Niin, sen minä vielä keksin, että olen kateellinen niille, jotka ovat hyviä karaokelaulajia ja muutenkin hyviä laulajia, mikä täten tunnustettakoon.
Kauhian kiireen takia en jaksa kirjoittaa syvällisiä juttuja, mutta hauskuutan teitä, rakkaat Lukijat, parilla jutulla isäni varastoista. Ensimmäistä on kotipaikkakunnalla kerrottu tositarinana, koska se on liitetty aitoon henkilöön. Tämä lienee tapahtunut joskus 60-luvulla:
Pitäjässä oli Oskari-niminen haudankaivaja, ja siksi hautausmaata kutsuttiin nimellä Oskarin viita. Siihen aikaan haudat kaivettiin vielä käsipelissä eli lapiolla, ja koska oli kesäkuuma, haudankaivajalla oli tapana tehdä työtään öiseen aikaan. Erään kerran oli maatalon isäntä ollut käyttämässä lehmää sonnin luona vierailulla, ja palailivat he sitten pitkäksi venyneen illan jälkeen kesäyössä kotiin päin. Talsittiin rauhassa, mies edellä ja lehmä narussa perässä. Matkareitti kulki Oskarin viidan viertä, jolloin isäntä tuumasi siinä kohdalla ihan ääneen, että "tuolla niitä on monta...". Silloin hautausmaalta kuului reipas vastaus: "Onhan meitä täällä!" Lienee lehmä saanut reipasta kyytiä loppumatkalla...
Kahden muun jutun todenperäisyydestä en anna takeita, mutta hautuumaalla nekin tapahtuvat: Oli jälleen kerran kuolema korjannut seurakuntalaisen ja haudankaivaja oli yötöissä. Liekö ollut kuutamoista urakointia vai ei, en tiedä, mutta pari pitäjäläistä koiranleukaa päätti kokeilla hauturin hermoja, kun tiesivät tämän olevan yövuorossa. He huutelivat ja juoksentelivat ja kolistelivat hautausmaalla aikansa, mutta haudankaivaja ei näyttänyt regoivan millään tavalla. Aikansa kummiteltuaan nuoret miehet kyllästyivät ja päättivät lähteä kotiin ja ehtivätkin jo hautausmaan portille, kun takaa kajahti selkeä komento: "Jalotella saa, mutta alueelta ei poistuta!"
Liekö ollut sama haudankaivaja, joka sittemmin syksyisenä aamuna saapui viimeistelemään kuoppaa, joka oli edellisenä iltana jäänyt vähän keskeneräiseksi - ja peittämättä. Yöllä oli joku myöhäinen kulkija ehkä ravitsemusliikkeestä tullessaan päättänyt oikaista hautausmaan poikki, mutta oli kupsahtanut hautaan eikä ollut päässyt omin neuvoin pois. Aamulla kuuli hauturi väräjävän äänen valittavan montusta, että on niin kylmä, kovin kylmä. Haudankaivaja kurkisti haudan reunalta alas ja totesi ykskantaan: "No ihmekös tuo, kun olet potkinut kaikki mullat pois päältäsi!"
Pilkettä päiväänne!
Virpi
torstai 4. helmikuuta 2010
sunnuntai 3. tammikuuta 2010
Pari linkkiä
Moi.
Yritin liittää näitä esityksiä suoraan slideshare.netistä tänne, mutta Firefox kaatui, vaikka on aikaisemmin toiminut ihan hyvin. Siksi siis saatte nämä linkkeinä. Ensimmäinen on opettajille ja muille esiintyjille: Steve Jobs malliesimerkkinä erinomaisesta esiintyjästä ja esitysten laatijasta. Meillä joka päivä esiintyvillä ei kyllä ole mahdollisuuksia samanlaisiin harjoitusaikoihin kuin hänellä, mutta oppia ei kannata kaataa ojaan sen takia. Vai miten se nyt menikään... ;) Toisessa esityksessä Harto Pönkä opastaa meitä jälleen sosiaalisen median maailmaan.
http://www.slideshare.net/cvgallo/the-presentation-secrets-of-steve-jobs-2609477
http://www.slideshare.net/hponka/sosiaalisen-median-kyttnotto-pelisnnt-ja-strategiat
Oikein hyvää vuoden alkua kaikille!
Virpi
Yritin liittää näitä esityksiä suoraan slideshare.netistä tänne, mutta Firefox kaatui, vaikka on aikaisemmin toiminut ihan hyvin. Siksi siis saatte nämä linkkeinä. Ensimmäinen on opettajille ja muille esiintyjille: Steve Jobs malliesimerkkinä erinomaisesta esiintyjästä ja esitysten laatijasta. Meillä joka päivä esiintyvillä ei kyllä ole mahdollisuuksia samanlaisiin harjoitusaikoihin kuin hänellä, mutta oppia ei kannata kaataa ojaan sen takia. Vai miten se nyt menikään... ;) Toisessa esityksessä Harto Pönkä opastaa meitä jälleen sosiaalisen median maailmaan.
http://www.slideshare.net/cvgallo/the-presentation-secrets-of-steve-jobs-2609477
http://www.slideshare.net/hponka/sosiaalisen-median-kyttnotto-pelisnnt-ja-strategiat
Oikein hyvää vuoden alkua kaikille!
