sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Onneksi meillä on varaa

Tarkoitan nyt meitä suomalaisia. Olen sattuneesta syystä katsellut TV-ohjelmia, joille minulla ei ole aikaisemmin ollut aikaa eikä kyllä kiinnostustakaan. Vastaani on tullut amerikkalainen Undercover Boss -ohjelma. Siinä suuren yrityksen omistaja tai muu johtoportaaseen kuuluva henkilö soluttautuu naamioituneena alaistensa joukkoon työskentelemään esimerkiksi hampurilaisravintolan tiskillä tai urheiluvaateliikeen paitapainossa. Tosi-TV:n formaatti on laadittu niin, että johtaja kuulee alaisiltaan liikuttavia elämänkohtaloita, ihastuu heidän periksiantamattomaan asenteeseensa ja siihen, miten he omistautuvat työlleen, oppii heiltä paljon ja lahjoittaa lopuksi heille kymmeniä tuhansia dollareita, jotta he saavaat elämänsä järjestykseen.

Ohjelma ei muuten herättäisi minussa intohimoja, mutta yhä uudelleen hämmästelen siinä esiintyvien tavallisten ihmisten elämää. Nuori mies elättää äitinsä ja sisaruksensa varastomiehen palkalla sen jälkeen, kun perhe on vuoden kodittomuuden jälkeen vihdoin onnistunut saamaan asunnon. Nuori mies ei voi siis mennä collegeen. Nuorella naisella on 250 000 dollarin velka veljen sairaanhoitokuluista eikä toivoakaan saada sitä maksetuksi, jotta voisi järjestää oman elämänsä. Yksinhuoltajaäiti tekee kahta työtä ja toivoo voivansa joskus mennä sairaanhoitajakouluun. Sairas lapsi ei pääse hoitoon. Ja niin edelleen ja niin edelleen.

Suosittelen erityisesti päättäjille tämän ohjelman katsomista. Amerikkalaisessa ohjelmassa haltiatarkummina toimiva miljonääri pelastaa nämä muutamat ihmiset - kaikkea hyvää heille - mutta sosiaaliturvan puuttumista ei pohdita lainkaan. Olen hyvilläni, että asun maassa, jossa yhteiskunta-niminen kummi kustantaa verovaroilla kaikille koulutuksen, sairaanhoidon, asunnon ja ylipäänsä perusturvan. Sen järjestämisen tavasta ja tasosta tietysti pitää keskustella, mutta pyydän kauniisti, älkää amerikkalaistako Suomea ainakaan näissä asioissa. Tuloerojen kasvattaminen, jota jotkut pitävät "terveen kilpailun" edellytyksenä yhteiskunnassa, merkitsee tosiasiassa rikkaiden rikastumista ja köyhien köyhtymistä eli yhteiskunnallisen eriarvoisuuden kasvattamista. Yhteiskunta, jonka kaikki jäsenet voivat hyvin, on parempi kuin sellainen, jossa vain pieni osa voi hyvin. Meillä on varaa huolehtia toisistamme.

 

torstai 20. maaliskuuta 2014

Tiedonhallinnasta

Internetin aikakaudella informaatiota on ylenpalttisesti tarjolla. Siksi sitä pitäisi jotenkin yrittää hallita.Yksi hallinnan muoto on kuratointi eli se, että joku ihminen kerää ja suodattaa informaatiota ja muut voivat hyötyä siitä. Suoritan nyt hiukan kuratointia: Olen viime syksynä perehtynyt aika paljon tiedonhallintaan. Sen alle kuuluvat esim. seuraavat asiat: tiedonhaku, tiedon luotettavuuden arviointi ja tietoturva. Olen koonnut lukiolaisille tiivistelmän ko. aiheista. Se on tässä osoitteessa:
http://www.slideshare.net/virpiloi/tiedonhallintaa-lukiolaiselle

Olen myös koonnut aika paljon linkkejä sivulleni http://virpinkurssit.pbworks.com/w/page/68128273/Tiedonhallinta

Olkaa hyvät!

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Mitä kokkasin tänään?

