Talvista pakkaspäivää!
Olin taas koulutuksessa ja oli ihan hyvä juttu paitsi että osasin melkein kaiken ennestään. Aika ei mennyt kuitenkaan hukkaan, sillä opin pari uutta jippoa ja tein koulutuksen aikana ihan aiheeseen liittyen yhden materiaalin omaan opetukseen.
Ylikierroksilla rupesin käymään siinä kohdassa, kun kouluttaja näytti, miten Googlen kuvahaulla haetaan kuvia Internetistä ja ympätään ne omaan PP-esitykseen. Siis noin vain. Olenko maailman ainoa ihminen, joka on kuullut tekijänoikeuksista tai yrittää niitä noudattaa? Olenko ainoa opettaja, jonka mielestä ei ole samantekevää, millaista esimerkkiä näytämme nuorisolle lain kunnioittamisessa?
Pääsääntöhän on, että kaikki teokset, olivatpa ne mitä tahansa muotoa (ääntä, kuvaa, tekstiä...) ovat jonkun omia ja niitä ei saa käyttää ilman lupaa. Piste.
Poikkeuksena ovat teokset, joiden tekijänoikeusaika on mennyt umpeen ja jotka ovat siitä syystä vapaasti käytettävää eli public domain -materiaalia, ja teokset, joiden käyttöön tekijä itse on antanut jonkinasteisen luvan. Tällaisia lisenssejä ovat esim. GNU ja Creative Commons (CC). Näistä olen kirjoittanut ihan tämän blogin alkumetreillä: http://virpiloi.blogspot.com/search/label/tekij%C3%A4noikeudet
Tekstiä koskee sitaattioikeus, jonka mukaan tekstistä saa lainata pätkän, mutta se ei saa olla kovin pitkä. Asiaa ei auta, jos muuttelee tekstiä hiukan - se on silti lainattu. Lainauksen yhteydessä tulee ilmoittaa, kuka on tekstin tekijä ja mistä teksti on haettu. Asiasisällön lainaus on sen sijaan vapaata, mikä tarkoittaa, että luetun tekstin sisällön saa kirjoittaa omin sanoin. Asianmukaista on tässäkin ilmoittaa lähde, varsinkin jos oma teksti perustuu pohjatekstiin enemmän kuin satunnaisen ajatuksen verran.
Kuvan ja musiikin kohdalla ei sitaattioikeutta ole eli kuva ja ääni ovat kokonaan suojattuja. Omiin esityksiin ei siis saa ottaa kuvia mistä vain ja sitten mitä vain musiikkia taustaksi. Siksi neuvon jo alunperin hylkäämään avoimen kuvahaun ja menemään suoraan sellaisille nettisivuille, jotka sisältävät kuvia, joita saa käyttää tietyin ehdoin. (Jokaisen teoksen kohdalla käyttöoikeudet kannattaa tarkistaa erikseen.) Toki kuvia voi katsoa mistä vain, jos ei aio siirtää niitä toiseen paikkaan. Linkitysoikeus on ilman muuta olemassa eli omaan esitykseen voi laittaa kuvan tms. osoitteen, jota klikkaamalla pääsee alkuperäiseen lähteeseen. Tässä linkki deli-tallennuksiini, jotka olen merkinnyt sanalla "ilmainen"; mukana on muutakin kuin kuvia, mutta voihan olla, että äänet ja kirjatkin kiinnostavat jotakuta. http://www.delicious.com/virpiloi/ilmainen
Huomionarvoista tekijänoikeuksissa on myös se, että teoksen tallennusmuotoa ei saa luvatta muuttaa. Kirjasta saa ottaa koulun tekemän sopimuksen nojalla tietyn määrän sivuja kopioina ja jakaa oppilaille, mutta nettisivulla olevaa juttua ei saa tulostaa ja monistaa. Toinen korvan taakse pistettävä asia on elokuvien käyttö. Kotimaisia tv-ohjelmia saa nykyisin tietääkseni nauhoittaa ja käyttää opetuksessa, kotimaisia elokuvia saa näyttää, kun hankkii siihen koululle asianmukaisen luvan, mutta ulkomaisia ohjelmia ja elokuvia ei saa koulussa näyttää, koska koulun toiminta tulkitaan julkiseksi tilaisuudeksi. Sitaattioikeuden pariin menee ehkä se, että näyttää jostakin filmistä vaikkapa muutaman minuutin pätkän. Entäs YouTube? Tässä tunnustan itsekin lipsuvani. Vaikka tiedän, että suuri osa siellä olevasta materiaalista on laittomasti ladattua, en ole voinut vastustaa kiusausta käyttää sopivia pätkiä oppitunnilla.
Tekijänoikeusasiat ovat joskus aika monimutkaisia ja tulkinnanvaraisiakin. Tätä blogia täsmällisempää tietoa löytyy netistä paljonkin, ja olen seulonut niitä deliini, josta ne löytyvät osoitteella http://www.delicious.com/virpiloi/tekij%C3%A4noikeudet
terveisin Pilkunviilaaja-Virpi
perjantai 18. helmikuuta 2011
sunnuntai 13. helmikuuta 2011
Todellisuutta luomassa
Olin kuluneella viikolla kahdessa eri koulutustilanteessa elikkä seminaarissa. Antoisia olivat molemmat, kiitos vain, ja palaan ehkä niiden sisältöön myöhemmin. Mielessäni kuitenkin rupesivat kättelemään toisiaan kahden eri esiintyjän toisistaan riippumattomat lauseet. Kouluttaja Lassi Pruuki totesi, ettei ole yhdentekevää, mitä sanoja käytämme, kun kuvaamme asioita, sillä sanat luovat todellisuutta. Hän käytti esimerkkiä, että sanomalla "meillä on huono työyhteisö" luomme työyhteisömme todellisuutta.