Virpi
tiistai 29. joulukuuta 2009
Kateuden aiheita ja ruokaa
Hyviä välipäiviä, lukijat! Jokos olette rynnänneet alennusmyynteihin? Minä en, nimittäin se hyöty on maalaiskylässä asumisessa, että rahaa säästyy, kun kaupunkimatkat on erikseen suunniteltava. Toki sitten on toista, kun verstas eli työmaa kaupungissa taas aukeaa.
Mutta kateudestahan minun piti kirjoittaa. Harjoitin nimittäin itsetutkiskelua keittokirjan äärellä, kun lainasin kirjastosta Sikke Sumarin Namaste-kirjan, jossa kerrotaan hänen Viron-kodistaan ja kokkailukoulustaan. Kirjassa on ihan hyviä ruokaohjeita - pari on jo kokeiltukin - mutta jokin minua opuksessa ärsytti. En ole oikein vieläkään selvittänyt, mikä se oli. Epäilen siis kateutta, mutta se ei ehkä ole tyhjentävä vastaus, koska kateuteni suuntautuu pääsääntöisesti ihan muualle kuin kokkaustaitoisiin ihmisiin. No, tunnustan, ihan pikkuisen kadehdin heitäkin, mutta enemmän vielä kadehdin fiksuja, oppineita ja viisaita ihmisiä, jotka omistavat niin paljon kirjoja, että niiden väliin pitää kodissa tehdä polkuja. Ja jotka vielä ehtivät lukea kaikki ne kirjat. En ole itsekään Suomen hitain lukija 45 vuoden ja muutaman tuhannen kirjan jälkeen, mutta jotkut tuntuvat ehtivän ihan mahdottomasti. Mistä he ovat luopuneet elämässään tai mitä heillä on sellaista, jota minulla ei ole?
Kateutta sanotaan suomalaiseksi ja ehkä vielä erityisesti savolaiseksi helmasynniksi. Onneks mie oonkii karjalaine... Väitettä on tietysti mahdotonta todistaa, enkä tiedä onko sen hokemisesta mitään hyötyä. Kateushan on kyllä yleisinhimillinen lempisynti, mikäli katolisen kirkon luetteloa seitsemästä kuolemansynnistä on uskominen. Katso tästä, millaisia linkkejä olen koonnut ko. aiheesta: http://delicious.com/virpiloi/kuolemansynti
Tuorehernekeitto kateellisille ja kaikille muillekin
Teemaan sopii vihreä keitto, jota Sikke tekee suunnilleen pelkistä tuoreista herneistä, mutta minä kerman kera. Tämä ei ole ihan yhtä nopea kuin porkknansosekeitto valmiista soseesta, mutta ei tämän kiehuessa kannata lenkillekään lähteä. Kasvata ensin herneet tai hae kaupasta pakastettuja. Alkukeitoksi riittänee 100 g per henkilö, mutta meidän perheen naisille meni lounaalla 200 g per äiti ja tyttäret. Heitä herneet kattilaan ja laita vettä sen verran, että sen pinta ei yllä herneiden yli. Keittele muutaman minuutin ajan eli pehmeiksi. Juokse laittamaan puserosi likoamaan, jos et hoksannut suojautua esiliinalla tai kirkkaanvihreällä paidalla (nimim. Kokeiltu on). En ole varma, laitoinko mukaan sipulijauhetta, mutta luultavasti laitoin, koska ruokaa ei voi tehdä ilman sipulia. Koska olin reilulla tuulella ja oli joululoma, lisäsin joukkoon purkillisen kermaa, mutta porkkanasosekeiton yhteydessä mainitsemani ruokakermat, sulatejuustot ja tuorejuustot käynevät tähänkin. Lisää kasvisliemikuution palanen (tai suolaa) ja pippuria sekä yrttejä maun mukaan. Kokeile vaikka salviaa. Soseuta keitto ja ruoka on valmis. Pala leipää maistuu keiton kaverina, mutta ei tämä välttämättä muuta kaipaa.
Jonkun aivosolun takana muhii muistikuva, että jossakin keittokirjassa vastaavaan keittoon olisi käytetty liemeksi kuohuviiniä ellei peräti samppanjaa. Kuulostaa ehkä Vahteran ja Nurmen keitoksilta. Jonain päivänä minä kokeilen siideriä. Siideristä muuten riittäisikin juttua, mutta jätetään se toiseen kertaan. Hyviä välipäiviä edelleen!
Kateellinen kokkinne
Virpi
Mutta kateudestahan minun piti kirjoittaa. Harjoitin nimittäin itsetutkiskelua keittokirjan äärellä, kun lainasin kirjastosta Sikke Sumarin Namaste-kirjan, jossa kerrotaan hänen Viron-kodistaan ja kokkailukoulustaan. Kirjassa on ihan hyviä ruokaohjeita - pari on jo kokeiltukin - mutta jokin minua opuksessa ärsytti. En ole oikein vieläkään selvittänyt, mikä se oli. Epäilen siis kateutta, mutta se ei ehkä ole tyhjentävä vastaus, koska kateuteni suuntautuu pääsääntöisesti ihan muualle kuin kokkaustaitoisiin ihmisiin. No, tunnustan, ihan pikkuisen kadehdin heitäkin, mutta enemmän vielä kadehdin fiksuja, oppineita ja viisaita ihmisiä, jotka omistavat niin paljon kirjoja, että niiden väliin pitää kodissa tehdä polkuja. Ja jotka vielä ehtivät lukea kaikki ne kirjat. En ole itsekään Suomen hitain lukija 45 vuoden ja muutaman tuhannen kirjan jälkeen, mutta jotkut tuntuvat ehtivän ihan mahdottomasti. Mistä he ovat luopuneet elämässään tai mitä heillä on sellaista, jota minulla ei ole?
Kateutta sanotaan suomalaiseksi ja ehkä vielä erityisesti savolaiseksi helmasynniksi. Onneks mie oonkii karjalaine... Väitettä on tietysti mahdotonta todistaa, enkä tiedä onko sen hokemisesta mitään hyötyä. Kateushan on kyllä yleisinhimillinen lempisynti, mikäli katolisen kirkon luetteloa seitsemästä kuolemansynnistä on uskominen. Katso tästä, millaisia linkkejä olen koonnut ko. aiheesta: http://delicious.com/virpiloi/kuolemansynti
Tuorehernekeitto kateellisille ja kaikille muillekin
Teemaan sopii vihreä keitto, jota Sikke tekee suunnilleen pelkistä tuoreista herneistä, mutta minä kerman kera. Tämä ei ole ihan yhtä nopea kuin porkknansosekeitto valmiista soseesta, mutta ei tämän kiehuessa kannata lenkillekään lähteä. Kasvata ensin herneet tai hae kaupasta pakastettuja. Alkukeitoksi riittänee 100 g per henkilö, mutta meidän perheen naisille meni lounaalla 200 g per äiti ja tyttäret. Heitä herneet kattilaan ja laita vettä sen verran, että sen pinta ei yllä herneiden yli. Keittele muutaman minuutin ajan eli pehmeiksi. Juokse laittamaan puserosi likoamaan, jos et hoksannut suojautua esiliinalla tai kirkkaanvihreällä paidalla (nimim. Kokeiltu on). En ole varma, laitoinko mukaan sipulijauhetta, mutta luultavasti laitoin, koska ruokaa ei voi tehdä ilman sipulia. Koska olin reilulla tuulella ja oli joululoma, lisäsin joukkoon purkillisen kermaa, mutta porkkanasosekeiton yhteydessä mainitsemani ruokakermat, sulatejuustot ja tuorejuustot käynevät tähänkin. Lisää kasvisliemikuution palanen (tai suolaa) ja pippuria sekä yrttejä maun mukaan. Kokeile vaikka salviaa. Soseuta keitto ja ruoka on valmis. Pala leipää maistuu keiton kaverina, mutta ei tämä välttämättä muuta kaipaa.
Jonkun aivosolun takana muhii muistikuva, että jossakin keittokirjassa vastaavaan keittoon olisi käytetty liemeksi kuohuviiniä ellei peräti samppanjaa. Kuulostaa ehkä Vahteran ja Nurmen keitoksilta. Jonain päivänä minä kokeilen siideriä. Siideristä muuten riittäisikin juttua, mutta jätetään se toiseen kertaan. Hyviä välipäiviä edelleen!
Kateellinen kokkinne
Virpi
lauantai 5. joulukuuta 2009
Pikaruokaa
Kaupoista saa nykyisin valmista porkkanasosetta, jopa muulloinkin kuin joulun alla. Tämä keitto on yhtä nopea kuin joku valmisruoka.
Porkkanakeitto
Annoksesta tulee lounas kahdelle, tai sitten alkukeitto neljälle. Osta puolen kilon putkilollinen porkkanasosetta. Laita se kattilaan ja siivoa keittiö, jos puhkaisit putkilon veitsellä ja purskautit soseet ympäriinsä (nimim. Kokeiltu on). Kuumenna ja lisää joukkoon ruokakermaa tai sulatejuustoa, tai ehkä tuorejustoa. Jos teet herkkua, niin oikeaa kermaa. Määrä on makuasia, mutta sulatejuustoa laitan noin 50 grammaa tai vähän enemmän. Lisää myös palanen kasvisliemikuutiosta, mutta ei liikaa, varsinkin jos käytät suolaista juustoa. Keitä vain sen verran, että ainekset tasoittuvat - ja huomaa, että jotkut tuorejuustot eivät kestä keittämistä kovinkaan hyvin. Mausta sipulijauheella (ja halutessasi valkosipulijauheella), valkopippurilla (älä liioittele sen kanssa) ja yrttimausteella. Minä käytin basilikaa, mutta muutkin käynevät. Syö leivän kera. Jos sattuu, että keitosta tulee liian suolaista, laimenna sitä maitotilkalla. Jos se on sitten liian lirua, niin suurusta maizena-suuruksella, jonka saa ripotella suoraan ruoan joukkoon. Konstit on monet, sanoi eukko, kun kissalla pöytää pyyhki...
