Taitaa olla keskiviikko

Heips.

Kirkolliskokousviikon puolivälissä ollaan. Valiokuntatyöskentelyn aiheena on ollut tällä viikolla lausunnon antaminen kirkon tulevaisuusselonteosta. Lausunnossa käsitellään uhkia, mahdollisuuksia ja käytännön toimenpide-ehdotuksia kirkon tulevaisuutta ajatellen. Ainakin käsikirjavaliokunnassa keskustelu on jonkin verran rönsyillyt, mutta pidän näitä keskusteluja arvokkaina, vaikka kaikki asiat eivät päätyisikään lopulliseen mietintöön. On hyvin mielenkiintoista ja omaakin ajattelua kirkastavaa kuulla erilaisten ja eri puolilta Suomea tulevien pappien ja maallikoiden ajatuksia. Kiitos Björn, Riitta, Hans, Oiva, Mauno, Martti, Pekka, Aino, Anna-Mari ja Pentti!

Kirkolliskokouksen puheenvuorot ovat luettavissa osoitteessa http://kappeli.evl.fi/kkoweb.nsf/Puheenvuorot%20istuntokausittain?OpenView&Start=1&Count=30&Expand=1#1. Aloite kirkon ykseyttä rakentavan keskustelun puolesta herätti paljon keskustelua, enimmäkseen rakentavassa hengessä! Edustaja Leif Nummelan puhe (jota ei tätä kirjoittaessa vielä näy nettisivulla) herätti minut pohdiskelemaan vapauden käsitettä ja sen eri muotoja. Vapaushan on pakon vastakohta, ja klassisesti se määritellään tilanteeksi, jossa mikään ulkonainen ei pakota. Lisäksi vapaudessa erotellaan negatiivinen ja positiivinen vapaus. Voisi luulla, että negatiivinen vapaus on vapauden puutetta, mutta sillä tarkoitetaan eräänlaista vapauden minimitasoa; sitä, että kyseinen asia on sallittu ja se on oikeus tehdä. Positiivinen vapaus taas merkitsee aitoa mahdollisuutta toteuttaa kyseinen asia. Annan pari esimerkkiä. Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus on vapaus, mutta jos koko maassa on vain yksi äänestyspaikka eduskuntatalon portailla, vapaus ei toteudu positiivisella tasolla. Tai jos vapautena on oikeus koulutukseen, niin se toteutuu aidosti vasta, kun kouluja on riittävän paljon ja ne ovat riittävän halpoja tai ilmaisia, jotta jokaisella on mahdollisuus käydä koulua.

Yhteiskunnassa vapaudella on nähdäkseni kolme tärkeää osa-aluetta: Ajatuksen vapaus, sanomisen tai mielipiteen vapaus ja toiminnan vapaus. Ajatuksen vapaus on sillä tavoin rajoittamaton, ettei kukaan voi hallita toisen ajatuksia (vaikka niihin voidaankin vaikuttaa ja joskus vaikutetaankin jopa aivoja pesemällä). Itse asiassa aina emme itsekään hallitse ajatuksiamme.

Sanomisen vapautta pidetään ihmisoikeutena, ja monesti kuulee erilaisia lausuntoja puolustettavan sananvapauden periaatteella. Sananvapaus on kuitenkin eri tavalla rajoitettu kuin ajatuksen vapaus. Sitä rajoittavat moraaliset periaatteet, joista osa on kirjattu lakeihin ja erilaisiin muihin sääntöihin. Tällaisia ovat esimerkiksi säädökset kunnianloukkauksesta ja toisen vakaumuksen loukkaamisesta. Tiettyjen ideologioiden, kuten natsiaatteen levittäminen on kielletty. Myös yleiset kohteliaisuuskäsitykset rajoittavat sanomisen täyttä vapautta. Tietyt ilmaisut saattavat saada kulttuurista painolastia, jolloin ne muuttuvat kielletyiksi tai vähintään poliittisesti epäkorrekteiksi. Esimerkiksi suomen sana neekeri on tullut vältettäväksi amerikkalaisen vastineensa vuoksi, vaikka meikäläinen sana ei kanna yhtä vahvaa negatiivista historiaa. Sallitun ja kielletyn sanomisen rajoja koetellaan tämän hetken poliittisessa tilanteessa, kun eräät poliitikot ovat antaneet lausuntoja, joita kaikki eivät pidä sopivina.