Kirjailija Petri Tamminen puolestaan sanoi, että meidän ajallemme on tyypillistä hysteria. Esimerkiksi median otsikot ottavat kaiken irti erilaisista peloista ja uhkakuvista. Ne antavat kuvan, että elämä on vaarallista (esimerkiksi tavallisen talvisään vaaroja esitellään sivukaupalla; on liukkautta, pakkasta, lunta katolla ja jääpuikkoja ja vaikka mitä hirveää), vaikka oma kokemus osoittaa, että elämä sujuu enimmäkseen ihan rauhallisesti.
Kun olin lähtenyt kuuntelemasta kirjailijan vallan sympaattista esitystä, silmilleni hyppäsi iltapäivälehden lööppi: "LOPUN ALKU" kuvituksenaan kännyköistä muodostettu risti. Muistin taas kerran, miksi en koskaan osta enkä tule ostamaan iltapäivälehtiä, ja Tamminen antoi asialle nimen: hysteria. Pruuki puolestaan antoi selityksen, miksi hysteriapuhetta ei kannata tukea.
Mitä olette mieltä?
Kirjailija Petri Tamminen puolestaan sanoi, että meidän ajallemme on tyypillistä hysteria. Esimerkiksi median otsikot ottavat kaiken irti erilaisista peloista ja uhkakuvista. Ne antavat kuvan, että elämä on vaarallista (esimerkiksi tavallisen talvisään vaaroja esitellään sivukaupalla; on liukkautta, pakkasta, lunta katolla ja jääpuikkoja ja vaikka mitä hirveää), vaikka oma kokemus osoittaa, että elämä sujuu enimmäkseen ihan rauhallisesti.
Kun olin lähtenyt kuuntelemasta kirjailijan vallan sympaattista esitystä, silmilleni hyppäsi iltapäivälehden lööppi: "LOPUN ALKU" kuvituksenaan kännyköistä muodostettu risti. Muistin taas kerran, miksi en koskaan osta enkä tule ostamaan iltapäivälehtiä, ja Tamminen antoi asialle nimen: hysteria. Pruuki puolestaan antoi selityksen, miksi hysteriapuhetta ei kannata tukea.
Mitä olette mieltä?
maanantai 7. helmikuuta 2011
Akateemisen osittainen maineenpalautus ja taas soppaa
Terve!
Taannoin mainitsin, että Akateemisesta kirjakaupasta ei löytynyt Nigel Slaterin kirjoja. Nyt, vajaat puoli vuotta edellisen käyntini jälkeen niitä oli peräti kuusi nimekettä, joten olkoon Pohjoismaiden suurimman kirjakaupan maine tältä osin palautettu. Osittaisuus tulee siitä, että Amazonista tilaamani Real Fast Food maksoi netin kautta ostettuna neljäsosan siitä, mitä ko. kirjakaupassa :)
Soppaa
löytyi jääkaappini vihanneslaatikosta, kun päätin pitää tyhjennystalkoot. Ensinnäkin parista palsternakasta ja yhdestä bataatista tuli tuorejuusto- ja sulatejuustonokareiden kanssa mainio sosekeitto. Taisin heittää joukkoon sipulihiutaleita, hiukan valkopippuria ja kasvisliemikuution puolikkaan. Koska bataatti kypsyy aika nopeasti, en tällä kertaa käyttänyt edes sosekonetta, vaan annoin sen kiehua möyhyksi, jotta palsternakkapalatkin pehmenivät.
Lisäksi jääkaapista löytyi viiden sipulin soppa: salaattisipuleita, tavallisia keltasipuleita, punasipuleita, purjoa ja valkosipulia. Kuullotin muut sipulit voissa ja keittelin niitä vesitilkassa hyvän tovin, lähes kypsiksi, ennen kuin lisäsin purjon. Kun keiton antaa kiehua tarpeeksi kauan, sipulit muuttuvat ihan pehmeiksi ja suussasulaviksi. Tähän soppaan ei tarvitse maitotuotetta joukkoon, mutta olisin laittanut ranskalaisen tapaan hiukan konjakkia tai punaviiniä, jos niitä olisi ollut. Kun ei ollut, niin tyydyin lihaliemikuutioon ja rouhittuun pippurisekoitukseen sekä timjamiin. Sipulisoppaan suosittelen nimenomaan lihalientä, ellei pöytään ole istumassa kasvissyöjiä. Ranskalaisilla, sipulisopan kuninkailla, on erikoinen tapa laittaa keittoannokseen lämmin voileipä eli pala leipää, jonka päällä on juustoa, ja korventaa sitten ruoka grillin alla, jotta juusto sulaa. Siis hyväähän se on, mutta en ymmärrä, miten sitkeä juusto ja leipä on tarkoitus saada sivistyneesti syötyä. Ehkä sitä ei tarvitsekaan syödä sivistyneesti, mutta itse ainakin kaipailisin aseiksi haarukkaa ja oikein terävää veistä.
Niin mutta viiden sipulin soppaan palatakseni... Se kannattaa syödä silmät kiinni, sillä väri on todella epämiellyttävä, mikä johtuu punasipulista. Punasipuli sopii oikeastaan vain raakana syötäväksi tai punakaalin joukkoon, sillä se luovuttaa keitettäessä kauniin värinsä ja muuttaa muun ruoan epämääräisen harmaanruskeaksi. Ihan taannoin luin jostakin niksin, jolla punasipulin saa paremmin pitämään värinsä, mutta enpä sitä nyt tähän hätään muista. Juustoraaste tekee hyvää myös itäsuomalaiselle sipulikeitolle, joka ihan hyvin voi olla vaikka yhden sipulin soppakin.
Ekovinkki 2
Toinen ekovinkki on yhtä mahdoton kuin ensimmäinenkin: älä osta mitään. Jos nyt kuitenkin ostat, niin mieti, tarvitsetko sitä oikeasti, onko vanha jo loppuun kulutettu ja voisitko ostaa sen käytettynä. Jos ei piittaa pintamuodista, kirppareilta löytyy hyviä vaatteita. Kerronpa esimerkin: Kävin oikeassa vaatekaupassa sovittamassa pitkiksiä. Myyjä esitteli useitakin vaihtoehtoja, jotka olivat hinnaltaan plus miinus sata euroa. Mitkään niistä eivät olleet aivan sopivia, vaikka olivatkin periaatteessa oikeaa kokoa. Myyjä lohdutti, että heidän kauttaan saa kyllä ompelupalvelua, jolla housut muutetaan istuviksi. Poistuin toivottavasti kohtalaisen kohteliaasti etuovesta ulos. En ymmärrä, miksi olisi pitänyt ostaa kalliit ja sopimattomat housut ja käyttää vielä lisää rahaa niiden korjaamiseen. Menin sen tien kirpparille ja ostin kahdet housut parilla eurolla pari. Toiset olivat aivan sellaisenaan sopivat, toiset vaativat hiukan lyhennystä ja kavennusta, mutta olivat rakenteeltaan sellaiset, että toimenpide onnistui kotikonstein. Ekologisuus on siis myös säästämistä.
toteaa saiturinne
Virpi
Taannoin mainitsin, että Akateemisesta kirjakaupasta ei löytynyt Nigel Slaterin kirjoja. Nyt, vajaat puoli vuotta edellisen käyntini jälkeen niitä oli peräti kuusi nimekettä, joten olkoon Pohjoismaiden suurimman kirjakaupan maine tältä osin palautettu. Osittaisuus tulee siitä, että Amazonista tilaamani Real Fast Food maksoi netin kautta ostettuna neljäsosan siitä, mitä ko. kirjakaupassa :)
Soppaa
löytyi jääkaappini vihanneslaatikosta, kun päätin pitää tyhjennystalkoot. Ensinnäkin parista palsternakasta ja yhdestä bataatista tuli tuorejuusto- ja sulatejuustonokareiden kanssa mainio sosekeitto. Taisin heittää joukkoon sipulihiutaleita, hiukan valkopippuria ja kasvisliemikuution puolikkaan. Koska bataatti kypsyy aika nopeasti, en tällä kertaa käyttänyt edes sosekonetta, vaan annoin sen kiehua möyhyksi, jotta palsternakkapalatkin pehmenivät.
Lisäksi jääkaapista löytyi viiden sipulin soppa: salaattisipuleita, tavallisia keltasipuleita, punasipuleita, purjoa ja valkosipulia. Kuullotin muut sipulit voissa ja keittelin niitä vesitilkassa hyvän tovin, lähes kypsiksi, ennen kuin lisäsin purjon. Kun keiton antaa kiehua tarpeeksi kauan, sipulit muuttuvat ihan pehmeiksi ja suussasulaviksi. Tähän soppaan ei tarvitse maitotuotetta joukkoon, mutta olisin laittanut ranskalaisen tapaan hiukan konjakkia tai punaviiniä, jos niitä olisi ollut. Kun ei ollut, niin tyydyin lihaliemikuutioon ja rouhittuun pippurisekoitukseen sekä timjamiin. Sipulisoppaan suosittelen nimenomaan lihalientä, ellei pöytään ole istumassa kasvissyöjiä. Ranskalaisilla, sipulisopan kuninkailla, on erikoinen tapa laittaa keittoannokseen lämmin voileipä eli pala leipää, jonka päällä on juustoa, ja korventaa sitten ruoka grillin alla, jotta juusto sulaa. Siis hyväähän se on, mutta en ymmärrä, miten sitkeä juusto ja leipä on tarkoitus saada sivistyneesti syötyä. Ehkä sitä ei tarvitsekaan syödä sivistyneesti, mutta itse ainakin kaipailisin aseiksi haarukkaa ja oikein terävää veistä.
Niin mutta viiden sipulin soppaan palatakseni... Se kannattaa syödä silmät kiinni, sillä väri on todella epämiellyttävä, mikä johtuu punasipulista. Punasipuli sopii oikeastaan vain raakana syötäväksi tai punakaalin joukkoon, sillä se luovuttaa keitettäessä kauniin värinsä ja muuttaa muun ruoan epämääräisen harmaanruskeaksi. Ihan taannoin luin jostakin niksin, jolla punasipulin saa paremmin pitämään värinsä, mutta enpä sitä nyt tähän hätään muista. Juustoraaste tekee hyvää myös itäsuomalaiselle sipulikeitolle, joka ihan hyvin voi olla vaikka yhden sipulin soppakin.