Keiton voisi myös tehdä pitemmällä kaavalla: Kuori ja keitä lähes kypsiksi tai keitä ja kuori muutama porkkana. Tai anna mennä saman tien vähän enemmän. Voit heittää mukaan pari perunaakin, jos huvittaa. Kuori ja silppua sipuli. Jos pidät valkosipulista, kuori ja pilko yksi kynsi. Kuumenna kattilan pohjalla tilkka voita tai oivariinia ja kuullota sipulit ja porkkanat. Voit tietysti käyttää öljyäkin, mutta eipä tule yhtä hyvän makuista. Lisää tilkka vettä tai keittämisen kestävää kermaa tai molempia ja keitä ainekset pehmeiksi. Soseuta ne sauvasekoittimella ja lisää juusto, jos haluat sitä käyttää. Säädä keiton paksuus mieleiseksesi. Kuumenna ja mausta, kuten edellä. Muutama katkarapu tai tuoreen yrtin oksa tai hiukan murusteltua fetaa tai sinihomejuustoa näyttävät hyviltä keiton päällä, jos tarjoat sen annoksina. Hyvää ruokahalua!
Porkkanakeitto
Annoksesta tulee lounas kahdelle, tai sitten alkukeitto neljälle. Osta puolen kilon putkilollinen porkkanasosetta. Laita se kattilaan ja siivoa keittiö, jos puhkaisit putkilon veitsellä ja purskautit soseet ympäriinsä (nimim. Kokeiltu on). Kuumenna ja lisää joukkoon ruokakermaa tai sulatejuustoa, tai ehkä tuorejustoa. Jos teet herkkua, niin oikeaa kermaa. Määrä on makuasia, mutta sulatejuustoa laitan noin 50 grammaa tai vähän enemmän. Lisää myös palanen kasvisliemikuutiosta, mutta ei liikaa, varsinkin jos käytät suolaista juustoa. Keitä vain sen verran, että ainekset tasoittuvat - ja huomaa, että jotkut tuorejuustot eivät kestä keittämistä kovinkaan hyvin. Mausta sipulijauheella (ja halutessasi valkosipulijauheella), valkopippurilla (älä liioittele sen kanssa) ja yrttimausteella. Minä käytin basilikaa, mutta muutkin käynevät. Syö leivän kera. Jos sattuu, että keitosta tulee liian suolaista, laimenna sitä maitotilkalla. Jos se on sitten liian lirua, niin suurusta maizena-suuruksella, jonka saa ripotella suoraan ruoan joukkoon. Konstit on monet, sanoi eukko, kun kissalla pöytää pyyhki...
Keiton voisi myös tehdä pitemmällä kaavalla: Kuori ja keitä lähes kypsiksi tai keitä ja kuori muutama porkkana. Tai anna mennä saman tien vähän enemmän. Voit heittää mukaan pari perunaakin, jos huvittaa. Kuori ja silppua sipuli. Jos pidät valkosipulista, kuori ja pilko yksi kynsi. Kuumenna kattilan pohjalla tilkka voita tai oivariinia ja kuullota sipulit ja porkkanat. Voit tietysti käyttää öljyäkin, mutta eipä tule yhtä hyvän makuista. Lisää tilkka vettä tai keittämisen kestävää kermaa tai molempia ja keitä ainekset pehmeiksi. Soseuta ne sauvasekoittimella ja lisää juusto, jos haluat sitä käyttää. Säädä keiton paksuus mieleiseksesi. Kuumenna ja mausta, kuten edellä. Muutama katkarapu tai tuoreen yrtin oksa tai hiukan murusteltua fetaa tai sinihomejuustoa näyttävät hyviltä keiton päällä, jos tarjoat sen annoksina. Hyvää ruokahalua!
maanantai 23. marraskuuta 2009
Irmeli Pietilä opastaa muutamien Googlen palveluiden käyttöön, huom. tämä on slidecast eli mukana on myös ääni
Check out this SlideShare Presentation:
Google
View more documents from Irmeli Pietilä.
maanantai 16. marraskuuta 2009
Miksi mollasin kansanedustajaa
Sosiaalidemokraattien kansanedustaja Pauliina Viitamies oli vieraana OAJ:n piirikokouksessa viime torstaina Savonlinnassa. Sivistysvaliokunnan jäsenenä hän kertoi meneillään olevista koulua koskevista asioista, siis lähinnä lakien valmistelusta, ja siitä, mitä kyseiset lait tulisivat merkitsemään opetusalalle. Asiallista asiaa kaikki nämä.
Kun puheeksi tulivat peruskoulun opetussuunnitelmauudistus ja tuntijaon uudistaminen, tapahtui seuraavaa: Kansanedustaja otti puheeksi asian, johon itsekin olen aikaisemmassa kirjoituksessani viitannut: jos jotain tulee lisää, niin jostain on vähennettävä, ja väistämättä puhe kääntyi uskontoon. Tällöin Viitamies heitti, että uskonnonopettajathan tietysti haluaisivat viisinkertaistaa uskonnon tuntimäärän. (En käytä lainausmerkkejä, koska en kirjoittanut ylös enkä nauhoittanut tilannetta, mutta läsnä olleet kolmisenkymmentä opettajaa voinevat vahvistaa muistikuvani sanotusta oikeaksi.) Sen jälkeen hän jatkoi pohtimalla mahdollisuutta, että uskonnonopetusta ei olisi ollenkaan, ja taas tuli heitto, että eihän se ole mahdollista, kun meillä on tämä valtionkirkko. Edelleen hetken kuluttua kuultiin tarina, kuinka peruskoululainen, olikohan neljäsluokkalainen, oli kokenut uskonnontunnit hankaliksi "kun siellä on niin paljon porukkaa". Tällä oppilas ilmeisesti tarkoitti, että oli paljon muistettavia henkilöitä. Vielä hetken kuluttua kansanedustaja Viitaniemi ehdotti käsi ylös -äänestystä siitä, pitäisikö oman uskonnon opetus muuttaa kaikille yhteiseksi uskontotiedoksi.