Tekemisen vapaus on vielä paljon monimutkaisempi asia. Teoillemme asettavat rajoituksia sekä omat ominaisuutemme että meitä ympäröivä maailma. Ihminen on aina osa toisten ihmisten verkostoa ja meidän on otettava toimissamme heidät huomioon. Yksilöt muodostavat monenlaisia yhteisöjä, joiden jäsenyys vaikuttaa siihen, miten voimme toimia. Ihmisten keskinäistä toimintaa säätelevät jälleen etiikka ja moraali, joiden pohjalta laaditaan kirjoitettuja ja kirjoittamattomia sääntöjä. Osittain säännöt ovat vastaavia kuin puhumisen kohdalla: toisen loukkaaminen ja vahingoittaminen on kiellettyä. On tarpeen osoittaa kohteliaisuutta. Yhteisiä pelisääntöjä on kunnioitettava.

Tekemisen vapaus ei siis koskaan ole täysi itsestäänselvyys, vaan kussakin tapauksessa erillisen tarkastelun alainen asia. Toki tekemisen oikeuksiakin on olemassa - lueteltuina esimerkiksi ihmisoikeusjulistuksessa. Yksi näistä oikeuksista on uskonnonvapaus, jossa todetaan sekä vakaumuksen että sen harjoittamisen että levittämisen vapaus. http://fi.wikipedia.org/wiki/Ihmisoikeusjulistus Uskonnonvapauskin voidaan tulkita ja tulkitaan eri maissa eri tavoin. Esimerkiksi Ranskassa sen sävy on ollut negatiivisen vapauden mukainen: uskonto on yksityisasia, jonka ei tule näkyä julkisessa elämässä. Meillä Suomessa on perinteisesti katsottu positiivisen vapauden mukaisesti, että uskonnolla on paikkansa myös yhteiskunnallisessa toiminnassa, kuten valtiopäivien avajaisissa tai koulujen opetuksessa. Toisaalta meillä on myös tahoja ja ääniä, jotka katsovat, että asia tulisi järjestää toisin ja uskonnolliset asiat siirtää kokonaan yksityisen alueelle.

Uskonnollisen vakaumuksen vapaus, uskonnollisen puheen vapaus ja uskonnonnollisen toiminnan vapaus ovat tärkeitä asioita (ja ne siis sisältävät tietenkin myös uskonnottomuuden vapauden), mutta toteutuksen yksityiskohdat vaativat paljon keskustelua. Edustaja Nummela otti jälleen kerran esille kysymyksen naisten pappeudesta, mutta siinä asiassa meillä on jo luterilaisessa kirkossa ja Suomen lainsäädännössä vakiintunut, siis yhteisössä ja yhteiskunnassa sovittu toimintatapa, jota ei helposti muuteta, vaikka se ei olekaan kaikkien yhteisön jäsenten mielen tai vakaumuksen mukainen. Tässä asiassa siis vakaumuksen ja sanomisen vapaus on suurempi kuin toiminnan vapaus.

Ehkä nämä asiat ovat itsestäänselvyyksiä. Nolottaa, kun huomaan itsessäni tämän perin opettajamaisen luennointiotteen, mutta olenhan sen tunnustanut jo luonnehtiessani itseäni tämän blogin profiilissa. Antakaa siis anteeksi ja lukekaa lisää kirkolliskokouskeskusteluista esimerkiksi edustajien Aino Vesti ja Henrietta Grönlund ansiokkaista blogeista:
http://ainovesti.blogspot.com/
http://henriettakirkossa.blogspot.com/

Maanantaina aika myöhään

pystyy kirjoittamaan vain sanasen tai kaksi, koska pitää vielä valmistautua huomiseen työskentelyyn. Mutta harmittaa siis pikkuisen, etten ehtinyt ladata tänne sitä suunnittelemaani tekstiä, sillä kaksi piispaa puuttui tänään samaan aiheeseen. Mutta kyllä te vielä saatte sen lukea, piispoilla höystettynä.

Tämän kokouspäivän asialistalta puhuttivat edustajia erityisesti kolme asiaa: Ensinnäkin se, että kirkkohallitus oli kokonaan tyrmännyt ajatuksen seurakuntarajojen irrottamisesta kuntarajoista, vaikka toki tekikin sen perustellen. Toiseksi puhuttiin diakonaatista eli siitä, että seurakunnan eri työntekijät voisivat saada vihkimyksen virkaan. Asia on ollut vireillä jo kauan, ja siitä olisi hyvä saada päätös aikaan, mutta monien edustajien mielestä esityksessä oli vielä selvitettäviä kohtia - erityisesti se, tulisiko vihkimyksen olla kelpoisuusvaatimus. Arveltiin aiheuttavan ongelmia, jos seurakunnissa on "kahden kerroksen" työntekijöitä, joilla on hiukan erilainen toimenkuva. Vihkimys nimittäin oikeuttaisi eräisiin jumalanpalvelustehtäviin.

Kolmas kielenkannat kirvoittanut teema oli kirkkoherran vaalitavan uudistus, jossa ehdotetaan vaihtoehdoiksi suoraa kansanvaalia ja välillistä kirkkovaltuuston suorittamaa vaalia. Jos tämä aihe tuntuu tutulta, niin siitä keskusteltiin jo taannoin kirkolliskokouksessa, ja nyt se tuli kirkkohallituksen käsittelystä. Kaikki edustajat eivät kuitenkaan olleet tyytyväisiä siihen, millaisen muodon esitys oli saanut. Näistä ja muista asioista kannattaa katsoa kirkon kotisivulta ja kirkolliskokousedustajien blogeista, joihin pääsee http://evl.fi -etusivulta.
Hyvää yötä!

Turussa tervetulleena

Hei!
Kevään kirkolliskokousviikko on alkamassa ja samalla tämän edustajakauden viimeinen vuosi. On todella mukava tulla Turun kristilliselle opistolle, jossa on aina ystävällinen palvelu, hyvää ruokaa ja jo tutuksi käynyt huone odottamassa. Hienointa on kuitenkin tavata ihmisiä. Näiden vuosien aikana olen saanut runsaasti uusia tuttavia, ehkä jopa rohkenen sanoa, että ystäviäkin. Joidenkin kanssa tapaamme vain Turussa, joidenkin kanssa muuallakin - erityisesti Facebookissa.

Aloitamme aamulla taas juhlavalla messulla Maarian kirkossa. Tulkaa mukaan, jos satutte kulmille! Yritän raportoida viikon asioita parhaani mukaan, vaikka havainto on se, että loppuviikosta varsinkin jää mielenkiintoisiakin asioita kertomatta; joko aika tai into loppuu, yleensä kyllä aika.

Minulla on myös yksi teksti jemmassa käsin kirjoitettuna; katsotaan, missä välissä saisin sen siirrettyä sähkömuotoon. Se käsittelee kyllä kaluttua aihetta, raamatuntulkintaa ja kristittyjen välistä kommunikaatiota, mutta pitää kai minunkin saada siitä sanaseni sanottua. Mutta nyt järjestämään paperit huomista varten ja nukkumaan ennen kuin minut ajetaan ulos täältä kirjastosta! Hyvää yötä!

raportterinne Virpi

Sosiaalinen media ja kirkko

Moi!