Ekovinkki 2
Toinen ekovinkki on yhtä mahdoton kuin ensimmäinenkin: älä osta mitään. Jos nyt kuitenkin ostat, niin mieti, tarvitsetko sitä oikeasti, onko vanha jo loppuun kulutettu ja voisitko ostaa sen käytettynä. Jos ei piittaa pintamuodista, kirppareilta löytyy hyviä vaatteita. Kerronpa esimerkin: Kävin oikeassa vaatekaupassa sovittamassa pitkiksiä. Myyjä esitteli useitakin vaihtoehtoja, jotka olivat hinnaltaan plus miinus sata euroa. Mitkään niistä eivät olleet aivan sopivia, vaikka olivatkin periaatteessa oikeaa kokoa. Myyjä lohdutti, että heidän kauttaan saa kyllä ompelupalvelua, jolla housut muutetaan istuviksi. Poistuin toivottavasti kohtalaisen kohteliaasti etuovesta ulos. En ymmärrä, miksi olisi pitänyt ostaa kalliit ja sopimattomat housut ja käyttää vielä lisää rahaa niiden korjaamiseen. Menin sen tien kirpparille ja ostin kahdet housut parilla eurolla pari. Toiset olivat aivan sellaisenaan sopivat, toiset vaativat hiukan lyhennystä ja kavennusta, mutta olivat rakenteeltaan sellaiset, että toimenpide onnistui kotikonstein. Ekologisuus on siis myös säästämistä.
toteaa saiturinne
Virpi
lauantai 22. tammikuuta 2011
Ekovinkki
Nyt, kun laajalevikkisemmissäkin medioissa on ympäristötekopalstoja, niin ajattelin aloittaa minäkin sellaisen. Tunnustan kyllä varastaneeni näistä ideoista suurimman osan muilta, mutta kierrätyshän juuri on ekologista. Päivän vinkki on aivan perustavaa laatua: älä tee mitään, niin säästät ympäristöä ja kaikkea todella paljon. Jos ei kuitenkaan nyt mennä tässä aivan äärimmäisyyksiin, niin hengittää täytyy vähintäänkin, joten lievennetään vähän: pysy kotona, alenna asunnon lämpötilaa, pistä villasukat jalkaan ja lue kirjaston kirjoja.
ehdottaa ekoemäntä Virpi
ehdottaa ekoemäntä Virpi
sunnuntai 16. tammikuuta 2011
Piparien loppusijoitus ja muuta ruokaa
Tervehdys, Lukijat!
Kuten huomaatte, ainakin yksi uuden vuoden lupaus tulee tässä täytettyä. Toisaalta taidan rikkoa toisen, joka on blogin otsikossa, ja tehdä yksityiselämään liityvän paljastuksen, tosin hyvin pienen sellaisen eikä se kyllä varmaan ketään kiinnostakaan... Ellette jo ole arvanneetkin, niin kerään keittokirjoja ja ruokareseptejä. Paljastusluonne liittyy siihen vähän noloon juttuun, että huolimatta keräiltyjen ohjeiden huomattavasta määrästä (joka sentään jääköön salaisuudeksi), en ole mikään gourmetkokki. Parhaimmillaan, mutta harvoin, kokkauksistani tulee erinomaisia, usein ihan hyviä ja joskus aika surkeita. Joku joskus ehdotteli, että rupeaisin pitämään ruokablogia, mutta netti on täynnä toinen toistaan ihanampia blogeja sillä saralla, joten tyydyn vain näihin satunnaisiin pläjäyksiin.
Tässä pari ruokablogia, joita seurailen ohimennen. Pidän sekä sellaisista kirjoista että blogeista, joissa on ruokaohjeet tarjoillaan tarinoinnin kera. Näiltä sivuilta löytyy sitten taas kymmeniä linkkejä eteenpäin, jos sattuu kiinnostamaan. Enkä ole vielä sanonut sanaakaan ulkomaisista sivuista!
http://pastanjauhantaa.blogspot.com/
http://sillasipuli.blogspot.com/
http://siskotkokkaa.blogspot.com/
http://peruspoperoa.blogspot.com/
Keräilemäni ohjeet ja kirjat ovat minulla kyllä aktiivisessa käytössä sillä tavalla, että luen niitä aika ahkerasti. Mitä sitten kokkaan, on eri asia, mutta lukeminen on mukavaa. Viimeisen viikon aikana olen lukenut mm. Nigel Slaterin kirjoja; sekä hänen koskettavia muistelmiaan poikavuosilta että reseptejä. En ole mikään huippukokkien fanittaja enkä seuraa säännöllisesti televisiosta kokkiohjelmia, koska en ylipäätänsäkään juurikaan katso televisiota, mutta jostain syystä satuin seuraamaan viime syksynä lähetettyä Nigel Slater´s Simple Suppers -sarjaa ja miellyin siihen kovasti, sillä sen idea muistutti aika paljon omaa "otetaan mitä on" -kokkaustani. Tosin omia aikaansaannoksiani ei saa eikä voi verrata Nigelin tuotoksiin. Ilmeisesti Slaterin kirjoja ei saa kirjakaupoista - ei edes Akateemisesta, kävin kysymässä - joten tilasin niitä joululahjojen ohella Amazonilta. Pokkariversioita muista paitsi uusimmista kirjoista saa sieltä edulliseen hintaan. (Vink, vink.) Nigelin sympaattinen tv-esiintyminen myös miellyttää minua: odotan koko ajan, että hän hymyilisi, mutta ei - ellei sitten aivan viimeisellä sekunnilla.
Internetin kautta pääsee tutustumaan kyseiseen kokkiin laittamalla YouTubeen hakusanan Nigel Slater tai esim. seuraavilta nettisivuilta:
http://www.nigelslater.com/
http://www.guardian.co.uk/lifeandstyle/series/nigelslaterrecipes
http://uktv.co.uk/food/chef/aid/533817
Harrastukseni (vai onkohan kyse addiktiosta?) vakavuudesta kertoo, että olen viime kesän ja syksyn aikana koonnut tukevan kansiollisen reseptejä, joissa käytetään tofua, papuja, linssejä, kikherneitä, simeniä ja pähkinöitä. Sen saa sitten aikanaan perheen Kasvissyöjä lahjaksi.