Kommentoin näitä asioita tuoreeltaan ko. tilaisuudessa, joten se, mitä tässä kirjoitan, on sanottu myös kansanedustajalle paikan päällä; tosin tässä voin perustella asioita hiukan paremmin. En siis kirjoita mitään selän takana -ilkeyksiä. Ensinnäkin on täysin varmaa, että kukaan uskonnonopettaja ei ole vaatinut uskonnon tuntimäärän lisäämistä, saatikka viisinkertaistamista. Jos joku minulle tuo dokumentin, joka toisin osoittaa, niin syön vanhan hattuni tai vaikka käytöstä poistetun oppikirjan. Siis perusteeton ja asiaton heitto!
Toiseksi: Suomessa ei ole valtionkirkkoa eikä ole ollut pitkään aikaan. Oletan Viitaniemen tarkoittaneen sitä, että meillä on kirkon ja valtion välillä monia yhteyksiä, mikä toki pitää paikkansa, mutta julkisessa tehtävässä olevan henkilön olettaisi tuntevan asianmukaisen terminologian. Ellei sitten ole Viitamiehen puolelta kyseessä termin tarkoitushakuinen käyttö. Valtionkirkon keskeinen tuntomerkki on se, että kirkollinen lainsäädäntö on osa valtion lainsäädäntöä; lisäksi valtionkirkoissa on usein jonkinlainen automaattinen jäsenyys ja hallitsijalla vahva asema kirkon johdossa. Ruotsissa valtionkirkkojärjestelmä purettiin aika äskettäin - en nyt muista ulkoa vuosilukua enkä ehdi etsiä - mutta Suomessa vähittäinen valtionkirkkojärjestelmän purkaminen alkoi jo Schaumanin kirkkolaista vuonna 1869 ja huipentui viimeistään kirkkolakiuudistuksessa 1994. Katso tietoja kirkon oikeudellisesta ja lainsäädännöllisestä asemasta tarkemmin tästä linkistä: http://www.joensuu.fi/oikeustieteet/halo/Kirkko-oikeus_luennot.pdf
Kolmanneksi: Minulle jäi hiukan epäselväksi, mihin Pauliina Viitamies pyrki kertomuksella neljäsluokkalaisen kokemuksista uskonnon tunnilla. Osoittamaan, miten heikkolaatuista opetus on, joutaisi pois senkin puolesta? Jos oppiaineita lähdettäisiin karsimaan sen perusteella, mitä koulukkaat niistä sanovat, niin mitähän jäisi jäljelle? Ja jos on niin, että opetuksessa on laatuongelmia, niitä ei ratkaista vähentämällä tai poistamalla tunteja, vaan parantamalla opetussuunnitelmia ja opettajien koulutusta. Tästäkin kirjoitin taannoin.
Neljänneksi siinä, että äänestetään jostakin asiasta mutu-tuntuman perusteella, on enemmän kyse vaikuttamaan pyrkimisestä kuin siitä, että haluttaisiin todella tietoa kuulijoiden mielipiteestä. Aänestykseen osallistuvilla pitäisi olla riittävät tiedot niistä asioista, joista äänestetään, tässä tapauksessa siis siitä, mitä uskonnonopetus on nyt ja mitä se olisi, jos olisi kyseessä uskontoihin sitoutumaton uskontotieto. Emme lopulta äänestäneet, vaan jatkoimme keskustelua uskonnonopetuksen merkityksestä. Joku osallistujista toi esille mm. sen seikan, että mikäli oman uskonnon opetusta ei olisi, osa vanhemmista saattaa ottaa lapset kotiopetukseen. Siihen verrattuna julkisessa valvonnassa oleva, opetussuunnitelmaan perustuva opetus olisi yhteiskunnan kannalta huomattavasti parempi vaihtoehto.
Miksi vaivauduin kirjoittamaan tästä? En vain siksi, että se koski läheisesti itseäni ja tärkeäksi kokemaani uskonnonopetusta, vaan myös siksi, että hämmästyin kansanedustaja Viitamiehen argumentoinnin tasoa. Tällaisilla heitoillako asioita viedään eteenpäin valtakunnan päätöksenteossa? Minusta olisi vähintääkin oikeus ja kohtuus, että kaikista asioista, myös uskonnonopetuksesta, käytäisiin asiallista keskustelua, jossa argumentoidaan asiaperusteilla eikä tarkoitushakuisilla ja sisällöltään kevyillä, mutta vaikuttamaan pyrkivillä heitoilla.