Erehdyin lupaamaan, että kirjoitan mainitusta aiheesta muutaman sanan, joten päätin saman tien kirjoittaa ne tänne blogiin. Perusteellinen ihminen kun olen (joskus), rupesin tietysti ensin etsimään lähdeaineistoa, vaikka olisin ihan hyvin voinut kirjoittaa omasta päästänikin. Tietysti siinä kävi niin, etten koskaan tai ainakaan toistaiseksi päässyt niihin pariin sanaan, koska eksyin materiaaliviidakkoon. Niinpä saatte tällä kertaa tyytyä linkkeihin. Pohjustukseksi vain sen verran, että me kirkolliskokouksessa myönsimme taannoin huomattavan summan rahaa Hengellinen elämä verkossa -hankkeelle, jonka tehtävä on mm. kouluttaa seurakuntien työntekijöitä ja seurakuntalaisia verkon käyttöön. "Kirkko" tarkoittaa tässä yhteydessä Suomen ev.lut. kirkkoa.

Hengellinen elämä verkossa -hanke
http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/sp2?open&cid=Content26433F

sosiaalinenmedia.org listaa mm. seurakuntien some-käytäntöjä: http://wiki.eoppimiskeskus.fi/label/seurakunta
esimerkkejä on tosin vain muutamia, todellisuudessa suurella määrällä seurakuntia ja / tai niiden työmuotoja tai ryhmiä on esim. Facebook-sivu

Sosiaalisen median käytöstä voittoa tuottamattomissa yhteisöissä (ei liity erityisesti kirkon some-käyttöön, mutta sopii siihenkin)
http://www.slideshare.net/garymoneysmith/putting-social-media-to-work-for-nonprofit-organizations-1996175?from=ss_embed

Terhi Paanasen Slideshow ”Sosiaalinen media ja kirkko”
http://www.slideshare.net/terhipaananen/sosiaalinen-media-ja-kirkko-2842258?src=related_normal&rel=3182189
katso myös muita Terhin esityksiä slideshare.netistä

Harto Pönkä: ”Sosiaalisen median mahdollisuudet kirkolle”
http://www.slideshare.net/hponka/sosiaalisen-median-tulevaisuuden-nkymt-ja-mahdollisuudet-kirkolle?from=ss_embed
katso myös muita Harton esityksiä slideshare.netistä

Blogeja aiheen tiimoilta esim. Terhi Paananen ja Karoliina Malmelin
http://terhip.vuodatus.net/
http://karoliinam.posterous.com/

Kirkon viestijät -Facebook-ryhmä http://www.facebook.com/group.php?gid=149986058358618#!/group.php?gid=149986058358618&v=wall

Hengellinen elämä verkossa -Facebook-ryhmä
http://www.facebook.com/group.php?gid=83840056102

”Hengellinen elämä verkossa” Twitterissä
http://twitter.com/hengellverkossa

”Kirkko” Facebookissa
http://www.facebook.com/group.php?gid=6512544251

Hintsala, Kähkönen, Pauha (toim): Verkkoa kokemassa. Hengellisyys ja vuorovaikutus verkkoyhteisöissä. Diakonia-ammattikorkeakoulun julkaisuja B Raportteja 46. Diakonia-ammattikorkeakoulu. Tampere. 2011.
http://www.diak.fi/files/diak/Julkaisutoiminta/B_46_ISBN_9789524931281.pdf
Koko tutkimus on julkaistu verkossa.

Kirkon tiedotuskeskuksen verkkoviestintäyksikkö
http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/sp?Open&cid=Content4097F8

Kirkon valtakunnallisia verkkopalveluita
http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/sp3?Open&cid=Content33FEC1
Kirkko kuulolla -palsta Suomi24.fi:ssä
Church@ on kirkon oma chatti nuorille IRC-galleriassa + IRC-galleria -kirkon nuorisotyö
City- lehden city.fi verkkopalvelussa on kirkon yhteisö ja keskustelupalsta Rakkauden ammattilaiset
Äitien suosimassa Helistin.fi –verkkopalvelussa on kirkon palsta Kirkko lähelläsi
Näihin ja moniin muihin pääsee suoraan evl.fi-etusivulta kohdasta ”Kirkko verkossa”

Yksi esimerkki mahdollisuuksista keskustella papin kanssa netin kautta
nettipappi@evl.fi

Ehkä kerkiän jossain välissä kirjoittaa ne pari sanaakin.

teveisin nimimerkki "HEV-kouluttaja olen minäkin"

Hihat paloivat

Talvista pakkaspäivää!

Olin taas koulutuksessa ja oli ihan hyvä juttu paitsi että osasin melkein kaiken ennestään. Aika ei mennyt kuitenkaan hukkaan, sillä opin pari uutta jippoa ja tein koulutuksen aikana ihan aiheeseen liittyen yhden materiaalin omaan opetukseen.

Ylikierroksilla rupesin käymään siinä kohdassa, kun kouluttaja näytti, miten Googlen kuvahaulla haetaan kuvia Internetistä ja ympätään ne omaan PP-esitykseen. Siis noin vain. Olenko maailman ainoa ihminen, joka on kuullut tekijänoikeuksista tai yrittää niitä noudattaa? Olenko ainoa opettaja, jonka mielestä ei ole samantekevää, millaista esimerkkiä näytämme nuorisolle lain kunnioittamisessa?

Pääsääntöhän on, että kaikki teokset, olivatpa ne mitä tahansa muotoa (ääntä, kuvaa, tekstiä...) ovat jonkun omia ja niitä ei saa käyttää ilman lupaa. Piste.

Poikkeuksena ovat teokset, joiden tekijänoikeusaika on mennyt umpeen ja jotka ovat siitä syystä vapaasti käytettävää eli public domain -materiaalia, ja teokset, joiden käyttöön tekijä itse on antanut jonkinasteisen luvan. Tällaisia lisenssejä ovat esim. GNU ja Creative Commons (CC). Näistä olen kirjoittanut ihan tämän blogin alkumetreillä: http://virpiloi.blogspot.com/search/label/tekij%C3%A4noikeudet

Tekstiä koskee sitaattioikeus, jonka mukaan tekstistä saa lainata pätkän, mutta se ei saa olla kovin pitkä. Asiaa ei auta, jos muuttelee tekstiä hiukan - se on silti lainattu. Lainauksen yhteydessä tulee ilmoittaa, kuka on tekstin tekijä ja mistä teksti on haettu. Asiasisällön lainaus on sen sijaan vapaata, mikä tarkoittaa, että luetun tekstin sisällön saa kirjoittaa omin sanoin. Asianmukaista on tässäkin ilmoittaa lähde, varsinkin jos oma teksti perustuu pohjatekstiin enemmän kuin satunnaisen ajatuksen verran.

Kuvan ja musiikin kohdalla ei sitaattioikeutta ole eli kuva ja ääni ovat kokonaan suojattuja. Omiin esityksiin ei siis saa ottaa kuvia mistä vain ja sitten mitä vain musiikkia taustaksi. Siksi neuvon jo alunperin hylkäämään avoimen kuvahaun ja menemään suoraan sellaisille nettisivuille, jotka sisältävät kuvia, joita saa käyttää tietyin ehdoin. (Jokaisen teoksen kohdalla käyttöoikeudet kannattaa tarkistaa erikseen.) Toki kuvia voi katsoa mistä vain, jos ei aio siirtää niitä toiseen paikkaan. Linkitysoikeus on ilman muuta olemassa eli omaan esitykseen voi laittaa kuvan tms. osoitteen, jota klikkaamalla pääsee alkuperäiseen lähteeseen. Tässä linkki deli-tallennuksiini, jotka olen merkinnyt sanalla "ilmainen"; mukana on muutakin kuin kuvia, mutta voihan olla, että äänet ja kirjatkin kiinnostavat jotakuta. http://www.delicious.com/virpiloi/ilmainen


