuhelimia voidaan käyttää opetuksessa. Koulutusta ja tutkimusta hankkeeseen ostetaan Aducatelta.    

http://www.oph.fi/rahoitus/valtionavustukset/yleissivistava_koulutus/oppimisymparistot http://www.aducate.fi/etusivu http://mobileshanke.blogspot.com hankkeen blogi

Tänään kokeilen erillisen näppäimistön käyttöä, ja tällä kirjoittaminen sujuukin mukavammin kuin hipaisunäppäimillä, joilla tulee paljon virheitä, kun ne ovat ymmärtävinään, mitä kirjoittaja haluaa, vaikka tämä ei ole edes kunnolla koskettanut näppimistöä. Hankkeemme on nyt siinä vaiheessa, että vähitellen kokeillaan ja mietitään, mitkä applikaatiot sopisivat parhaiten opiskelijoiden käyttöön ja mitä opettajien koneille kannattaisi ladata. Koulun langatonta verkkoa pitää lajentaa, jotta koneet sitten aikanaan toimivat joka puolella rakennusta ja että toiminta ei hyydy, kun 30 tai 40 konetta ottaa yhtä aikaa yhteyttä Internetiin.

Tarkoitus on siis, että tablettikoneita saadaan niin paljon, että niitä riittää opetusryhmässä jokaiselle opiskelijalle. Kokeilemme luultavasti niiden käyttöä kahdella tavalla, joista toinen on se, että tietyn kurssin opiskelijat saavat koneet henkilökohtaiseen käyttöönsä kurssn ajaksi eli voivat viedä ne kotiin ja käyttää eri oppitunneilla. Toinen malli on, että useampi opettaja käyttää koneita kursseillaan, jolloin opiskelijat saavat koneet käyttöönsä vain kunkin oppitunnin ajaksi.

 Kollegan kanssa puhuttiin ja itse asiassa mietin jo viime keväänä, millainen voisi olla opiskelijan "sähköinen vihko" tai kurssikansio, joka nielisi tekstiä, kuvia, videoita upotuksina, RSS-syötteet ja oikeastaan kaiken mahdollisen. Eri oppiaineille tai eri kursseille olisi esim. omat välilehdet, ja kullekin sivulle voisi lisätä sekä opettajalta saadun että itse tehdyn ja netistä etsityn materiaalin. Perinteisiä muistiinpanojahan ei kannata ainakaan käsin tehdä, jos edessä on tietokone. Ja saattaa olla, että ylipäänsä ei kannata käyttää aikaa muistiinpanoihin, kun materiaalit voidan jakaa sähköisesti ja oppitunnin aika käyttää johonkin muuhun. Joku ihminen varmasti osaa tähänkin vastata. Jos se olet sinä, Lukija, niin kerro minulle ja muillekin! Joitakin ideoita asiasta häälyy ilmassa, mutta kaipaan lisäviisautta!