Ja lopuksi niihin pipareihin. Jos siis purkin pohjalla on vielä jokunen jämä joululta, ne maistuvat aika mainioilta sinihomejuuston ja päärynän kera. Tämä ei ole mikään uusi eikä omaperäinen keksintö, mutta muistutanpahan vain... Jos ei ole ihanteellista kotitekoisen piparin, tuoreen ja erittäin kypsän päärynän ja kotimaisen sinihomejuuston yhdistelmää, niin kaupan pipari, tanskalainen juusto ja säilykepäärynäkin käyvät ihan hyvin. Juoman pitää olla tämän kanssa riittävän tuhtia, että se ei kalpene voimakkaiden makujen rinnalla; sanoisin että sherry, madeira tai portviini olisivat hyviä. Mutta ota, mitä sattuu olemaan!
terkuin
Virpi
J.K. Meillä on tänään pakkasta kolmekymmentä astetta, joten ihan hyvin voi istua sisällä keittokirjaa lukemassa.
Kuten huomaatte, ainakin yksi uuden vuoden lupaus tulee tässä täytettyä. Toisaalta taidan rikkoa toisen, joka on blogin otsikossa, ja tehdä yksityiselämään liityvän paljastuksen, tosin hyvin pienen sellaisen eikä se kyllä varmaan ketään kiinnostakaan... Ellette jo ole arvanneetkin, niin kerään keittokirjoja ja ruokareseptejä. Paljastusluonne liittyy siihen vähän noloon juttuun, että huolimatta keräiltyjen ohjeiden huomattavasta määrästä (joka sentään jääköön salaisuudeksi), en ole mikään gourmetkokki. Parhaimmillaan, mutta harvoin, kokkauksistani tulee erinomaisia, usein ihan hyviä ja joskus aika surkeita. Joku joskus ehdotteli, että rupeaisin pitämään ruokablogia, mutta netti on täynnä toinen toistaan ihanampia blogeja sillä saralla, joten tyydyn vain näihin satunnaisiin pläjäyksiin.
Tässä pari ruokablogia, joita seurailen ohimennen. Pidän sekä sellaisista kirjoista että blogeista, joissa on ruokaohjeet tarjoillaan tarinoinnin kera. Näiltä sivuilta löytyy sitten taas kymmeniä linkkejä eteenpäin, jos sattuu kiinnostamaan. Enkä ole vielä sanonut sanaakaan ulkomaisista sivuista!
http://pastanjauhantaa.blogspot.com/
http://sillasipuli.blogspot.com/
http://siskotkokkaa.blogspot.com/
http://peruspoperoa.blogspot.com/
Keräilemäni ohjeet ja kirjat ovat minulla kyllä aktiivisessa käytössä sillä tavalla, että luen niitä aika ahkerasti. Mitä sitten kokkaan, on eri asia, mutta lukeminen on mukavaa. Viimeisen viikon aikana olen lukenut mm. Nigel Slaterin kirjoja; sekä hänen koskettavia muistelmiaan poikavuosilta että reseptejä. En ole mikään huippukokkien fanittaja enkä seuraa säännöllisesti televisiosta kokkiohjelmia, koska en ylipäätänsäkään juurikaan katso televisiota, mutta jostain syystä satuin seuraamaan viime syksynä lähetettyä Nigel Slater´s Simple Suppers -sarjaa ja miellyin siihen kovasti, sillä sen idea muistutti aika paljon omaa "otetaan mitä on" -kokkaustani. Tosin omia aikaansaannoksiani ei saa eikä voi verrata Nigelin tuotoksiin. Ilmeisesti Slaterin kirjoja ei saa kirjakaupoista - ei edes Akateemisesta, kävin kysymässä - joten tilasin niitä joululahjojen ohella Amazonilta. Pokkariversioita muista paitsi uusimmista kirjoista saa sieltä edulliseen hintaan. (Vink, vink.) Nigelin sympaattinen tv-esiintyminen myös miellyttää minua: odotan koko ajan, että hän hymyilisi, mutta ei - ellei sitten aivan viimeisellä sekunnilla.
Internetin kautta pääsee tutustumaan kyseiseen kokkiin laittamalla YouTubeen hakusanan Nigel Slater tai esim. seuraavilta nettisivuilta:
http://www.nigelslater.com/
http://www.guardian.co.uk/lifeandstyle/series/nigelslaterrecipes
http://uktv.co.uk/food/chef/aid/533817
Harrastukseni (vai onkohan kyse addiktiosta?) vakavuudesta kertoo, että olen viime kesän ja syksyn aikana koonnut tukevan kansiollisen reseptejä, joissa käytetään tofua, papuja, linssejä, kikherneitä, simeniä ja pähkinöitä. Sen saa sitten aikanaan perheen Kasvissyöjä lahjaksi.
Ja lopuksi niihin pipareihin. Jos siis purkin pohjalla on vielä jokunen jämä joululta, ne maistuvat aika mainioilta sinihomejuuston ja päärynän kera. Tämä ei ole mikään uusi eikä omaperäinen keksintö, mutta muistutanpahan vain... Jos ei ole ihanteellista kotitekoisen piparin, tuoreen ja erittäin kypsän päärynän ja kotimaisen sinihomejuuston yhdistelmää, niin kaupan pipari, tanskalainen juusto ja säilykepäärynäkin käyvät ihan hyvin. Juoman pitää olla tämän kanssa riittävän tuhtia, että se ei kalpene voimakkaiden makujen rinnalla; sanoisin että sherry, madeira tai portviini olisivat hyviä. Mutta ota, mitä sattuu olemaan!
terkuin
Virpi
J.K. Meillä on tänään pakkasta kolmekymmentä astetta, joten ihan hyvin voi istua sisällä keittokirjaa lukemassa.
tiistai 16. marraskuuta 2010
Arkiston uumenista
Tervehdys. Jostain syystä seuraava teksti on maannut luonnoskansiossa julkaisemista odottamassa - ehkä siksi, että armoton työruuhka hyökkäsi kimpuuni marras- joulukuussa ja alkaa nyt vasta helpottaa. No joo, olihan siinä joulu välissä, mutta silloin pidin lomaa.