Huomionarvoista tekijänoikeuksissa on myös se, että teoksen tallennusmuotoa ei saa luvatta muuttaa. Kirjasta saa ottaa koulun tekemän sopimuksen nojalla tietyn määrän sivuja kopioina ja jakaa oppilaille, mutta nettisivulla olevaa juttua ei saa tulostaa ja monistaa. Toinen korvan taakse pistettävä asia on elokuvien käyttö. Kotimaisia tv-ohjelmia saa nykyisin tietääkseni nauhoittaa ja käyttää opetuksessa, kotimaisia elokuvia saa näyttää, kun hankkii siihen koululle asianmukaisen luvan, mutta ulkomaisia ohjelmia ja elokuvia ei saa koulussa näyttää, koska koulun toiminta tulkitaan julkiseksi tilaisuudeksi. Sitaattioikeuden pariin menee ehkä se, että näyttää jostakin filmistä vaikkapa muutaman minuutin pätkän. Entäs YouTube? Tässä tunnustan itsekin lipsuvani. Vaikka tiedän, että suuri osa siellä olevasta materiaalista on laittomasti ladattua, en ole voinut vastustaa kiusausta käyttää sopivia pätkiä oppitunnilla.

Tekijänoikeusasiat ovat joskus aika monimutkaisia ja tulkinnanvaraisiakin. Tätä blogia täsmällisempää tietoa löytyy netistä paljonkin, ja olen seulonut niitä deliini, josta ne löytyvät osoitteella http://www.delicious.com/virpiloi/tekij%C3%A4noikeudet

terveisin Pilkunviilaaja-Virpi

Todellisuutta luomassa

Olin kuluneella viikolla kahdessa eri koulutustilanteessa elikkä seminaarissa. Antoisia olivat molemmat, kiitos vain, ja palaan ehkä niiden sisältöön myöhemmin. Mielessäni kuitenkin rupesivat kättelemään toisiaan kahden eri esiintyjän toisistaan riippumattomat lauseet. Kouluttaja Lassi Pruuki totesi, ettei ole yhdentekevää, mitä sanoja käytämme, kun kuvaamme asioita, sillä sanat luovat todellisuutta. Hän käytti esimerkkiä, että sanomalla "meillä on huono työyhteisö" luomme työyhteisömme todellisuutta.

Kirjailija Petri Tamminen puolestaan sanoi, että meidän ajallemme on tyypillistä hysteria. Esimerkiksi median otsikot ottavat kaiken irti erilaisista peloista ja uhkakuvista. Ne antavat kuvan, että elämä on vaarallista (esimerkiksi tavallisen talvisään vaaroja esitellään sivukaupalla; on liukkautta, pakkasta, lunta katolla ja jääpuikkoja ja vaikka mitä hirveää), vaikka oma kokemus osoittaa, että elämä sujuu enimmäkseen ihan rauhallisesti.

Kun olin lähtenyt kuuntelemasta kirjailijan vallan sympaattista esitystä, silmilleni hyppäsi iltapäivälehden lööppi: "LOPUN ALKU" kuvituksenaan kännyköistä muodostettu risti. Muistin taas kerran, miksi en koskaan osta enkä tule ostamaan iltapäivälehtiä, ja Tamminen antoi asialle nimen: hysteria. Pruuki puolestaan antoi selityksen, miksi hysteriapuhetta ei kannata tukea.

Mitä olette mieltä?

Akateemisen osittainen maineenpalautus ja taas soppaa

Terve!

Taannoin mainitsin, että Akateemisesta kirjakaupasta ei löytynyt Nigel Slaterin kirjoja. Nyt, vajaat puoli vuotta edellisen käyntini jälkeen niitä oli peräti kuusi nimekettä, joten olkoon Pohjoismaiden suurimman kirjakaupan maine tältä osin palautettu. Osittaisuus tulee siitä, että Amazonista tilaamani Real Fast Food maksoi netin kautta ostettuna neljäsosan siitä, mitä ko. kirjakaupassa :)

Soppaa

löytyi jääkaappini vihanneslaatikosta, kun päätin pitää tyhjennystalkoot. Ensinnäkin parista palsternakasta ja yhdestä bataatista tuli tuorejuusto- ja sulatejuustonokareiden kanssa mainio sosekeitto. Taisin heittää joukkoon sipulihiutaleita, hiukan valkopippuria ja kasvisliemikuution puolikkaan. Koska bataatti kypsyy aika nopeasti, en tällä kertaa käyttänyt edes sosekonetta, vaan annoin sen kiehua möyhyksi, jotta palsternakkapalatkin pehmenivät.