Edelleenkin tuohtuneena
poliittinen kommentaattorinne
Virpi
Kun puheeksi tulivat peruskoulun opetussuunnitelmauudistus ja tuntijaon uudistaminen, tapahtui seuraavaa: Kansanedustaja otti puheeksi asian, johon itsekin olen aikaisemmassa kirjoituksessani viitannut: jos jotain tulee lisää, niin jostain on vähennettävä, ja väistämättä puhe kääntyi uskontoon. Tällöin Viitamies heitti, että uskonnonopettajathan tietysti haluaisivat viisinkertaistaa uskonnon tuntimäärän. (En käytä lainausmerkkejä, koska en kirjoittanut ylös enkä nauhoittanut tilannetta, mutta läsnä olleet kolmisenkymmentä opettajaa voinevat vahvistaa muistikuvani sanotusta oikeaksi.) Sen jälkeen hän jatkoi pohtimalla mahdollisuutta, että uskonnonopetusta ei olisi ollenkaan, ja taas tuli heitto, että eihän se ole mahdollista, kun meillä on tämä valtionkirkko. Edelleen hetken kuluttua kuultiin tarina, kuinka peruskoululainen, olikohan neljäsluokkalainen, oli kokenut uskonnontunnit hankaliksi "kun siellä on niin paljon porukkaa". Tällä oppilas ilmeisesti tarkoitti, että oli paljon muistettavia henkilöitä. Vielä hetken kuluttua kansanedustaja Viitaniemi ehdotti käsi ylös -äänestystä siitä, pitäisikö oman uskonnon opetus muuttaa kaikille yhteiseksi uskontotiedoksi.
Kommentoin näitä asioita tuoreeltaan ko. tilaisuudessa, joten se, mitä tässä kirjoitan, on sanottu myös kansanedustajalle paikan päällä; tosin tässä voin perustella asioita hiukan paremmin. En siis kirjoita mitään selän takana -ilkeyksiä. Ensinnäkin on täysin varmaa, että kukaan uskonnonopettaja ei ole vaatinut uskonnon tuntimäärän lisäämistä, saatikka viisinkertaistamista. Jos joku minulle tuo dokumentin, joka toisin osoittaa, niin syön vanhan hattuni tai vaikka käytöstä poistetun oppikirjan. Siis perusteeton ja asiaton heitto!
Toiseksi: Suomessa ei ole valtionkirkkoa eikä ole ollut pitkään aikaan. Oletan Viitaniemen tarkoittaneen sitä, että meillä on kirkon ja valtion välillä monia yhteyksiä, mikä toki pitää paikkansa, mutta julkisessa tehtävässä olevan henkilön olettaisi tuntevan asianmukaisen terminologian. Ellei sitten ole Viitamiehen puolelta kyseessä termin tarkoitushakuinen käyttö. Valtionkirkon keskeinen tuntomerkki on se, että kirkollinen lainsäädäntö on osa valtion lainsäädäntöä; lisäksi valtionkirkoissa on usein jonkinlainen automaattinen jäsenyys ja hallitsijalla vahva asema kirkon johdossa. Ruotsissa valtionkirkkojärjestelmä purettiin aika äskettäin - en nyt muista ulkoa vuosilukua enkä ehdi etsiä - mutta Suomessa vähittäinen valtionkirkkojärjestelmän purkaminen alkoi jo Schaumanin kirkkolaista vuonna 1869 ja huipentui viimeistään kirkkolakiuudistuksessa 1994. Katso tietoja kirkon oikeudellisesta ja lainsäädännöllisestä asemasta tarkemmin tästä linkistä: http://www.joensuu.fi/oikeustieteet/halo/Kirkko-oikeus_luennot.pdf
Kolmanneksi: Minulle jäi hiukan epäselväksi, mihin Pauliina Viitamies pyrki kertomuksella neljäsluokkalaisen kokemuksista uskonnon tunnilla. Osoittamaan, miten heikkolaatuista opetus on, joutaisi pois senkin puolesta? Jos oppiaineita lähdettäisiin karsimaan sen perusteella, mitä koulukkaat niistä sanovat, niin mitähän jäisi jäljelle? Ja jos on niin, että opetuksessa on laatuongelmia, niitä ei ratkaista vähentämällä tai poistamalla tunteja, vaan parantamalla opetussuunnitelmia ja opettajien koulutusta. Tästäkin kirjoitin taannoin.
Neljänneksi siinä, että äänestetään jostakin asiasta mutu-tuntuman perusteella, on enemmän kyse vaikuttamaan pyrkimisestä kuin siitä, että haluttaisiin todella tietoa kuulijoiden mielipiteestä. Aänestykseen osallistuvilla pitäisi olla riittävät tiedot niistä asioista, joista äänestetään, tässä tapauksessa siis siitä, mitä uskonnonopetus on nyt ja mitä se olisi, jos olisi kyseessä uskontoihin sitoutumaton uskontotieto. Emme lopulta äänestäneet, vaan jatkoimme keskustelua uskonnonopetuksen merkityksestä. Joku osallistujista toi esille mm. sen seikan, että mikäli oman uskonnon opetusta ei olisi, osa vanhemmista saattaa ottaa lapset kotiopetukseen. Siihen verrattuna julkisessa valvonnassa oleva, opetussuunnitelmaan perustuva opetus olisi yhteiskunnan kannalta huomattavasti parempi vaihtoehto.
Miksi vaivauduin kirjoittamaan tästä? En vain siksi, että se koski läheisesti itseäni ja tärkeäksi kokemaani uskonnonopetusta, vaan myös siksi, että hämmästyin kansanedustaja Viitamiehen argumentoinnin tasoa. Tällaisilla heitoillako asioita viedään eteenpäin valtakunnan päätöksenteossa? Minusta olisi vähintääkin oikeus ja kohtuus, että kaikista asioista, myös uskonnonopetuksesta, käytäisiin asiallista keskustelua, jossa argumentoidaan asiaperusteilla eikä tarkoitushakuisilla ja sisällöltään kevyillä, mutta vaikuttamaan pyrkivillä heitoilla.