Jääkaappia piti tyhjentää ja seuraaviin ruokiin upposi aika mukavasti käyttövuorossa olleita aineksia. Päivän hyvä työ tehty! Lisäksi tuli täytettyä se lupaus, että jokaisella kokkauskerralla pitää käyttää jotain kuiva-ainekaapista, jotta sekin vähän tyhjenee.

Keitto Hesarin ohjeella: Bataattia ja porkkanaa

Alkuperäinen ohje on julkastu Hesarissa tämän kuun 13. päivä. Otetaan mitä on -keittiön olosuhteisiin nähden tein melko uskollisesti reseptin mukaan. Siinä sanotaan, että kuori ja pilko kaksisataagrammainen bataatti ja puoli kiloa porkkanoita ja raasta tuoretta inkivääriä kaksi ruokalusikallista. Pistin arviolta. Sitten käskettiin kuumentaa kattilassa 8 dl vettä, mikä on huono neuvo, koska vesi kannattaa ajan ja sähkön säästämiseksi kuumentaa vedenkeittimellä. Joka tapauksessa mainittuja aineksia ja kahta kasvisliemikuutiota piti keitettämän 15-20 minuuttia eli kunnes kasvikset olivat kypsiä. Kellon katsominen on sinänsä turhaa tuossa, kun on kuitenkin maistamalla varmistettava kypsyysaste. Sitten keittoon käskettiin lisätä 250 g mascarpone-juustoa ja 3-4 ruokalusikallista minttu- tai persiljasilppua, minkä jälkeen se piti soseuttaa tehosekoittimella, kaataa takaisin kattilaan, kuumentaa ja maustaa suolalla tarvittaessa. Minä vedin kasvikset soseeksi sauvasekoittimella ja lisäsin vasta sitten mascarponea ja yrttisilpun, joka oli ruohosipulin ja timjamin sekoitusta, kun pakastimesta sattui sellaista löytymään. Keitosta tuli vähän vihreäpilkullista, mutta epäilen, että tuo yrttiyhdistelmä oli jopa parempi kuin alkuperäinen ehdotus. Niin tai näin, lopputulos oli oikein hyvä.

Tarjollepanoon Hesari suositti seuraavaa: Kuumenna 2 tl rypsiöljyä paistinpannulla ja lisää 1 tl garam masala -maustesekoitusta. Lisää 4 rkl salaattisiemensekoitusta. Paista pari minuuttia ja mausta ripauksella suolaa. Annostele keittoa lautaselle ja lisää pinnalle siemensekoitusta. Minulla ei ollut valmista sekoitusta, joten kaivelin kaapista pellavansiemenrouhetta, kurpitsansiemeniä, seesaminsiemeniä ja kourallisen maapähkinöitä, jotka rouhin. Toimi hyvin!

Suolaa

Kaikki tietävät, että sitä pitää välttää ja että makuaisti tottuu tiettyyn suolatasoon. Jotkut ruoat minusta vaativat tiettyä suolaisuutta (kuten riisipuuro!), mutta silloin, kun sitä voi vähentää, kannattaa tehdä niin. Esimerkiksi tässä keitossa kaksi liemikuutiota sisältävät niin paljon suolaa, että maistaessani keskentekoista ruokaa vallan säikähdin. Onneksi mascarponen lisäys pelasti tilanteen. Lisäsuolaa ei minusta kannata enää laittaa. Maustetusta siemensekoituksesta jätin suolan kokonaan pois.

Erilaiset suolathan ovat olleet viime vuosina kokkaajien muotijuttu, ja erikoissuoloja voidaan tilata kalliilla ja kaukaa tai tuoda ulkomaanreissuilta. Näyttää niitä olevan marketissakin. Mikäs siinä, on minullakin pari purkkia jotain suoloja, mutta en ole päässyt oikein vauhtiin niiden käytössä. Ei taida makuaistini olla niin herkkä, että se erottaisi suolavivahteita...

Paistos munakoisosta

Jääkaapin tyhjennyksessä tuli vastaan myös yksi munakoiso ja tomaatteja, joista päättelin syntyvän uuniruoan. Italialaisen keittokirjan ohjeen mukaan olisi tarvittu kaksi munakoisoa, joten päätin jatkaa aineksia perunoilla. Koisokasvejahan nuo kaikki kolme ovat, joten sopinevat yhteen! Itketin ensin munakoisot, kun ohjeessa niin sanottiin, vaikka yleensä en vaivaudu. Se tapahtuu niin, että viipaloidaan munakoiso noin puolen sentin viipaleiksi, levitetään ne laudalle tai vadille tai paperille, ripotellaan suolaa päälle ja odotetaan puoli tuntia. Sitten kuivataan talouspaperilla suolainen neste pois viipaleiden pinnalta. Ohjeessa käskettiin uppopaistaa viipaleet, mikä kauhistutti minua, sillä munakoiso imee öljyä enemmän kuin sieni, joten paistoin viipaleet vain maltillisessa määrässä oliiviöljyä.

Munakoison itkiessä laitoin kastikkeen tulemaan. En halunnut ruveta kalttaamaan tomaatteja, koska kuoren mukana menetetään iso osa mausta, joten pilkoin tomaatit kuutioiksi. Jos joku haluaa kaltata, niin se käy näin: tee tomaatin pohjaan ristiviilto ja laita se hetkeksi kiehuvaan veteen. Sen jälkeen kuori lähtee helposti vetämällä pois. Mutta siis kastikkeeseen. Kuumensin hiukan oliiviöljyä pannussa, lisäsin paistumaan yhden hienonnetun valkosipulinkynnen ja hetken päästä 5 tomaattia. Koska ne eivät olleet kypsiä ja mehukkaita, kuten olisi pitänyt, lisäsin erittäin vääräoppisesti hiukan ketsuppia. Älkää kertoko italialaisille. Sitten mausteet: suolaa, mustapippuria, sokeria ja tuoreiden yrttien puutteessa kuivattua basilikaa ja oreganoa. Kastikkeeseen ei tule mitään suurusta, vaan sen annetaan kiehua sopivan sakeaksi ja makeaksi. Jos se on liian hapokasta, sokeri ja pippuri saattavat auttaa.

Seuraavaksi keitin perunat melkein kypsiksi ja viipaloin ne. Olivat muuten historian kumimaisimpia perunoita! Lajike muistiin ja kierrettäköön vastedes kaukaa! Sipaisin pullasudilla öljyä uunivuoan pohjalle, mikä helpottaa aikanaan tiskausta. Ladoin kerroksen perunoita, kerroksen munakoisoa ja levittelin tomaattikastikkeen päälle. Sen päälle tuli vielä mozzarellajuustonokareita ja parmesaaniraastetta. Paistoaika puoli tuntia 180 asteessa. Hyvää!

Jälkiruoka


Koska mascarponea oli vielä jäljellä, niin pitihän siitä kehitellä jälkiruokakin. Ajattelin ensin piirakkaa: pohja murskatuista Digestive-kekseistä ja sulatetusta rasvasta, päälle makeutettua ja jollain maitotuotteella notkistettua mascarponea, päärynäviipaleita ja raidoitus sulatetusta suklaasta. Olisi saattanut olla aika hyvää, mutta en viitsinyt ruveta tekemään pohjaa, joten päädyin yksinkertaiseen marjajälkkäriin. Fuusioin Venäjän Italiaan ja notkistin juuston viisitoistaprosenttisella smetanalla (ja tilkalla jogurttia, kun seos oli vielä aika paksua). Mauksi laitoin vain tomusokeria ja vaniljasokeria. Arkeologiset kaivaukset pakastimessa toivat päivänvaloon mustikoita, vadelmia ja mansikoita, jotka sekoitin ja maustoin tomusokerilla ja lirauksella Calvadosia. Ehkä turha juttu, mutta tulipahan laitettua. Lopuksi keitin desistä sokeria, desistä vettä ja raastetusta sitruunankuoresta makusiirapin. Jälkiruoka on vielä maistamatta, mutta näistä tarpeista sitten kootaan annokset. Jos ei ole hyvää, niin joutunen syömään vaikka hatun.