Kirkolliskokouksen loppuviikon Puheenaihe ja hallintoa
Loppuviikolla kiire lisääntyi, kun perustevaliokunnan mietintö valmistui. Koko torstai käytetiin keskusteluun kirkon suhtautumisesta homoseksuaalisuuteen ja siitä, pitäisikö parisuhteensa rekisteröineiden kanssa rukoilla vai siunata vai mitä pitäisi tehdä. Perustevaliokunta päätyi samalle kannalle kuin piispainkokous viime keväänä, että rukous on mahdollinen joko yksityisesti tai yhteisesti, kirkossa tai muualla. Rukouksessa voi käyttää vapaata rukousta ja Isä meidän -rukousta sekä Herran siunausta, mutta ei vihkimisen elementtejä, kuten lupauksia tai sormusten vaihtoa. Piispainkokouksen tulee laatia ohjeita rukouksen sisällöstä.
Paitsi varsinaisesta aiheesta, keskusteltiin myös päätöstavasta eli siitä, tulisiko asia päättää yksinkertaisella vai määräenemmistöllä. Puhemiesneuvosto oli keskustellut asiasta, ja sen jälkeen arkkipiispa ilmoitti, että yksinkertainen enemmistö riittää. Säädösten mukaan määräenemmistö tarvitaan silloin, kun kyseessä on lakimuutos tai kirkon uskoa ja oppia koskeva asia. Arkkipiispan ilmoitukseen tyytymättömät pyrkivät puheenvuoroissaan osoittamaan, että kysymys homoseksuaalisuudesta kuuluu nimenomaan kirkon oppiin ja uskoon. Asia päätettiin kuitenkin lopulta yksinkertaisella enemmistöllä selvästi perustelakivaliokunnan esityksen mukaisesti. Mikäli asiassa olisi katsottu vaadittavan määräenemmistöä, esitys ei olisi mennyt läpi. Päätöksenä siis oli, että piispainkokouksen tulee laatia pastoraalisia ohjeita rukouksen suorittamisesta.
Kirkon suhtautuminen homoseksuaalisuuteen on ollut syksyn kuuma puheenaihe. On peräänkuulutettu kirkon kantaa ja todettu, että kristillisdemokraattien Päivi Räsänen ei käytä asiassa kirkon ääntä, vaikka hän esiintyikin televisiossa ikään kuin kristittyjen edustajana. Kuka sitten sitä ääntä käyttää? Arkkipiispako? Kari Mäkinen on tuonut selvästi esille suvaitsevaisen suhtautumisensa samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin, ja on saanut sekä kannatusta että vastustusta kirkon sisältä. Tosisiahan on, että yli neljän miljoonan jäsenen kirkossa ei ole tästä asiasta yhtä ääntä. Jollakin tavalla siis kirkolliskokouksen päätös on kirkon ääni, ja näytti ainakin silloin rauhoittavan asiasta käydyn keskustelun. Olisihan se tietysti saattanut laantua muutenkin.
Kirkolliskokouksen jälkeen on koettu vielä asiaan liittyvä jälkinäytös, kun lestadiolaisen liikkeen johtajien kokouksessa todettiin, että veljet kirkolliskokousedustajat äänestivät väärin kannattaessaan ohjeiden laatimista rukousta varten. Kaikki, tiettävästi yhdeksän, liikeeseen kuuluvaa edustajaa ovat pyytäneet anteeksi väärää menettelyään. He kertovat äänestäneensä ohjeistuksen puolesta, että ei syntyisi villiä tilannetta, jossa kukin piispa antaa omassa hiippakunnassaan erilaisia ohjeita. Tämä on aika hämmentävä tapaus, ja minua harmittaa edustajaveljien puolesta, jotka varmasti toimivat äänestyksessä parhaan kykynsä ja ymmärryksensä mukaan.
Television "homoillan" jälkeen suuri määrä ihmisiä erosi kirkosta, mutta toisaalta käyty keskustelu nosti marraskuun kirkollisvaalit puheenaiheeksi ja nosti luultavasti äänestysprosenttia. Monien seurakuntien kirkkovaltuustot uusiutuivat melko paljon. Julkisuudessa arveltiin tätä muutoksen mahdollisuudeksi kirkossa, ja saattaahan se sitä ollakin, mutta tunnen kirkon hallintoa sen verran hyvin, että en odota nopeita muutoksia. Kirkko on julkisoikeudellinen yhteisö, jonka hallinto on hyvin tarkasti säädelty - esimerkiksi budjetointi on hyvin tarkkaa - joten asiat vievät aikansa kierrellessään virkatietä. Tätä ei pidä ymmärtää niin, että pitäisin hallintojärjestelmää huonona: demokratian toteutuminen vaatii tietynlaisia rakenteita ja runsaasti kokouksia. Silti uskon siihen, että jos ihmisillä on halua vaikuttaa asioihin ja hyviä ideoita, niin hallinto ei ole esteenä niiden toteuttamiselle.
Oikein hienoa vuotta 2011 kaikille!
Teen lupauksen, että julkaisen seuraavan tekstin lyhyemmällä viipeellä kuin tämän!
Virpi
Kirkolliskokouksen loppuviikon Puheenaihe ja hallintoa
Loppuviikolla kiire lisääntyi, kun perustevaliokunnan mietintö valmistui. Koko torstai käytetiin keskusteluun kirkon suhtautumisesta homoseksuaalisuuteen ja siitä, pitäisikö parisuhteensa rekisteröineiden kanssa rukoilla vai siunata vai mitä pitäisi tehdä. Perustevaliokunta päätyi samalle kannalle kuin piispainkokous viime keväänä, että rukous on mahdollinen joko yksityisesti tai yhteisesti, kirkossa tai muualla. Rukouksessa voi käyttää vapaata rukousta ja Isä meidän -rukousta sekä Herran siunausta, mutta ei vihkimisen elementtejä, kuten lupauksia tai sormusten vaihtoa. Piispainkokouksen tulee laatia ohjeita rukouksen sisällöstä.
Paitsi varsinaisesta aiheesta, keskusteltiin myös päätöstavasta eli siitä, tulisiko asia päättää yksinkertaisella vai määräenemmistöllä. Puhemiesneuvosto oli keskustellut asiasta, ja sen jälkeen arkkipiispa ilmoitti, että yksinkertainen enemmistö riittää. Säädösten mukaan määräenemmistö tarvitaan silloin, kun kyseessä on lakimuutos tai kirkon uskoa ja oppia koskeva asia. Arkkipiispan ilmoitukseen tyytymättömät pyrkivät puheenvuoroissaan osoittamaan, että kysymys homoseksuaalisuudesta kuuluu nimenomaan kirkon oppiin ja uskoon. Asia päätettiin kuitenkin lopulta yksinkertaisella enemmistöllä selvästi perustelakivaliokunnan esityksen mukaisesti. Mikäli asiassa olisi katsottu vaadittavan määräenemmistöä, esitys ei olisi mennyt läpi. Päätöksenä siis oli, että piispainkokouksen tulee laatia pastoraalisia ohjeita rukouksen suorittamisesta.
Kirkon suhtautuminen homoseksuaalisuuteen on ollut syksyn kuuma puheenaihe. On peräänkuulutettu kirkon kantaa ja todettu, että kristillisdemokraattien Päivi Räsänen ei käytä asiassa kirkon ääntä, vaikka hän esiintyikin televisiossa ikään kuin kristittyjen edustajana. Kuka sitten sitä ääntä käyttää? Arkkipiispako? Kari Mäkinen on tuonut selvästi esille suvaitsevaisen suhtautumisensa samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin, ja on saanut sekä kannatusta että vastustusta kirkon sisältä. Tosisiahan on, että yli neljän miljoonan jäsenen kirkossa ei ole tästä asiasta yhtä ääntä. Jollakin tavalla siis kirkolliskokouksen päätös on kirkon ääni, ja näytti ainakin silloin rauhoittavan asiasta käydyn keskustelun. Olisihan se tietysti saattanut laantua muutenkin.
Kirkolliskokouksen jälkeen on koettu vielä asiaan liittyvä jälkinäytös, kun lestadiolaisen liikkeen johtajien kokouksessa todettiin, että veljet kirkolliskokousedustajat äänestivät väärin kannattaessaan ohjeiden laatimista rukousta varten. Kaikki, tiettävästi yhdeksän, liikeeseen kuuluvaa edustajaa ovat pyytäneet anteeksi väärää menettelyään. He kertovat äänestäneensä ohjeistuksen puolesta, että ei syntyisi villiä tilannetta, jossa kukin piispa antaa omassa hiippakunnassaan erilaisia ohjeita. Tämä on aika hämmentävä tapaus, ja minua harmittaa edustajaveljien puolesta, jotka varmasti toimivat äänestyksessä parhaan kykynsä ja ymmärryksensä mukaan.
Television "homoillan" jälkeen suuri määrä ihmisiä erosi kirkosta, mutta toisaalta käyty keskustelu nosti marraskuun kirkollisvaalit puheenaiheeksi ja nosti luultavasti äänestysprosenttia. Monien seurakuntien kirkkovaltuustot uusiutuivat melko paljon. Julkisuudessa arveltiin tätä muutoksen mahdollisuudeksi kirkossa, ja saattaahan se sitä ollakin, mutta tunnen kirkon hallintoa sen verran hyvin, että en odota nopeita muutoksia. Kirkko on julkisoikeudellinen yhteisö, jonka hallinto on hyvin tarkasti säädelty - esimerkiksi budjetointi on hyvin tarkkaa - joten asiat vievät aikansa kierrellessään virkatietä. Tätä ei pidä ymmärtää niin, että pitäisin hallintojärjestelmää huonona: demokratian toteutuminen vaatii tietynlaisia rakenteita ja runsaasti kokouksia. Silti uskon siihen, että jos ihmisillä on halua vaikuttaa asioihin ja hyviä ideoita, niin hallinto ei ole esteenä niiden toteuttamiselle.
Oikein hienoa vuotta 2011 kaikille!
Teen lupauksen, että julkaisen seuraavan tekstin lyhyemmällä viipeellä kuin tämän!
Virpi
keskiviikko 10. marraskuuta 2010
Kirkkohallitusta käy sääliksi
Tämä kirkolliskokousviikko on poikkeuksellinen, koska meillä on varsin paljon vapaa-aikaa. Se johtuu ensinnäkin siitä, että päiväjärjestyksessä oli alkuviikosta varattu runsaasti aikaa valiokuntatyöskentelylle, erityisesti perustevaliokunnalle, joka laati mietintöä viime keväänä annetusta piispaikokouksen selvityksestä parisuhdelain vaikutuksista kirkossa. Muistanette, että kertoilin siitä toukokuussa. Muilla valiokunnilla ei mennyt yhtä paljon aikaa työskentelyyn.
Toinen syy vapaa-aikaan on edustajien käsittämätön vähäpuheisuus. Esimerkiksi kirkon keskusrahaston euromäärältään huomattava talousarvio hyväksyttiin jokseenkin suoraan talousvaliokunnan puheenjohtajan Pertti Simolan esittelypuheenvuoron jälkeen. Kirkolliskokouksen toinen vpj Timo Sahi ei ollut uskoa silmiään, kun katseli puheenvuoropyynnöistä tyhjää taulua. Minä olisin voinut kiitoksella mainita parista asiasta talousarviossa, mutta enpä viitsinyt ruveta pitkittämään selvää asiaa. Kiitokset olisin antanut siitä, että uskonnonopettajien tukemiseen meidän tärkeässä työssämme myönnettiin tukea - siis välillisesti Uskonnonpedagogisen instituutin ja Uskonnonopettajien liiton kautta. Toinen kiitos olisi tullut siitä, että kotiseurakuntani oikein nimeltä mainittiin ylimääräistä rahaa saavien seurakuntien joukossa. Tämä johtuu saaristoseurakuntastatuksesta.
Miksi sitten kirkkohallitusta pitäisi säälitellä? Koska kirkolliskokous syöttää sille jatkuvasti uusia tehtäviä. Sellaiset aloitteet, joiden asiaa pidetään hyvänä, mutta joita ei sellaisenaan voida hyväksyä, saavat usein sen muodon, että kirkkohallitusta pyydetään selvittämään asiaa ja tekemään tarvittavat ehdotukset selvitystyön jälkeen. Lisäksi ovat tietysti suorat tehtävänannot, joissa suuria esiselvityksiä ei välttämättä tarvita. Näistä esimerkkeinä äskeisessä istunnossa olivat virsikirjan lisävihkon työstämisen aloittaminen ja seurakunnissa tehtävän aluetyön rakenteiden ja ko. työssä käytettävien nimitysten selvittäminen ja sen jälkeen tapahtuva ohjeistaminen. Nämä asiat eivät ehkä tästä aukea, joten jos ne kiinnostavat, neuvon lukemaan valiokuntien mietinnöt kirkolliskokouksen nettisivulta.
Huominen päivä on lähes kokonaan varattu perustevaliokunnan mietinnön käsittelyyn. Paikalle rynnännee runsaasti tiedotusvälineitä. Onneksi täällä on koko viikon ollut järjestysmies paikalla, jos pahakin hässäkkä tulee... Pitää vissiin kammata tukka aamulla, jos joutuu kuviin. Huomisillaksi meidät on kutsuttu merivoimien esikuntaan kylään.
terveisin ei-tällä-kertaa-niin-väsynyt Virpi
Toinen syy vapaa-aikaan on edustajien käsittämätön vähäpuheisuus. Esimerkiksi kirkon keskusrahaston euromäärältään huomattava talousarvio hyväksyttiin jokseenkin suoraan talousvaliokunnan puheenjohtajan Pertti Simolan esittelypuheenvuoron jälkeen. Kirkolliskokouksen toinen vpj Timo Sahi ei ollut uskoa silmiään, kun katseli puheenvuoropyynnöistä tyhjää taulua. Minä olisin voinut kiitoksella mainita parista asiasta talousarviossa, mutta enpä viitsinyt ruveta pitkittämään selvää asiaa. Kiitokset olisin antanut siitä, että uskonnonopettajien tukemiseen meidän tärkeässä työssämme myönnettiin tukea - siis välillisesti Uskonnonpedagogisen instituutin ja Uskonnonopettajien liiton kautta. Toinen kiitos olisi tullut siitä, että kotiseurakuntani oikein nimeltä mainittiin ylimääräistä rahaa saavien seurakuntien joukossa. Tämä johtuu saaristoseurakuntastatuksesta.
Miksi sitten kirkkohallitusta pitäisi säälitellä? Koska kirkolliskokous syöttää sille jatkuvasti uusia tehtäviä. Sellaiset aloitteet, joiden asiaa pidetään hyvänä, mutta joita ei sellaisenaan voida hyväksyä, saavat usein sen muodon, että kirkkohallitusta pyydetään selvittämään asiaa ja tekemään tarvittavat ehdotukset selvitystyön jälkeen. Lisäksi ovat tietysti suorat tehtävänannot, joissa suuria esiselvityksiä ei välttämättä tarvita. Näistä esimerkkeinä äskeisessä istunnossa olivat virsikirjan lisävihkon työstämisen aloittaminen ja seurakunnissa tehtävän aluetyön rakenteiden ja ko. työssä käytettävien nimitysten selvittäminen ja sen jälkeen tapahtuva ohjeistaminen. Nämä asiat eivät ehkä tästä aukea, joten jos ne kiinnostavat, neuvon lukemaan valiokuntien mietinnöt kirkolliskokouksen nettisivulta.
Huominen päivä on lähes kokonaan varattu perustevaliokunnan mietinnön käsittelyyn. Paikalle rynnännee runsaasti tiedotusvälineitä. Onneksi täällä on koko viikon ollut järjestysmies paikalla, jos pahakin hässäkkä tulee... Pitää vissiin kammata tukka aamulla, jos joutuu kuviin. Huomisillaksi meidät on kutsuttu merivoimien esikuntaan kylään.
terveisin ei-tällä-kertaa-niin-väsynyt Virpi
Tilaa:
Kommentit (Atom)
Tekstit
