maanantai 12. toukokuuta 2008

Kirkolliskokoustarinointi jatkuu

Torstaina työskenneltiin siis valiokunnissa vielä illalla ja saimmekin käsikirjavaliokunnassa yhden mietinnön valmiiksi. Asioiden käsittely tapahtuu siis siten (kuten jo kerroinkin, mutta kertaan vielä), että aloite tai muu käsiteltävä asia lähtee täysistunnon lähetekeskustelun myötä johonkin valiokuntaan, jossa siitä keskustellaan, tehdään tarpeellisia selvityksiä ja kuullaan asiantuntijoita ja annetaan lopulta mietintö. Mietinnössä on mukana ponsia eli toimenpide-ehdotuksia, joita täysistunto sitten käsittelee. Ponsi voi sisältää ehdotuksen, että asia jätetään raukeamaan tai että se lähetetään jatkovalmisteluun vaikkapa kirkolliskokoukselle. Ponsi voi olla myös ehdotus asian hyväksymisestä. Tällä kertaa käsikirjavaliokunnassa käsitelty aloite Herran siunauksen sanamuodon muuttamisesta päiväjumalanpalveluksen kaavassa raukesi perjantaina täysistunnossa.

Muuten torstai-ilta olisi kulunut sitten leppoisasti, mutta sain vähän yllätten aamuhartausvuoron perjantaiksi. Hartausvuorot oli jaettu jo hyvissä ajoin meille Mikkelin hiippakunnan edustajille ja minä sain lepovuoron, mutta sitten edustaja Riikonen, jolla on meneillään sotilaspappipesti Afganistanissa, ei päässytkään sieltä tulemaan aiotun aikataulun mukaan, ja minä sainkin työvuoron. Ei siinäkään mitään, mutta en malttanut jättää väliin kello 21 pidettävää iltahartautta ja sen jälkeistä erityisohjelmaa: Pekka Simojoen ja Anna-Mari Kaskisen konserttia. Nämä kaksi hengellisen nuorisomusiikin elävää legendaa ovat nyt siis kirkolliskokouksen jäseniä ja järjestivät meille hienon ja mieleenpainuvan illan. Paitsi musiikkia oli hauska kuulla muisteloita vuosien varrellta Pekan huumorilla maustettuna. Kiitos Anna-Mari ja Pekka!

Niin että sitten meni puoleenyöhön asti tekstejä ja kuvia etsiessä. Kun kerran tekniikka oli käytössä, päätin lisätä hartauteen visuaalisen elementin eli rakensin Wikimedia Commonsista löytyneistä kukka- ja kasvikuvista 20 sekunnin pulssilla vaihtuvan PP-esityksen, joka sitten pyöri sekä virren että keskiaikaisten rukousten aikana. Harmi, etten itse pystynyt katsomaan, miltä kuvat näyttivät seinän kokoiseksi suurennettuina, mutta ainakin palaute oli positiivista. Aamulla vielä kirjoittelin tekstin puhtaaksi ja siinähän se sitten oli tehtynä.

Perjantaina olikin taas tiivistä työskentelyä vuorossa, kun aamuhartauden jälkeen pidettiin kirkkohallituksen kyselytunti, jossa edustajat saivat esittää kysymyksiä ja kirkkoneuvokset vastasivat. Sen jälkeen oli täysistunto, jossa käsiteltiin muutamia mietintöjä, mutta pitkiä keskusteluja ei enää käyty, koska asiat hyväksyttiin valiokuntien esittämässä muodossa; joihinkin yksityiskohtiin edustajat kuitenkin kiinnittivät huomiota puheenvuoroissaan. Lounaan jälkeen noin puoli kahdelta lähdettiin kotiin.

Mitä jäi viikosta käteen? Aika positiivinen tuntuma. Tällä kirkolliskokouksella on ainakin tässä vaiheessa intoa ja halua tehdä aloitteita, keskustella ja päättää. Vaikka monista asioista ollaan eri mieltä, yhteistä on halu toimia kirkon parhaaksi. Säröjäkin kyllä on: pappisnaiset kokevat negatiivisena sen, että osa edustajista ei halua olla heidän kanssaan tekemisissä, vaan vähintäänkin välttelee heitä. Minuun, maallikkoon, tämä ei kohdistunut, mutta ymmärrän tunteen. :(

Kevään työrupeamasta koulussa on enää loppurutistus jäljellä, katsotaan, mitä keksin ja kerkiän sen ohella kirjoitella. Nauttikaa keväästä, ei tätä kauan kestä...

Virpi

J.K. Jos joku haluaa tarkempia tietoja mainitsemastani PP-esityksestä tai peräti sen käyttöönsä, ottakoon yhteyttä. Ei maksa mittään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti