Hyvää joulun jälkiviettoa

ja "Uutta Joulua", kuten vanha kansa on uutta vuotta nimittänyt.

Lehdistössä on taas joulun aikaan keskusteltu koulun joulujuhlien viettämisestä, siis kuuluuko niihin uskonto vai eikö ja missä menee perinteen ja uskonnon harjoittamisen raja. Opetushallitushan on antanut jo 2003 uskonnonvapauslain uudistamisen yhteydessä tästä ohjeet, mutta hämmennystä ei aiheutakaan se, että kouluissa on joulukuvaelmia, vaan se, että uskonnollinen aines on joissakin kouluissa jätetty kokonaan pois.

Omasta puolestani olen sitä mieltä, että tonttuleikit eivät riitä joulun sisällöksi. Kristillisellä arvomaailmalla on sanottavaa sillekin ihmiselle, joka ei halua kuulla ihmiseksi syntyneestä Jumalasta. Sanoma kaikkien ihmisten arvosta - myös köyhien ihmisten, joiden lapsi syntyi talliin - ja varauksettomasta, itsensä uhraavasta rakkaudesta on nykyisenä maailmanaikana yhtä tärkeä ellei tärkeämpikin kuin 2000 vuotta sitten.

Lehtien palstoilla on keskusteltu myös joulun alkuperäisestä sanomasta ja vedottu kristinuskoa vanhempiin perinteisiin. Lukion uskonnon kurssit opiskellut ihminen tietää, että vuoden kiertoon liittyvät valon ja pimeyden taitekohdat ovat ikiaikaisia juhla-aikoja, joille eri kultuurit ja uskonnot ovat antaneet oman sisältönsä. Periaatteessa voisimme juhlia joulua vaikka 18. syyskuuta, jos niin sopisimme - emmehän tiedä Jeesuksen syntymän päivämäärää tai edes vuodenaikaa - mutta keskitalven pimeimpänä aikana on oikein hyvä hetki juhlia Jeesusta. Juhlamme sisältää myös monia eri-ikäisiä perinteitä, joista monellakaan ei ole suoraa yhteyttä kristilliseen sanomaan. Entä sitten? Perinteet myös muuttuvat -vai oliko teillä, hyvät lukijat, jouluolkia lattialla? Alkuperäisyys on siis ontto argumentti; parempi on kysyä, millaiset asiat ovat mielestämme juhlimisen arvoisia ja mitkä ovat oman identiteettimme tärkeitä rakennusaineita. Silloin ei kristillistä uskoa ja sen arvomaailmaa voida joulusta sivuuttaa.

En aikonut joulusaarnaa kirjoittaa, mutta tällainenhan tästä tuli.
Toivottavasti ette saaneet vielä juhlimisesta kylliksenne ja otatte ilon irti vuodenvaihteesta!

Virpi

J.K. käsittelee tällä kertaa kirjallisuutta + teatteria: Kiitos ystävät Irja ja Heli hienosta Kuopion-retkestä. Minna-musikaali herätti suomalaisen kirjallisuuden suurnaisen hetkeksi taas henkiin. Pitää lukea kouluiässä luetut Canthit uudestaan! Sama pitäisi kyllä tehdä monille muillekin klassikoille. Meillä oli niitä nimittäin lapsuudenkodissani kirjahyllyssä, ja ahkerasta kirjastossa käymisestä huolimatta luettava välillä loppui ja niin tuli kahlattua läpi kohtalainen valikoima suomalaisen ja venäläisen kirjallisuuden tärkeitä teoksia. Luultavasti niistä kuitenkin aikuisena saisi toisenlaisia asioita irti kuin keskenkasvuisena, vaikka kyllä ne silloinkin puhuttelivat. Kirjallisuus kasvattaa ja kaunokirjallisuus kasvattaa kaunosti! Isona kuitenkin hahmottaa asioiden yhteyksiä eri tavalla kuin nuorena.