Edelleenkin tuohtuneena
poliittinen kommentaattorinne
Virpi
sunnuntai 15. marraskuuta 2009
Aiheita riittäisi
Mielessä on monta kiinnostavaa (siis omasta mielestä...) juttua, mutta muistelen vielä muutamalla sanalla kirkolliskokousta. Saimme kuin saimmekin mainitsemani virkasuhteita käsittelevän lakipaketin hyväksyttyä, mikä oli erittäin hyvä, koska näin saatiin pitkään junnanneita asioita etenemään. Asiaa auttoi, että eräs edustaja käytti sovinnollisen puheenvuoron, jossa kuitenkin painotettiin, että asiaan pitää palata mahdollisimman pian. Asia on ns. syrjintäpykälä. Selitän:
Julkisoikeudellisena yhteisönä kirkkoa koskevat esimerkiksi tasa-arvolain määräykset, ellei kirkko omasta uskostaan ja tunnustuksestaan käsin määrittele jotakin asiaa toisin. Koska ortodoksinen ja roomalaiskatolinen kirkko eivät ole hyväksyneet naispappeutta, ei sitä, että he eivät ota naisia papeiksi, katsota syrjinnäksi. Sen sijaan luterilainen kirkko hyväksyessään naispappeuden on "altistunut" syrjinnän kieltäville pykälille. On jo olemassa joitakin tapauksia, joissa asiaa on puitu maallisissa tuomioistuimissa, ja tuomioitakin on jaettu.
Kirkossamme vaikuttavat naispappeuden vastustajat, jotka eivät halua esimerkiksi toimittaa jumalanpalveluksia naisten kanssa tai ottaa vastaan ehtoollista naiselta, haluaisivat, että virkasuhteita koskevaan lakiin tulisi pykälä, joka antaisi heille kirkon uskon ja tunnustuksen perusteella oikeuden jatkaa kirkon työssä ja samalla olla työskentelemättä naispuolisten pappien kanssa. Toinen ihmisryhmä, jota halutaan väistää, ovat julkisesti homoseksuaalisessa suhteessa elävät ihmiset, erityisesti parisuhteensa rekisteröineet ja varsinkin, jos nämä ihmiset ovat kirkon töissä. Tämä ei ole minun tulkintaani, vaan kirkolliskokouksessa julkisesti kuultua. Puheenvuorot ovat luettavissa kirkolliskokouksen verkkosivuilta osoitteesta http://www.evl.fi/kirkolliskokous/. Etsiydy kohtaan "Esitykset, päätökset ja puheenvuorot".
Joten siis ennustan, että kirkkohallituksella on vaikea tehtävä sellaisen pykälän laatimisessa, joka miellyttäisi kaikkia. Suuri osa kirkolliskokouksen jäsenistä - niin kuin suomalaisista kirkon jäsenistä yleensäkin - kannattaa naispappeutta ja on ehkä väsynyt siihen, että yhä kaksikymmentä vuotta naispappeuden hyväksymisen jälkeen yritetään löytää porsaanreikiä, joitten avulla päästäisiin naisia karkuun. Kuitenkin, erästä piispaa lainatakseni, naiset ovat pelastaneet luterilaisen kirkon. Ilman pappisnaisia kirkossamme olisi suuri pula papeista, eivätkä siinä auttaisi ne muutamat kymmenet miesteologit, jotka kuulemma odottavat pappisvihkimystä, mutta eivät suostu alttarilla yhteistyöhön naisten kanssa.
Ennustan myös, että kirkkohallitukselle on vaikeaa laatia pykälään homoseksuaalisuutta koskevaa sanamuotoa. Edelleen ennustan, että kevään istuntokaudella kuullaan mielenkiintoisia puheenvuoroja, jos piispainkokous ehtii käsitellä sitä ennen homoseksuaalisuutta koskevan työryhmän mietinnön, ja asiasta saadaan jonkinlainen esitys kirkolliskokoukselle. Tätä ette ole kuulleet minulta enkä minäkään ole kuullut keltään, mutta saattaa ehkä olla, että tulossa on ehdotus rukoushetkeksi parisuhteensa rekisteröineiden henkilöiden puolesta.
Se tulee varmasti olemaan monille kirkolliskokousedustajille liikaa. Moni pelkää, että meillä mennään "Ruotsin tietä", vaikka nyt ollaankin kaukana Ruotsin tilanteesta. Siellähän valtiollisessa lainsäädännössä hyväksyttiin sukupuolineutraalin avioliiton (könsneutral äktenskap) periaate, ja kirkko joutui päättämään, luopuuko se oikeudestaan suorittaa virallisia avioliittoon vihkimisiä vai hyväksyykö se sen, että vihittävät voivat olla samaa sukupuolta. Ruotsin piispatkaan eivät olleet tästä yksimielisiä, mutta vihkioikeuden säilyttävä kanta voitti kirkolliskokouksessa. Kuin pisteeksi i:n päälle oli Ruotsissa juuri äskettäin piispanvihkimys, jossa virkaansa vihittiin Härnösandin piispaksi suomalaissyntyinen Tuulikki Koivunen-Bylund ja Tukholman piispaksi Eva Brunne, jonka puoliso on nainen. He eivät ole suinkaan Ruotsin ensimmäiset naispiispat, mutta taustoiltaan poikkeukselliset.
Että tällaista tällä kertaa, ja paljon jäi sanomattakin. Seuraavaksi lupaan kertoa, miksi mollasin Facebookissa kansanedustaja Pauliina Viitamiestä.
Julkisoikeudellisena yhteisönä kirkkoa koskevat esimerkiksi tasa-arvolain määräykset, ellei kirkko omasta uskostaan ja tunnustuksestaan käsin määrittele jotakin asiaa toisin. Koska ortodoksinen ja roomalaiskatolinen kirkko eivät ole hyväksyneet naispappeutta, ei sitä, että he eivät ota naisia papeiksi, katsota syrjinnäksi. Sen sijaan luterilainen kirkko hyväksyessään naispappeuden on "altistunut" syrjinnän kieltäville pykälille. On jo olemassa joitakin tapauksia, joissa asiaa on puitu maallisissa tuomioistuimissa, ja tuomioitakin on jaettu.
Kirkossamme vaikuttavat naispappeuden vastustajat, jotka eivät halua esimerkiksi toimittaa jumalanpalveluksia naisten kanssa tai ottaa vastaan ehtoollista naiselta, haluaisivat, että virkasuhteita koskevaan lakiin tulisi pykälä, joka antaisi heille kirkon uskon ja tunnustuksen perusteella oikeuden jatkaa kirkon työssä ja samalla olla työskentelemättä naispuolisten pappien kanssa. Toinen ihmisryhmä, jota halutaan väistää, ovat julkisesti homoseksuaalisessa suhteessa elävät ihmiset, erityisesti parisuhteensa rekisteröineet ja varsinkin, jos nämä ihmiset ovat kirkon töissä. Tämä ei ole minun tulkintaani, vaan kirkolliskokouksessa julkisesti kuultua. Puheenvuorot ovat luettavissa kirkolliskokouksen verkkosivuilta osoitteesta http://www.evl.fi/kirkolliskokous/. Etsiydy kohtaan "Esitykset, päätökset ja puheenvuorot".
Joten siis ennustan, että kirkkohallituksella on vaikea tehtävä sellaisen pykälän laatimisessa, joka miellyttäisi kaikkia. Suuri osa kirkolliskokouksen jäsenistä - niin kuin suomalaisista kirkon jäsenistä yleensäkin - kannattaa naispappeutta ja on ehkä väsynyt siihen, että yhä kaksikymmentä vuotta naispappeuden hyväksymisen jälkeen yritetään löytää porsaanreikiä, joitten avulla päästäisiin naisia karkuun. Kuitenkin, erästä piispaa lainatakseni, naiset ovat pelastaneet luterilaisen kirkon. Ilman pappisnaisia kirkossamme olisi suuri pula papeista, eivätkä siinä auttaisi ne muutamat kymmenet miesteologit, jotka kuulemma odottavat pappisvihkimystä, mutta eivät suostu alttarilla yhteistyöhön naisten kanssa.
Ennustan myös, että kirkkohallitukselle on vaikeaa laatia pykälään homoseksuaalisuutta koskevaa sanamuotoa. Edelleen ennustan, että kevään istuntokaudella kuullaan mielenkiintoisia puheenvuoroja, jos piispainkokous ehtii käsitellä sitä ennen homoseksuaalisuutta koskevan työryhmän mietinnön, ja asiasta saadaan jonkinlainen esitys kirkolliskokoukselle. Tätä ette ole kuulleet minulta enkä minäkään ole kuullut keltään, mutta saattaa ehkä olla, että tulossa on ehdotus rukoushetkeksi parisuhteensa rekisteröineiden henkilöiden puolesta.
Se tulee varmasti olemaan monille kirkolliskokousedustajille liikaa. Moni pelkää, että meillä mennään "Ruotsin tietä", vaikka nyt ollaankin kaukana Ruotsin tilanteesta. Siellähän valtiollisessa lainsäädännössä hyväksyttiin sukupuolineutraalin avioliiton (könsneutral äktenskap) periaate, ja kirkko joutui päättämään, luopuuko se oikeudestaan suorittaa virallisia avioliittoon vihkimisiä vai hyväksyykö se sen, että vihittävät voivat olla samaa sukupuolta. Ruotsin piispatkaan eivät olleet tästä yksimielisiä, mutta vihkioikeuden säilyttävä kanta voitti kirkolliskokouksessa. Kuin pisteeksi i:n päälle oli Ruotsissa juuri äskettäin piispanvihkimys, jossa virkaansa vihittiin Härnösandin piispaksi suomalaissyntyinen Tuulikki Koivunen-Bylund ja Tukholman piispaksi Eva Brunne, jonka puoliso on nainen. He eivät ole suinkaan Ruotsin ensimmäiset naispiispat, mutta taustoiltaan poikkeukselliset.
Että tällaista tällä kertaa, ja paljon jäi sanomattakin. Seuraavaksi lupaan kertoa, miksi mollasin Facebookissa kansanedustaja Pauliina Viitamiestä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