Lisäksi jääkaapista löytyi viiden sipulin soppa: salaattisipuleita, tavallisia keltasipuleita, punasipuleita, purjoa ja valkosipulia. Kuullotin muut sipulit voissa ja keittelin niitä vesitilkassa hyvän tovin, lähes kypsiksi, ennen kuin lisäsin purjon. Kun keiton antaa kiehua tarpeeksi kauan, sipulit muuttuvat ihan pehmeiksi ja suussasulaviksi. Tähän soppaan ei tarvitse maitotuotetta joukkoon, mutta olisin laittanut ranskalaisen tapaan hiukan konjakkia tai punaviiniä, jos niitä olisi ollut. Kun ei ollut, niin tyydyin lihaliemikuutioon ja rouhittuun pippurisekoitukseen sekä timjamiin. Sipulisoppaan suosittelen nimenomaan lihalientä, ellei pöytään ole istumassa kasvissyöjiä. Ranskalaisilla, sipulisopan kuninkailla, on erikoinen tapa laittaa keittoannokseen lämmin voileipä eli pala leipää, jonka päällä on juustoa, ja korventaa sitten ruoka grillin alla, jotta juusto sulaa. Siis hyväähän se on, mutta en ymmärrä, miten sitkeä juusto ja leipä on tarkoitus saada sivistyneesti syötyä. Ehkä sitä ei tarvitsekaan syödä sivistyneesti, mutta itse ainakin kaipailisin aseiksi haarukkaa ja oikein terävää veistä.

Niin mutta viiden sipulin soppaan palatakseni... Se kannattaa syödä silmät kiinni, sillä väri on todella epämiellyttävä, mikä johtuu punasipulista. Punasipuli sopii oikeastaan vain raakana syötäväksi tai punakaalin joukkoon, sillä se luovuttaa keitettäessä kauniin värinsä ja muuttaa muun ruoan epämääräisen harmaanruskeaksi. Ihan taannoin luin jostakin niksin, jolla punasipulin saa paremmin pitämään värinsä, mutta enpä sitä nyt tähän hätään muista. Juustoraaste tekee hyvää myös itäsuomalaiselle sipulikeitolle, joka ihan hyvin voi olla vaikka yhden sipulin soppakin.

Ekovinkki 2

Toinen ekovinkki on yhtä mahdoton kuin ensimmäinenkin: älä osta mitään. Jos nyt kuitenkin ostat, niin mieti, tarvitsetko sitä oikeasti, onko vanha jo loppuun kulutettu ja voisitko ostaa sen käytettynä. Jos ei piittaa pintamuodista, kirppareilta löytyy hyviä vaatteita. Kerronpa esimerkin: Kävin oikeassa vaatekaupassa sovittamassa pitkiksiä. Myyjä esitteli useitakin vaihtoehtoja, jotka olivat hinnaltaan plus miinus sata euroa. Mitkään niistä eivät olleet aivan sopivia, vaikka olivatkin periaatteessa oikeaa kokoa. Myyjä lohdutti, että heidän kauttaan saa kyllä ompelupalvelua, jolla housut muutetaan istuviksi. Poistuin toivottavasti kohtalaisen kohteliaasti etuovesta ulos. En ymmärrä, miksi olisi pitänyt ostaa kalliit ja sopimattomat housut ja käyttää vielä lisää rahaa niiden korjaamiseen. Menin sen tien kirpparille ja ostin kahdet housut parilla eurolla pari. Toiset olivat aivan sellaisenaan sopivat, toiset vaativat hiukan lyhennystä ja kavennusta, mutta olivat rakenteeltaan sellaiset, että toimenpide onnistui kotikonstein. Ekologisuus on siis myös säästämistä.

toteaa saiturinne
Virpi